perjantai 15. elokuuta 2008

UTMB 2008

Chamonix, Ranska 29.-31.8.2008

Ultra-Trail du Mont-Blanc 166km +9400m 46h max.




Reitti oli tänä vuonna reilusti vaativampi kuin edellisinä vuosina. Reitin loppuun oli lisätty yksi jyrkkä vaativa nousu ja viimeinen lasku oli ajoittain todella tekninen. Reittimuutoksella oli saatu kisan loppuun vielä upeita maisemia ja etenkin näkymä Mont Blancin massiiville. Yöllä maaliin tulleet saivat ihastella alhaalla laakson pohjalla häämöttävän Chamonix'n valoja. Viime vuonna reitin loppuosa Col des Montetsilta kulki alhaalla Chamonix'n laaksossa pääosin metsän siimeksessä. Toinen isompi muutos oli tehty reittiosuudelle La Peule-La Fouly. Aikaisemmin se on seuraillut laakson pohjalla autotietä ja polkuja. Nyt reittiosuus kulki pitkin kaunista kapeaa vuoripolkua ylhäällä vuoren rinteellä. Reitiltä oli lisäksi vähennetty juoma- ja ruokahuoltopisteitä viime vuodesta.


ENNEN KISAA


Torstaiaamuna kävin pienellä lenkillä Petit Balcon Sudilla CCC:hen osallistuneen ystäväni Mika Myllön kanssa. Sykkeet näyttivät huolestuttavan korkeilta. Olotila ei muutenkaan ollut normaali. Päivällä nousi kuume, nenä ja kurkku olivat tukkoiset. Torstain ja perjantain aikana mittasin useasti leposykkeen, joka oli 15-20 pykälää normaalia korkeampi. Tämän vuotisena tavoitteena oli lauantain puolella maaliin pääsy eli loppuajaksi alle 29h30, mutta sen sai nyt haudata. Tavoitteeksi tuli vain maaliin pääsy. Onneksi perjantaina startissa ei ollut enää kuumetta, mutta kroppa tuntui vieraalta ja sykkeet olivat edelleen korkeat.



Juoksunumeroita jonottamassa starojen kanssa torstaina
(Diane Van Deren , Kami Semick, Nikki Kimball; kuvan ulkopuolella David Goggins)



pakollisten varusteiden tarkistus



Muutama tunti ennen starttia lähtöalueella ei näy vielä juoksijoita


BON COURAGE!


Chamonix - Courmayeur 77,5km / +4273m


Lähtöalueelle pakkautui melkein 2400 juoksijaa. Moni yritti päästä vielä viime hetkillä työntymään lähemmäksi lähtöviivaa. Järjestäjät nostattivat tunnelmaa hehkuttavilla puheilla ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Musiikki pauhasi. Juoksijat halailivat toisiaan ja toivottivat "Bon courage". Helikopteri kierteli ilmassa kuvaten. Liikutuin, kyyneleet tulivat silmiin ja iho meni kananlihalle. Tätä juhlaa olin odottanut vuoden. Katsojia oli kadun reunat täynnä, talojen ja autojen katoilla sekä parvekkeilla. Kesken musiikin kuului "piip" -ääni. Juoksijamassa alkoi liikkua pikkuhiljaa nykäyksittäin. Se oli menoa nyt!

Ajatuksenani oli lähteä kisaan reippaasti mitään säästelemättä ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle ensimmäisen yön turvin ennen lauantain hellettä. Kuumassa juokseminen ei ole sopinut minulle koskaan ja sairaana vielä huonommin. Tällä taktiikalla minulla olisi sitten aikaa raahautua maaliin alle 46 tunnin aikarajan vaikka korkeassa kuumeessakin. Kisan ensimmäiset 9-10 tuntia olivat vaikeita. Kropassa tuntui kaikenlaisia isoja ja pieniä oireita. Sykkeet olivat korkeammalla kuin koskaan kesän aikana edes yksittäisessä treenissä. Pystyin kuitenkin pitämään yllättävän hyvää vauhtia rajuista tuntemuksista huolimatta. Tosin vauhti oli kaukana siitä, mitä olin alunperin ajatellut voivani tänä vuonna juosta. Mielenkiintoista oli huomata, että jalat olivat koko ajan kuin erillään muusta kropasta. Ne tuntuivat tuoreilta ja kevyiltä.

