Reitti oli tänä vuonna reilusti vaativampi kuin edellisinä vuosina. Reitin loppuun oli lisätty yksi jyrkkä vaativa nousu ja viimeinen lasku oli ajoittain todella tekninen. Reittimuutoksella oli saatu kisan loppuun vielä upeita maisemia ja etenkin näkymä Mont Blancin massiiville. Yöllä maaliin tulleet saivat ihastella alhaalla laakson pohjalla häämöttävän Chamonix'n valoja. Viime vuonna reitin loppuosa Col des Montetsilta kulki alhaalla Chamonix'n laaksossa pääosin metsän siimeksessä. Toinen isompi muutos oli tehty reittiosuudelle La Peule-La Fouly. Aikaisemmin se on seuraillut laakson pohjalla autotietä ja polkuja. Nyt reittiosuus kulki pitkin kaunista kapeaa vuoripolkua ylhäällä vuoren rinteellä. Reitiltä oli lisäksi vähennetty juoma- ja ruokahuoltopisteitä viime vuodesta.
ENNEN KISAA
ENNEN KISAA
Torstaiaamuna kävin pienellä lenkillä Petit Balcon Sudilla CCC:hen osallistuneen ystäväni Mika Myllön kanssa. Sykkeet näyttivät huolestuttavan korkeilta. Olotila ei muutenkaan ollut normaali. Päivällä nousi kuume, nenä ja kurkku olivat tukkoiset. Torstain ja perjantain aikana mittasin useasti leposykkeen, joka oli 15-20 pykälää normaalia korkeampi. Tämän vuotisena tavoitteena oli lauantain puolella maaliin pääsy eli loppuajaksi alle 29h30, mutta sen sai nyt haudata. Tavoitteeksi tuli vain maaliin pääsy. Onneksi perjantaina startissa ei ollut enää kuumetta, mutta kroppa tuntui vieraalta ja sykkeet olivat edelleen korkeat.
Juoksunumeroita jonottamassa starojen kanssa torstaina
(Diane Van Deren , Kami Semick, Nikki Kimball; kuvan ulkopuolella David Goggins)
(Diane Van Deren , Kami Semick, Nikki Kimball; kuvan ulkopuolella David Goggins)
pakollisten varusteiden tarkistus
Muutama tunti ennen starttia lähtöalueella ei näy vielä juoksijoita
BON COURAGE!
Chamonix - Courmayeur 77,5km / +4273m
Lähtöalueelle pakkautui melkein 2400 juoksijaa. Moni yritti päästä vielä viime hetkillä työntymään lähemmäksi lähtöviivaa. Järjestäjät nostattivat tunnelmaa hehkuttavilla puheilla ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Musiikki pauhasi. Juoksijat halailivat toisiaan ja toivottivat "Bon courage". Helikopteri kierteli ilmassa kuvaten. Liikutuin, kyyneleet tulivat silmiin ja iho meni kananlihalle. Tätä juhlaa olin odottanut vuoden. Katsojia oli kadun reunat täynnä, talojen ja autojen katoilla sekä parvekkeilla. Kesken musiikin kuului "piip" -ääni. Juoksijamassa alkoi liikkua pikkuhiljaa nykäyksittäin. Se oli menoa nyt!
Ajatuksenani oli lähteä kisaan reippaasti mitään säästelemättä ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle ensimmäisen yön turvin ennen lauantain hellettä. Kuumassa juokseminen ei ole sopinut minulle koskaan ja sairaana vielä huonommin. Tällä taktiikalla minulla olisi sitten aikaa raahautua maaliin alle 46 tunnin aikarajan vaikka korkeassa kuumeessakin. Kisan ensimmäiset 9-10 tuntia olivat vaikeita. Kropassa tuntui kaikenlaisia isoja ja pieniä oireita. Sykkeet olivat korkeammalla kuin koskaan kesän aikana edes yksittäisessä treenissä. Pystyin kuitenkin pitämään yllättävän hyvää vauhtia rajuista tuntemuksista huolimatta. Tosin vauhti oli kaukana siitä, mitä olin alunperin ajatellut voivani tänä vuonna juosta. Mielenkiintoista oli huomata, että jalat olivat koko ajan kuin erillään muusta kropasta. Ne tuntuivat tuoreilta ja kevyiltä.