Les Contaminesin jälkeen juoksijoiden alkujännitys oli jo lauennut, ja alkumatkan levoton säntäily ja kouhottaminen oli rauhoittunut. Ensimmäisenä yönä olisi tärkeää löytää oma tasainen rytmi. Nyt se oli minulla vaikeaa kropan oireiden takia. Mutta yritin parhaani mukaan nauttia ympärillä olevasta pimeydestä ja rauhasta, sulautua maisemaan, ihailla kirkasta tähtitaivasta, katsella otsalamppujen helminauhaa vuorenrinteellä ja haistella jäätiköiltä tulevia tuulahduksia.

Onneksi olotilassa tapahtui täydellinen käänne aamuyön tunteina. Kivut, vatsakrampit, nenäverenvuoto, kylmän väristykset ja rytmikset katosivat. Sykkeet laskivat lähelle normaalia. Eteneminen ja tuntemukset kehossa olivat melko normaalit siitä eteenpäin. Tosin vauhtia en saanut enää kiristettyä.

Lac Combalin huoltoon tultaessa eräs juoksija kaivoi ensimmäiseksi tupakat esille repusta ja veti nautiskellen savua keuhkoihinsa. Aika erikoinen näky ultratapahtumassa.

Tuota alkupätkää tämän vuoden kisasta en halua enää enempää muistella.


Courmayeur - Champex 45,3km / +2626m

Aamupala Courmayeurin huollossa venyi puoleksi tunniksi. Vaihdoin vaatteet, rasvailin paikat, latasin reppuun evästä drop bagista ja nautiskelin pitopöytien antimista. Nousu Refuge Bertonelle oli viime vuotiseen tapaan hiukan tahmeaa maha täynnä. Reitin hienoin juostava pätkä on Refuge Bertone - Arnuva. Kumpuilevaa polkua vuoren rinteellä kahdessa tonnissa riittää 12 km. Koko ajan vasemmalle aukeaa upea näkymä Mont Blancin massiiville ja edessä lähestyy Grand Col Ferret.

Grand Col Ferretille nousu tuntui olevan erityisen vaikeaa kaikille juoksijoille. Moni pysähtyi välillä hengähtämään ja huokaili rasitusta. Lämpötila kohosi jo lähelle +30°. Tuossa nousussa ei löytynyt omaan vauhtiini sopivaa "junaa", jonka mukana olisi ollut helpompaa edetä. Muutama meni ohi, mutta en pysynyt heidän kyydissään. Enemmän tuli kuitenkin selkä edellä vastaan. Loppuosa noususta oli loivaa, mutta selänteelle pystytettyä järjestäjien keltaista telttaa sai odottaa pitkään. Rajanylitys Sveitsiin tapahtui ilman muodollisuuksia.

Grand Col Ferretiltä alkoi sitten melkein 20 km:n pitkä yhtämittainen lasku. Alku La Peuleen oli helposti juostavaa loivasti laskevaa polkua. Sieltä reitti jatkui kapeampana polkuna vuoren rinteellä melko tasaisena, kunnes alkoi laskea jyrkästi alas laakson pohjalle. Muutaman kilometrin tieosuuden jälkeen olinkin jo La Foulyn huollossa. Grand Col Ferretin (99km) jälkeen minulla alkoi kuin kokonaan uusi kisa. Koko loppumatkan eteneminen oli helppoa ja nautittavaa. Kisa ei tuntunut enää kisalta vaan pikkupojan leikiltä. Mitä seuraavaksi tulisi vastaan? Näkyisikö seuraavan mutkan takana taas uusi kiinniotettava selkä?

La Foulyn huollossa huomasin juoksijan, jonka juoksunumero oli 233. Omani oli 235. Vanhoilla juoksijoilla numerot määräytyivät suoraan edellisvuoden sijoituksen mukaan. Aloimme jutella ja selvisi, että hän oli tullut maaliin 7 minuuttia ennen minua. Vitsailimme, että tänä vuonna ero olisi toisin päin. Huollosta lähdimme samaa matkaa. Yhteinen juttu luisti hyvin tämän brasilialais-sveitsiläisen Jacques Gillaux'n kanssa ja matka taittui kuin huomaamatta Champex-Laciin. Koko loppumatkan juoksimmekin sitten yhdessä. Kun katsoo reittiprofiilia, nousu Champex-Laciin vaikuttaa lyhyeltä ja helpolta, mutta 2o kilometriä pitkän yhtämittaisen loivan alamäen jälkeen tuo 4oo nousumetriä tuntuu huomattavasti pitemmältä nousulta.


Champex - Chamonix 43,6km / +2549m

Tauko Champex-Lacissa venähti 40 minuutiksi Jacquesin kanssa. Vaihdoimme rauhassa vaatteet, söimme, pakkailimme reppujamme sekä katselimme huoltoon tulevia ja sieltä lähteviä juoksijoita. Monet juoksijoista, jotka olimme ohittaneet ennen Champec-Lacia, lähtivät nopeasti huollosta eteenpäin. Mutta ohitimme Jacquesin kanssa heidät taas pian ennen Bovinelle nousua. Soitin myös Mikalle Chamonix'in ja kyselin hänen kuulumiset CCC:ltä.

Champex-Lacista reitti jatkui melko tasaisena muutaman kilometrin. Huollossa tankattu lämmin ateria ehti mukavasti asettua ennen seuraavaa rutistusta, Bovinelle nousua. Viime vuotiseen tapaan Champex-Lacista lähtiessä tiesin pääseväni maaliin. Jännä tunne vaikka matkaa oli vielä jäljellä reilun maratonin verran, kolme tiukkaa nousua ja mahdollisuus hajottaa paikat. Bovine on märkä ja kivikkoinen, tekninen nousu, jossa täytyy nostella jalkoja kuin korkeissa rappusissa. Monet pitävät Bovinea pahimpana nousuna, mutta omasta mielestäni se ei ole erityisen paha. Hidas ja vaativa kyllä.

Jacquesin vaimo ja hänen 3 lastansa ottivat meidät vastaan kannustushuudoin Trientissä. Trientin huollossa kuulin myös ensi kertaa omasta kokonaissijoituksestani järjestäjiltä. Yllätyin korkeasta sijoituksestani. Olin ohittanut paljon juoksijoita matkalla, mutta en voinut tietää, kuinka paljon juoksijoita oli edessä. Laskeskelin, että tällä vauhdilla meillä olisi mahdollisuuksia alle 33 tunnin ja uuteen omaan ennätykseen. Jacques hörppäsi teensä loppuun ja huikkasi "Let's try it! Let's go!". Trientistä reitti jatkui jyrkähköllä nousulla pimeän metsän siimeksessä. Sovimme, että Jacques vetäisi nousun edellä. Hän pelkäsi, ettei pysyisi minun vetovauhdissani. Lasku Vallorcineen oli kolmevaiheinen: ensin mukavaa pientä mutkittelevaa polkua niittyjen keskellä, sitten tylsää hiekkatietä ja lopuksi metsäpolkua.

Matka Vallorcinesta Col des Montetsille oli vain viimeisen nousun odottelua. Osallistujien ennakkomietteissä tuo viimeinen nousu oli herättänyt pelon sekaisia ajatuksia. Itse olin treenannut tuon nousun kolme kertaa läpi kesän aikana. Joka kerta se oli ollut tuskainen pätkä. Vaikean tuosta noususta tekee sen alkuosan jyrkkyys ja teknisyys. Loppuosa on loivempaa, mutta korkeimman kohdan saavuttamista saa odottaa pitkään.