Les Contaminesin jälkeen juoksijoiden alkujännitys oli jo lauennut, ja alkumatkan levoton säntäily ja kouhottaminen oli rauhoittunut. Ensimmäisenä yönä olisi tärkeää löytää oma tasainen rytmi. Nyt se oli minulla vaikeaa kropan oireiden takia. Mutta yritin parhaani mukaan nauttia ympärillä olevasta pimeydestä ja rauhasta, sulautua maisemaan, ihailla kirkasta tähtitaivasta, katsella otsalamppujen helminauhaa vuorenrinteellä ja haistella jäätiköiltä tulevia tuulahduksia.
Onneksi olotilassa tapahtui täydellinen käänne aamuyön tunteina. Kivut, vatsakrampit, nenäverenvuoto, kylmän väristykset ja rytmikset katosivat. Sykkeet laskivat lähelle normaalia. Eteneminen ja tuntemukset kehossa olivat melko normaalit siitä eteenpäin. Tosin vauhtia en saanut enää kiristettyä.
Lac Combalin huoltoon tultaessa eräs juoksija kaivoi ensimmäiseksi tupakat esille repusta ja veti nautiskellen savua keuhkoihinsa. Aika erikoinen näky ultratapahtumassa.
Lac Combalin huoltoon tultaessa eräs juoksija kaivoi ensimmäiseksi tupakat esille repusta ja veti nautiskellen savua keuhkoihinsa. Aika erikoinen näky ultratapahtumassa.
Tuota alkupätkää tämän vuoden kisasta en halua enää enempää muistella.
Courmayeur - Champex 45,3km / +2626m
Aamupala Courmayeurin huollossa venyi puoleksi tunniksi. Vaihdoin vaatteet, rasvailin paikat, latasin reppuun evästä drop bagista ja nautiskelin pitopöytien antimista. Nousu Refuge Bertonelle oli viime vuotiseen tapaan hiukan tahmeaa maha täynnä. Reitin hienoin juostava pätkä on Refuge Bertone - Arnuva. Kumpuilevaa polkua vuoren rinteellä kahdessa tonnissa riittää 12 km. Koko ajan vasemmalle aukeaa upea näkymä Mont Blancin massiiville ja edessä lähestyy Grand Col Ferret.
Aamupala Courmayeurin huollossa venyi puoleksi tunniksi. Vaihdoin vaatteet, rasvailin paikat, latasin reppuun evästä drop bagista ja nautiskelin pitopöytien antimista. Nousu Refuge Bertonelle oli viime vuotiseen tapaan hiukan tahmeaa maha täynnä. Reitin hienoin juostava pätkä on Refuge Bertone - Arnuva. Kumpuilevaa polkua vuoren rinteellä kahdessa tonnissa riittää 12 km. Koko ajan vasemmalle aukeaa upea näkymä Mont Blancin massiiville ja edessä lähestyy Grand Col Ferret.
Grand Col Ferretille nousu tuntui olevan erityisen vaikeaa kaikille juoksijoille. Moni pysähtyi välillä hengähtämään ja huokaili rasitusta. Lämpötila kohosi jo lähelle +30°. Tuossa nousussa ei löytynyt omaan vauhtiini sopivaa "junaa", jonka mukana olisi ollut helpompaa edetä. Muutama meni ohi, mutta en pysynyt heidän kyydissään. Enemmän tuli kuitenkin selkä edellä vastaan. Loppuosa noususta oli loivaa, mutta selänteelle pystytettyä järjestäjien keltaista telttaa sai odottaa pitkään. Rajanylitys Sveitsiin tapahtui ilman muodollisuuksia.
Grand Col Ferretiltä alkoi sitten melkein 20 km:n pitkä yhtämittainen lasku. Alku La Peuleen oli helposti juostavaa loivasti laskevaa polkua. Sieltä reitti jatkui kapeampana polkuna vuoren rinteellä melko tasaisena, kunnes alkoi laskea jyrkästi alas laakson pohjalle. Muutaman kilometrin tieosuuden jälkeen olinkin jo La Foulyn huollossa. Grand Col Ferretin (99km) jälkeen minulla alkoi kuin kokonaan uusi kisa. Koko loppumatkan eteneminen oli helppoa ja nautittavaa. Kisa ei tuntunut enää kisalta vaan pikkupojan leikiltä. Mitä seuraavaksi tulisi vastaan? Näkyisikö seuraavan mutkan takana taas uusi kiinniotettava selkä?