UTMB:n viimeinen nousu ylös Col des Montetsilta
(kuvattu aiemmin kesällä)

Viimeisessä nousussa Jacquesin ja minun ohi vilahti kaksi erillistä juoksijaa. Nuo sprintterit olivat kuin eri kilpailusta. Heidän vauhtinsa oli jotain aivan käsittämätöntä. Mistä ihmeestä voi saada sellaisen turboboostin vielä 30 tunnin jälkeen? Miten ylipäätään on mahdollista lentää sellaista vauhtia jyrkässä teknisessä ylämäessä? Molemmat juoksijat tulivat sitten selkä edellä vastaan viimeisessä laskussa. He laahustivat ja olivat aivan poikki.

Tuon nousun varrella ohitin kolme yksittäistä juoksijaa, jotka olivat käpertyneet lepäämään avaruushuopansa suojaan. Yksi tällainen lepäilijä oli myös viimeisessä laskussa vaarallisesti aivan polun vieressä makaamassa. Jokainen näistä yritti kai nukkua. Mutta kaikki todennäköisesti tuloksetta, koska kaikki ohijuoksijat kyselivät heidän vointiaan ja tarjosivat apua.

Viimeisen laskun aivan loppumetreillä sattui käsittämätön tapaus. Aina ennen kuin ohitimme edellä menevän juoksijan, Jacques pyysi kohteliaasti ranskaksi "latua". Mutta viimeinen juoksija jonka ohitimme kisassa, kiilasi tahallisesti Jacquesin melkein pusikkoon. Tuosta alkoikin sitten kova väittely ja mieletön kirikamppailu heidän välillään. Seurasin heidän perässään huvittuneena tilannetta muutaman minuutin. Sitten spurttasin molemmista ohi ja Jacques teki myös irtioton kiilaajaan. Juoksimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Päätimme päästää törkeän kiilaajan sovinnolla ohitsemme ja maaliin ennen meitä.

Maaliin saavuin hyvävoimaisena ja jalat ehjinä. ( 32h34min, 138./2377)


maalisuoralla



maalissa fiiliksiä kyselivät heti kilpailun johtajat Catherine ja Michel Poletti



Tableau des passages
PointsHeure pass.Temps courseClassement
La Charme


Saint-GervaisV-21:1402h42mn31s587
Les ContaminesV-22:4204h10mn24s502
La BalmeS-00:1505h43mn48s486
Refuge Croix du BonhommeS-01:4207h10mn21s472
Les Chapieux CCASS-02:2407h52mn47s445
Col de la SeigneS-04:3410h02mn24s374
Lac CombalS-05:1210h40mn27s345
Arête Mont-FavreS-06:1811h46mn00s336
Col Chécrouit


Courmayeur (Dolonne)S-07:2612h54mn59s297
Refuge BertoneS-09:1814h46mn02s278
Refuge BonattiS-10:3716h05mn40s275
ArnuvaS-11:2916h57mn19s260
Grand Col FerretS-12:5118h19mn19s251
La FoulyS-14:1019h38mn30s225
Champex-LacS-16:3522h03mn08s187
BovineS-19:1824h46mn30s172
TrientS-20:2525h53mn57s168
CatogneS-22:0827h36mn27s159
VallorcineS-23:0228h30mn01s154
La Tête au ventD-01:2230h50mn23s157
La FlégèreD-02:0031h28mn36s146
Chamonix - ArrivéeD-03:0632h34mn14s138



tiistai 5. elokuuta 2008

Vuoristojuoksua Chamonix'n ympäristössä

Chamonix, Ranska 28.7.-1.8.2008


Viimeisen treeniryppään vuoristojuoksua ennen tulevaa UTMB -kisaa tein Chamonix'n laaksoa ympäröivillä vuorilla. Alle neljään vuorokauteen kertyi vuoristopolkuja 150km ja kokonaisnousuksi +12000m. Alkuperäinen tavoitteeni oli kokonaisnousun suhteen +16000m, mutta helle lyhensi jokaista treenipäivää muutamalla tunnilla. Lisäksi palautuminen tuntui olevan vielä kesken edellisestä treeniviikosta Alpeilla ja Gran Trail Valdigne -kisasta. Nyt saldoksi tuli yksi puolikas ja kolme pitkää treenipäivää sekä lopuksi treenipätkä aamuyöstä aamuun. Upeita hetkiä vuorilla!


Juoksupäiviin mahtui jyrkkiä nousuja ja laskuja,


loivempia laskuja ja nousuja,


vehreitä vuoristoniittyjä,




karuja kivikoita,



hellettä ja iltaa kohti mentäessä ukkosmyrskyjä,


helposti juostavia polkuja,


vaikeampia teknisiä pätkiä,




kauniita vuoristojärviä


sekä yllättäen jyrkänteelle päättyvä polku.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Gran Trail Valdigne 2008

Courmayeur, Italia la 12.7.

Lähtöasetelma

Alkuviikon olin treenannut pitkiä päiviä Chamonix'ta ympäröivillä vuorilla. Eli jalat eivät olleet tuoreet startissa. Tarkoitus olikin tehdä hyvä kisaluontoinen treeni vuoristotreeniviikon pätteeksi.

Koko kisaa edeltävän yön jyrisi ukkosmyrsky. Kisa-aamuna satoi enää vain kevyesti. Mutta sääennuste lupasi päiväksi taas ukkosta ja reippaampaa sadetta. Niinpä päätin olla ottamatta kameraa mukaan kisaan.

Reittikartta ja -profiili (87km/5100m+)





Courmayeur - Colle Liconi (8km, +1446m)


Juoksu starttasi Courmayeurin kylän keskustasta klo 10. Juoksijoita ahtautui lähtöalueelle yli 600, joista n. 430 osallistui pidemmälle 87 km:n matkalle.


Ensin juostiin muutama sata metriä tasaista kävelykatua, ja sen jälkeen reitti kääntyi nousuun. Alkunousu seuraili asfalttitietä, mutta pian reitti siirtyi kapealle polulle. Osa polusta oli vähemmän kuljettua märkää heinikkoa. Viimeiset 300 nousumetriä Colle Liconille olivat todella jyrkkää nousua. Colle Liconilta avautui upea maisema Liconi-järvelle. Sade lakkasi nousun aikana.

Kuten aiemmissa vuoristojuoksukisoissa GTV:ssäkin ensimmäiset tunnit olivat stressaavia. Juoksijat venyivät pitkäksi jonoksi ensimmäiseen nousuun. Ahtaalla polulla ohiteltiin typerästi, etenemisestä tuli pysähtelevää, kyynärpäät ja sauvat heiluivat vaarallisesti, oman rytmin ja ihannevauhdin löytäminen oli vaikeaa. Useimpien rynnijöiden vauhti tosin hiipui jo ennen kisan puoliväliä.

Colle Liconi - Planaval (10km, -1001m, +81m)
Ensimmäisen alamäen (n. -800m) rullasin vauhdilla Liconin juomahuoltopisteelle. Selkää tuli mukavasti vastaan polkua päästellessäni. Laskun jälkeen reitti kulki pienellä polulla vuoren rinnettä seuraillen melko tasaisena Planavaliin. Tuota neulasilla päällystettyä "singletrackia" oli mukava juosta. Planavalissa oli isompi huolto, jossa en kuitenkaan viipynyt kuin muutaman minuutin. Pilvet alkoivat rakoilla ja aurinko paistaa lämpimästi.

Planaval - Col du Bard (15km, +873m, -447m)
Reittiä oli muutettu viimevuotista vaativammaksi. Nyt reitti lähti nousemaan Planavalista heinikkoon merkittyä uraa pitkin. Pitkä nousu Testa Felitalle sisälsi sekä loivaa että jyrkkää osuutta mutta myös kaksi tasaisempaa juostavaa pätkää. Viimeiset sadat metrit huipulle edettiin kallioista selännettä pitkin, jonka toiselta sivulta oli jyrkkä pudotus kauas alas. Tarkkana sai olla. Lasku Col du Bardille (n.-450m) alkoi jyrkästi kivikossa ja heinikossa, mutta jatkui sitten loivemmin ja pehmeämmin polkua pitkin.