La Foulyn huollossa huomasin juoksijan, jonka juoksunumero oli 233. Omani oli 235. Vanhoilla juoksijoilla numerot määräytyivät suoraan edellisvuoden sijoituksen mukaan. Aloimme jutella ja selvisi, että hän oli tullut maaliin 7 minuuttia ennen minua. Vitsailimme, että tänä vuonna ero olisi toisin päin. Huollosta lähdimme samaa matkaa. Yhteinen juttu luisti hyvin tämän brasilialais-sveitsiläisen Jacques Gillaux'n kanssa ja matka taittui kuin huomaamatta Champex-Laciin. Koko loppumatkan juoksimmekin sitten yhdessä. Kun katsoo reittiprofiilia, nousu Champex-Laciin vaikuttaa lyhyeltä ja helpolta, mutta 2o kilometriä pitkän yhtämittaisen loivan alamäen jälkeen tuo 4oo nousumetriä tuntuu huomattavasti pitemmältä nousulta.
Champex - Chamonix 43,6km / +2549m
Tauko Champex-Lacissa venähti 40 minuutiksi Jacquesin kanssa. Vaihdoimme rauhassa vaatteet, söimme, pakkailimme reppujamme sekä katselimme huoltoon tulevia ja sieltä lähteviä juoksijoita. Monet juoksijoista, jotka olimme ohittaneet ennen Champec-Lacia, lähtivät nopeasti huollosta eteenpäin. Mutta ohitimme Jacquesin kanssa heidät taas pian ennen Bovinelle nousua. Soitin myös Mikalle Chamonix'in ja kyselin hänen kuulumiset CCC:ltä.
Grand Col Ferretiltä alkoi sitten melkein 20 km:n pitkä yhtämittainen lasku. Alku La Peuleen oli helposti juostavaa loivasti laskevaa polkua. Sieltä reitti jatkui kapeampana polkuna vuoren rinteellä melko tasaisena, kunnes alkoi laskea jyrkästi alas laakson pohjalle. Muutaman kilometrin tieosuuden jälkeen olinkin jo La Foulyn huollossa. Grand Col Ferretin (99km) jälkeen minulla alkoi kuin kokonaan uusi kisa. Koko loppumatkan eteneminen oli helppoa ja nautittavaa. Kisa ei tuntunut enää kisalta vaan pikkupojan leikiltä. Mitä seuraavaksi tulisi vastaan? Näkyisikö seuraavan mutkan takana taas uusi kiinniotettava selkä?
La Foulyn huollossa huomasin juoksijan, jonka juoksunumero oli 233. Omani oli 235. Vanhoilla juoksijoilla numerot määräytyivät suoraan edellisvuoden sijoituksen mukaan. Aloimme jutella ja selvisi, että hän oli tullut maaliin 7 minuuttia ennen minua. Vitsailimme, että tänä vuonna ero olisi toisin päin. Huollosta lähdimme samaa matkaa. Yhteinen juttu luisti hyvin tämän brasilialais-sveitsiläisen Jacques Gillaux'n kanssa ja matka taittui kuin huomaamatta Champex-Laciin. Koko loppumatkan juoksimmekin sitten yhdessä. Kun katsoo reittiprofiilia, nousu Champex-Laciin vaikuttaa lyhyeltä ja helpolta, mutta 2o kilometriä pitkän yhtämittaisen loivan alamäen jälkeen tuo 4oo nousumetriä tuntuu huomattavasti pitemmältä nousulta.
Champex - Chamonix 43,6km / +2549m
Tauko Champex-Lacissa venähti 40 minuutiksi Jacquesin kanssa. Vaihdoimme rauhassa vaatteet, söimme, pakkailimme reppujamme sekä katselimme huoltoon tulevia ja sieltä lähteviä juoksijoita. Monet juoksijoista, jotka olimme ohittaneet ennen Champec-Lacia, lähtivät nopeasti huollosta eteenpäin. Mutta ohitimme Jacquesin kanssa heidät taas pian ennen Bovinelle nousua. Soitin myös Mikalle Chamonix'in ja kyselin hänen kuulumiset CCC:ltä.
Champex-Lacista reitti jatkui melko tasaisena muutaman kilometrin. Huollossa tankattu lämmin ateria ehti mukavasti asettua ennen seuraavaa rutistusta, Bovinelle nousua. Viime vuotiseen tapaan Champex-Lacista lähtiessä tiesin pääseväni maaliin. Jännä tunne vaikka matkaa oli vielä jäljellä reilun maratonin verran, kolme tiukkaa nousua ja mahdollisuus hajottaa paikat. Bovine on märkä ja kivikkoinen, tekninen nousu, jossa täytyy nostella jalkoja kuin korkeissa rappusissa. Monet pitävät Bovinea pahimpana nousuna, mutta omasta mielestäni se ei ole erityisen paha. Hidas ja vaativa kyllä.
Jacquesin vaimo ja hänen 3 lastansa ottivat meidät vastaan kannustushuudoin Trientissä. Trientin huollossa kuulin myös ensi kertaa omasta kokonaissijoituksestani järjestäjiltä. Yllätyin korkeasta sijoituksestani. Olin ohittanut paljon juoksijoita matkalla, mutta en voinut tietää, kuinka paljon juoksijoita oli edessä. Laskeskelin, että tällä vauhdilla meillä olisi mahdollisuuksia alle 33 tunnin ja uuteen omaan ennätykseen. Jacques hörppäsi teensä loppuun ja huikkasi "Let's try it! Let's go!". Trientistä reitti jatkui jyrkähköllä nousulla pimeän metsän siimeksessä. Sovimme, että Jacques vetäisi nousun edellä. Hän pelkäsi, ettei pysyisi minun vetovauhdissani. Lasku Vallorcineen oli kolmevaiheinen: ensin mukavaa pientä mutkittelevaa polkua niittyjen keskellä, sitten tylsää hiekkatietä ja lopuksi metsäpolkua.
Matka Vallorcinesta Col des Montetsille oli vain viimeisen nousun odottelua. Osallistujien ennakkomietteissä tuo viimeinen nousu oli herättänyt pelon sekaisia ajatuksia. Itse olin treenannut tuon nousun kolme kertaa läpi kesän aikana. Joka kerta se oli ollut tuskainen pätkä. Vaikean tuosta noususta tekee sen alkuosan jyrkkyys ja teknisyys. Loppuosa on loivempaa, mutta korkeimman kohdan saavuttamista saa odottaa pitkään.
Viimeisessä nousussa Jacquesin ja minun ohi vilahti kaksi erillistä juoksijaa. Nuo sprintterit olivat kuin eri kilpailusta. Heidän vauhtinsa oli jotain aivan käsittämätöntä. Mistä ihmeestä voi saada sellaisen turboboostin vielä 30 tunnin jälkeen? Miten ylipäätään on mahdollista lentää sellaista vauhtia jyrkässä teknisessä ylämäessä? Molemmat juoksijat tulivat sitten selkä edellä vastaan viimeisessä laskussa. He laahustivat ja olivat aivan poikki.
Tuon nousun varrella ohitin kolme yksittäistä juoksijaa, jotka olivat käpertyneet lepäämään avaruushuopansa suojaan. Yksi tällainen lepäilijä oli myös viimeisessä laskussa vaarallisesti aivan polun vieressä makaamassa. Jokainen näistä yritti kai nukkua. Mutta kaikki todennäköisesti tuloksetta, koska kaikki ohijuoksijat kyselivät heidän vointiaan ja tarjosivat apua.
Viimeisen laskun aivan loppumetreillä sattui käsittämätön tapaus. Aina ennen kuin ohitimme edellä menevän juoksijan, Jacques pyysi kohteliaasti ranskaksi "latua". Mutta viimeinen juoksija jonka ohitimme kisassa, kiilasi tahallisesti Jacquesin melkein pusikkoon. Tuosta alkoikin sitten kova väittely ja mieletön kirikamppailu heidän välillään. Seurasin heidän perässään huvittuneena tilannetta muutaman minuutin. Sitten spurttasin molemmista ohi ja Jacques teki myös irtioton kiilaajaan. Juoksimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Päätimme päästää törkeän kiilaajan sovinnolla ohitsemme ja maaliin ennen meitä.
Maaliin saavuin hyvävoimaisena ja jalat ehjinä. ( 32h34min, 138./2377)
maalisuoralla
maalissa fiiliksiä kyselivät heti kilpailun johtajat Catherine ja Michel Poletti
Matka Vallorcinesta Col des Montetsille oli vain viimeisen nousun odottelua. Osallistujien ennakkomietteissä tuo viimeinen nousu oli herättänyt pelon sekaisia ajatuksia. Itse olin treenannut tuon nousun kolme kertaa läpi kesän aikana. Joka kerta se oli ollut tuskainen pätkä. Vaikean tuosta noususta tekee sen alkuosan jyrkkyys ja teknisyys. Loppuosa on loivempaa, mutta korkeimman kohdan saavuttamista saa odottaa pitkään.