Col du Bard - La Salle - Morgex (11km, -1266m)
Col du Bardilta polku kääntyi alaspäin kohti La Sallen kylää (n.-1200m). Metsässä kiemurrelleen serpentiinipolun juoksin alas todella vauhdikkaasti hitaampia ohitellen. Charvaz'n juomahuoltopiste oli sijoitettu hauskasti muutaman talon väliin, ja se putkahti esiin kulman takaa muutaman metrin varoituksella. Tämä oli yksi suosikkikohdistani reitillä. Loppuosa laskusta meni poluilla peltojen ja pusikoiden keskellä ja oli ajoittain huonosti merkitty (tai sitten minulla oli liikaa vauhtia, että olisin ehtinyt aina huomaamaan punaisia merkintöjä).
La Sallessa pysähdyin puoleksi minuutiksi juomaan teetä. La Sallesta Morgex'hin reitti on tasaista pikkutietä. Tuon pätkän juoksin peesaten erästä italilaista Suomi-fania. Kaikki oli hänen mukaansa Suomessa "magnificent".



Morgex - Pre Saint Didier (5km, +100m)
Morgex'ssa pitämäni 10 minuutin tauon aikana vaihdoin kuivat kengät, sukat ja paidan sekä latasin reppuun lisää evästä. Muutama appelsiinilohko ja juustoviipale suuhun, hymy kameralle ja sitten taas matkaan. Suomi-fani jäi monen muun kanssa nautiskelemaan olutta huoltotelttaan.
Reitti Pre Saint Didieriin seuraili laakson pohjaa ja oli helposti juostavaa. Pian Morgex'sta lähdettyäni alkoi sataa ja ukkonen jyrähdellä. Se niistä kuivista kengistä.

Pre Saint Didier - Arpy (6km, +631m)
Pre Saint Didierin juomahuoltopisteellä oli vihdoin kauan kaipaamaani kahvia. Pari kuppia huiviin ja sitten taas menoksi. Reitti kääntyi heti nousuun kohti Arpya, ensin kapeana polkuna ja myöhemmin kapeana hiekkatienä. Jossain vaiheessa sade yltyi rankkasateeksi ja vaatteet kastuivat läpimäriksi. Ukkonen jyrähteli. Näin salaman iskevän vaakatasossa. Arpyn huollossa vaihdoin repusta kuivaa vaatetta päälle, sateenpitävän takin ja pitkät trikoot sekä hörpin kuumaa teetä. Huolto oli sisätiloissa, ja siellä piti sadetta ja lämmitteli paljon juoksijoita, osa vilttien alla. Jatkoin matkaa niin pian kuin mahdollista.

Arpy - Colle Croce (7km, +711m)
Heti kun astuin ulos sisätiloista rankkasateeseen, aloin täristä ja vapista kylmissäni. Hampaat kalisivat yhteen. Jalat tärisivät niin paljon, että tuntui mahdottomalta edes pysyä pystyssä. Mutta jotenkin vain sain pakotettua itseni juoksuun, ja kyllä se kroppa pikkuhiljaa lämpeni. Viidentoista minuutin kuluttua olo alkoi olla jo melko normaali. Mielenkiintoinen kokemus. Loppunousu Colle Crocelle kulkikin kevyesti. Sadekin lakkasi jossain vaiheessa nousua.

Colle Croce - la Thuile (5km, -940m)
Colle Crocen selänteen päältä näkyi upeasti kaukana alhaalla oleva la Thuilen kylä. Sidoin nauhat tiukemmalle, käänsin lipan taakse ja aloin päästellä alamäkeen. Vauhdin hurmaa! Pian laskun alettua reitti sukelsi metsän suojaan, ja muutama kilometri ennen kylää juostiin peltojen keskellä loivempi pätkä osin asfalttitiellä.

la Thuile - Colle dell'Arp (10km, +1130m)
La Thuilen kylästä reitti nousi aluksi loivasti polkua pitkin, mutta jatkui pian kapeaa asfalttipintaista serpentiinitietä seuraillen. Vähitellen alkoi pimeys laskeutua. Yritin pärjätä mahdollisimman pitkään ilman otsalamppua. Mutta vähän ennen Youlaz'n juomapistettä lamppu oli jo pakko sytyttää. Viimeiset 500 nousumetriä Youlaz'sta kohti Colle dell'Arpia polku oli erittäin mutainen ja liukas. Samalla alkoi myös tihkusade. Ylhäällä Colle dell'Arpin päällä oli kisajärjestäjillä tarkastuspiste, jonka kirkkaat valot loistivat kauas alas.

Colle dell'Arp - Dolonne (10km, -1347m)
Tarkastuspisteellä sotilasasuiset miehet tarjosivat mukin teetä ja varoittelivat ottamaan alkuosan laskusta erittäin varovasti. Kun lähdin juoksemaan melko reipasta vauhtia alaspäin, he huusivat vielä varotuksen perääni. Ja syystä. Kapea polku laski heti jyrkästi ja oli erittäin mutainen ja liukas. Juoksun aikaisemmat kolme pitkää laskua olivat olleet pääosin kuivia. Mutta tämän laskun alkuosa oli jatkuvaa liukastelua. Jokainen jalan alastulo oli ennalta-arvaamaton. Etureidet ja polvet sekä erityisesti keskivartalon lihakset joutuivat koville. Juoksu oli kaikkea muuta kuin rentoa, mutta yritin painaa alaspäin mahdollisimman kovaa vauhtia riskirajoilla. Jossain vaiheessa lasku onneksi siirtyi kuivalle jeeppitielle, ja loput -300m serpentiinipolkua kulki metsän siimeksessä.

Kaaduin tämän viimeisen laskun aikana kolme kertaa, kerran selälleni ja toisen kerran pahasti mahalleni satuttaen nivuseni maasta törröttävään puunjuureen. Viimeinen kaatuminen tapahtui kuivalla serpentiinipolkuosuudella. Astuin polulta syrjään ja löysin pian itseni kolme metriä alempaa polulta.

Lasku loppui Dolonnen kylän laidalle, ja maaliin oli enää muutama sata metriä kylän talojen keskellä. Maali tuli minulle yllätyksenä. Olin valmistautunut vielä parin kilometrin kovaan kiriin Dolonnen halki urheiluhallille, mutta maalipaikkaa olikin siirretty viime vuodesta. Tajusin tulleeni maaliin vasta, kun kilpailun toimitsija alkoi leikata ranteessa olevaa chippiä irti.


Koko kisan ajan minulla oli vahva hyvä tunne omasta etenemisestäni. Meno oli nautittavaa ja rentoa huikeissa maisemissa. Juoksu tuntui jopa yllättävän helpolta, vaikka alla oli kova alkuviikko ja määrällisesti rankka kesäkuu. Viime vuodesta aika parani 2,5h, vaikka reitti olikin tänä vuonna muutaman kilometrin pitempi.

Rankasta säästä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) upea päivä vuorilla!


Loppuaikani oli 13h44 ja sijoitukseni 29.
87km:n kisaan starttasi n. 44o kilpailijaa, joista maaliin pääsi 25 tunnin aikarajan sisällä 236.

Väliaikoja (ja epävirallisia sijoituksia järjestäjien kertoman mukaan)

Colle Liconi 8km 2hoo
Planaval 18km 3h12 (118.)
Charvaz 35km 5h51
Morgex 44km 6h43 (80.)
Pre Saint Didier 49km 7h37
Arpy 55km 8h54
la Thuile 67km 10h38 (44.)
Dolonne 87km 13h44 29.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Annecime 2008

Annecy, Ranska 3.5.




Upea 80km:n reitti kiersi Lac d'Annecyn ympäröivillä vuorilla. Postikorttimaisemia riitti koko matkan ajaksi!

Järjestäjät ilmoittivat reitin kokonaisnousuksi 5600m+. Mutta osallistujien gps- ja ilmanpaineeseen perustuvat mittarit summasivat 4600m+ - 5600m+. Joka tapauksessa neljä isoa vuorta; ihania pitkiä nousuja ja laskuja.

Reitti oli todella tekninen ja vaativa. Osan ekasta noususta sai lipsutella kovaksi tamppaantunutta jäistä latupohjaa myöten kohti Crêt de Châtillonia. Reitillä oli myös pitkiä pätkiä polviin asti upottavaa sohjoa. Välillä jalat upposivat mutaan nilkkoja myöten, mutta puhdistuivat pian pienten purojen ylityksissä. Oman haasteensa toivat myös kivikot ja lehtien alla piilossa olleet puiden juurakot. Löytyi reitiltä paljon myös kuivaa pientä polkuakin.


Reitin varrella oli kolme ruokahuoltopistettä ja sen lisäksi 5 vesipistettä. Lathuileen (42km) oli mahdollista toimittaa oma drop bag.


Treenamisen vuoden ykköstavoitteeseen UTMB:hen aloitin tammikuun alusta muutaman kuukauden treenitauon jälkeen. Annecime sopi mainiosti ohjelmaan testikisana sijoittuen UTMB-valmistautumisjakson puoleen väliin. Annecime tulisi näyttämään, missä kestävyyden suhteen mennään ja onko alkuvuoden harjoittelussani ollut oikea ajatus. Olin muuttanut harjoitteluani viime vuodesta melko radikaalisti.
Tavoitteenani Annecimessa oli nauttia aistit avoimina ympäröivästä luonnosta ja maisemista, ja tietysti ottaa ilo irti pitkistä nousuista ja vauhdikkaista laskuista. Tarkoitus oli myös napsia kuvia reitin varrelta. Kuvia kertyikin yli 200.

Startti klo 3.30. Aikaa päästä maaliin 20h.

Lähdössä Annecyssa lämpötila oli +8c, mutta ekassa nousussa oltiinkin jo lähellä nollaa. Iltapäivällä lämpötila kipusi reilusti yli parinkymmenen.









Tämä pitkä luminen osuus oli oma suosikkipätkäni reitistä.







Viimeiset 3km juostiin pitkin rantabulevardia.


Maaliin juostiin punaista mattoa pitkin. Loppuaika 13h01 , sijoitus 32. Juoksuun starttasi 271 juoksijaa, joista maaliin pääsi 199.

Väliaikoja:
Crêt de Chatillon (20km) 2h45
Lathuile (40km) 5h52
Bluffy (65km) 10h16
Annecy (80km) 13h01

Kisa sujui yllättävän helposti siihen nähden, että varsinaista kunnon mäkitreeniä ei tässä vaiheessa kevättä vielä ollutkaan alla. Kaikki tasaiset pätkät ja loivemmat ylämäkiosuudet juoksin ja jyrkemmät rinteet kävelin reippaasti. Alamäet rullasin vauhdikkaasti ja niissä tulikin aina selkää vastaan. Yhtään synkkää, vaikeaa vaihetta ei kisassa minulle tullut. Upea päivä vuorilla!
Viimeiset 3 tuntia etenin ainoastaan vettä juoden. Juoksun loppupuolella mahaa alkoi poltella melko heti, kun yritin syödä geeliä, patukkaa tai muuta kiinteämpää. Vielä perjantaiaamuna vaivanneella vatsataudilla saattoi olla jotain tekemistä vatsan polttelun kanssa Annecimessa tai sitten ei mitään. Mutta melko hyvin jalka nousi nuo viimeiset tunnitkin ilman "välttämättömiä" sokerilisiä.
Lisää kuvia
Videopätkä
Tulokset
Ensi vuonna uudestaan ja reilusti alle 12h!