UTMB:n viimeinen nousu ylös Col des Montetsilta
(kuvattu aiemmin kesällä)
Viimeisessä nousussa Jacquesin ja minun ohi vilahti kaksi erillistä juoksijaa. Nuo sprintterit olivat kuin eri kilpailusta. Heidän vauhtinsa oli jotain aivan käsittämätöntä. Mistä ihmeestä voi saada sellaisen turboboostin vielä 30 tunnin jälkeen? Miten ylipäätään on mahdollista lentää sellaista vauhtia jyrkässä teknisessä ylämäessä? Molemmat juoksijat tulivat sitten selkä edellä vastaan viimeisessä laskussa. He laahustivat ja olivat aivan poikki.
Tuon nousun varrella ohitin kolme yksittäistä juoksijaa, jotka olivat käpertyneet lepäämään avaruushuopansa suojaan. Yksi tällainen lepäilijä oli myös viimeisessä laskussa vaarallisesti aivan polun vieressä makaamassa. Jokainen näistä yritti kai nukkua. Mutta kaikki todennäköisesti tuloksetta, koska kaikki ohijuoksijat kyselivät heidän vointiaan ja tarjosivat apua.
Viimeisen laskun aivan loppumetreillä sattui käsittämätön tapaus. Aina ennen kuin ohitimme edellä menevän juoksijan, Jacques pyysi kohteliaasti ranskaksi "latua". Mutta viimeinen juoksija jonka ohitimme kisassa, kiilasi tahallisesti Jacquesin melkein pusikkoon. Tuosta alkoikin sitten kova väittely ja mieletön kirikamppailu heidän välillään. Seurasin heidän perässään huvittuneena tilannetta muutaman minuutin. Sitten spurttasin molemmista ohi ja Jacques teki myös irtioton kiilaajaan. Juoksimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Päätimme päästää törkeän kiilaajan sovinnolla ohitsemme ja maaliin ennen meitä.
Maaliin saavuin hyvävoimaisena ja jalat ehjinä. ( 32h34min, 138./2377)
maalisuoralla
maalissa fiiliksiä kyselivät heti kilpailun johtajat Catherine ja Michel Poletti
| Tableau des passages | |||
| Points | Heure pass. | Temps course | Classement |
| La Charme | |||
| Saint-Gervais | V-21:14 | 02h42mn31s | 587 |
| Les Contamines | V-22:42 | 04h10mn24s | 502 |
| La Balme | S-00:15 | 05h43mn48s | 486 |
| Refuge Croix du Bonhomme | S-01:42 | 07h10mn21s | 472 |
| Les Chapieux CCAS | S-02:24 | 07h52mn47s | 445 |
| Col de la Seigne | S-04:34 | 10h02mn24s | 374 |
| Lac Combal | S-05:12 | 10h40mn27s | 345 |
| Arête Mont-Favre | S-06:18 | 11h46mn00s | 336 |
| Col Chécrouit | |||
| Courmayeur (Dolonne) | S-07:26 | 12h54mn59s | 297 |
| Refuge Bertone | S-09:18 | 14h46mn02s | 278 |
| Refuge Bonatti | S-10:37 | 16h05mn40s | 275 |
| Arnuva | S-11:29 | 16h57mn19s | 260 |
| Grand Col Ferret | S-12:51 | 18h19mn19s | 251 |
| La Fouly | S-14:10 | 19h38mn30s | 225 |
| Champex-Lac | S-16:35 | 22h03mn08s | 187 |
| Bovine | S-19:18 | 24h46mn30s | 172 |
| Trient | S-20:25 | 25h53mn57s | 168 |
| Catogne | S-22:08 | 27h36mn27s | 159 |
| Vallorcine | S-23:02 | 28h30mn01s | 154 |
| La Tête au vent | D-01:22 | 30h50mn23s | 157 |
| La Flégère | D-02:00 | 31h28mn36s | 146 |
| Chamonix - Arrivée | D-03:06 | 32h34mn14s | 138 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti