maanantai 18. heinäkuuta 2011

Off PTL 2011 part 1

11.-14.7.2011



Treenireissun tarkoituksena oli tutustua PTL-kisan tulevaan reittiin Annan kanssa. Ajattelimme koluta reitin välillä Les Houches - Orsieres neljässä ja puolessa päivässä (ma-pe). Juuri ennen reissua sain kuulla, että Col des Rousses'n jälkeisessä laskussa on vielä talven jäljiltä paljon jäätä ja lunta ja se on vaarallinen. Niinpä päätimme kiertää sen Col de Forclaz'n kautta.



Sää näytteli taas isoa roolia tälläkin reissulla. Kahtena ensimmäisenä päivänä aurinko helli meitä ja mikäs siinä oli kulkiessa. Vuoristotuuli vilvoitti välillä helteessä hikoilevia trailaajia. Mutta jo toisen päivän päätteeksi sää alkoi muuttua. Taivaalle kertyi tummia pilviä ja muutama pisarakin tuli niskaan ennen kuin pääsimme majapaikkaan. Illalla päätimme luopua keskiviikkoaamulle suunnittelemastamme nousemisesta Col Cormet'lle (2903m) mahdollisen huonon sään takia. Koko keskiviikon satoikin sitten rankasti tai todella rankasti. Lämpötila alkoi myös laskea ja tuuli yltyi voimakkaaksi ylempänä vuorilla.



Lähtiessämme nousemaan Morgex'sta (923m) kohti Col Serenaa (2560m) ukkonen alkoi jyrähdellä ympäröivillä vuorilla. Pysähdyimme Planavalissa (1785m) teelle ja sämpylälle. Katsastimme paikkaa myös sillä silmällä, jos siellä olisi ollut mahdollista yöpyä. Mutta ei, täytyi jatkaa vain nousemista yli Col Serenan seuraavaan laaksoon tai palata takaisin alas Morgex'hen. Päätimme jatkaa ylös ja eteenpäin kiihtyvästä ukkosmyrskystä huolimatta. Ukkosen jyrähdykset kaikuivat vuorista mielettömällä volyymilla. Vaistomaisesti kyyristyin hiukan jokaisen jyrähdyksen jäkeen. Salamoiden väli oli tiheimmillään alle 2 minuuttia ja ukkonen oli aivan päällä. Tyhmänrohkeasti vain nousimme polkua ylös hurjalla vauhdilla. Koskaan en ole nähnyt Annan painavan ylämäkeä edelläni sellaista vauhtia. Järkevää olisi ollut pysähtyä, suojautua ja odottaa ukkosen ohimenemistä, mutta siitä ei ollut varmuutta. Joskus ukkonen saattaa kestää pitkäänkin. Vettä satoi rankasti, tuuli oli todella voimakas ja hotellihuoneen lämpö seuraavassa laaksossa kuumotti jo poskia. Eteenpäin, vaikka siinä ei olisikaan mitään järkeä. Onneksi viimeisen kymmenen minuutin aikana huipulle ukkonen ei jyrähtänyt kertaakaan. Mutta heti laskeutuessamme alaspäin jyrähdykset jatkuivat. Koskaan en ole pelännyt niin paljon.




Torstaiaamuna taivas oli täysin pilvetön, mutta jo puolilta päivin pilvet olivat kerääntyneet ylös vuorille. Noustessamme Col de Menouvelle astuimme pilven sisään noin 2300 metrissä. Hassu ilmiö, kun ilman kosteus tiivistyy esimerkiksi hatun lippaan ja tippuu siitä vesipisaroina, mutta mitään ei kuitenkaan varsinaisesti sada. Polku Col de Menouvelle oli Italian puolella selkeä ja hyvin merkitty. Maisema vuoren Italian puoleisella etelärinteellä oli vihreä ja lempeä kaikesta harmaudesta huolimatta. Mutta maisema muuttui täysin Colin toisella puolella. Kuten tyypillistä, pohjoisrinne oli täyttä kivikkoa ilman kasvillisuutta. Hylätty, rikottu hissiasema kummitteli heti harjanteen Sveitsin puolella. Maisema oli kuin lumi- tai kivivyöryn runtelema. Lumiaidat lojuivat rikkinäisinä hujan hajan rinteessä. Kaikkea rojua ja roskaa oli ympäriinsä. Miljöö oli kuin kauhuelokuvasta.

Polkua ei enää ollut eikä myöskään mitään reittimerkintöjä tällä Sveitsin puolella vuorta. Näkyvyys oli vain vajaat 10 metriä harmaassa sumussa. GPS:stä ei ollut hyötyä. Signaali ja GPS:n tarkkuus oli heikko sään ja ympäröivien vuorien takia. PTL:n kartan mukaan reitti seuraili hissilinjan oikeaa puolta. Lähdimme laskeutumaan todella jyrkkää rinnettä hiukan pelonsekaisina, koska emme voineet nähdä, mitä kauempana edessä oli. Olisimmeko pian jonkin jyrkänteen reunalla? Yhtäkkiä vasemmalta puolelta kuului kivivyöryn äänet. Jähmetyimme paikoillemme. Kuuntelimme peloissamme, mitä seuraisi. Onneksi kivivyöry ei tullut lähelle vaan meni ohi kauempaa. Jo toinen äärimmäinen pelkokokemus parin päivän sisään. Laskeutumisemme alas laaksoon sai kummasti lisävauhtia.

Perjantaiaamuna pilvet nuolivat yhä laakson pohjia. Hyvillä mielin saatoimme lähteä kaupunkipäivän viettoon Lausanneen. Olimme nimittäin jo edellisenä päivänä päättäneet hylätä aikaisen herätyksen ja todella ilmavan nousun Col de Lanelle (3033m) ja Mont Rogneux'lle (3083m). Parin päivän aikana koetut pelottavat tilanteet olivat vieneet innon jatkaa juoksureissua. Ja olihan reitti Bourg St. Pierrestä Col de Lanen ja Mont Rogneux'n kautta Cabane de Millelle minulle jo tuttu viime vuoden Off Tour du Combin -reissulta.



Tämän reissun aikana Annalla kypsyi päätös luopua PTL-kisasta. Annan mielestä PTL on liian äärimmäinen, jotta siitä voisi nauttia. Kipua, unettomuutta, stressiä reitillä pysymisestä, mahdolliset hurjat sääolosuhteet... Annan mielestä motivaation täytyisi olla myös äärimmäinen ja intohimoinen. PTL tulee olemaan raju kisa, paljon rajumpi kuin Tor des Géants. Omalla huollolla täytyy pärjätä todella pitkiä pätkiä korkealla vuorilla. Usein reitti kulkee paikoissa, joissa ei ole polkua tai minkäänlaisia vuoristovaellusreittimerkintöjä. Reitti ei ole todellakaan mikään turistireitti. Mutta tämä on juuri sitä, mitä haluan. Ymmärrän hyvin Annan päätöksen ja ajatukset. Olen surullinen, että yhteinen unelma PTL:stä ei nyt toteudukaan. Ehkä unelma olikin vain minun, ei yhteinen.



Onneksi PTL-kisaan löytyi nopeasti Annan tilalle Juha Jumisko. Juhan kanssa heitettiin aiemmin kesällä reissu Mont Blancin ympäri. Juttu ja yhteinen huumori lensi tuolla reissulla. PTL:n kaltaisessa pitkässä joukkuekisassa on olennaista, että yhteinen kemia toimii ja takana on yhteisiä pitkiä pätkiä vuorilla.



Kaiken kaikkiaan reissusta on edelleen sekavat tunteet. Päällimmäisenä mielessä on pelottavat tilanteet ja Annan päätös luopua PTL-kisasta. Treenimielessä reissun anti oli hyvä. PTL-reitin alkuosaan tuli tutustuttua, vaikka pari nousua täytyikin jättää väliin. Pummeilta ei vältytty gepsistä ja kartan tarkasta lukemisesta huolimatta. Toivottavasti itse kisassa nuo pummikohdat pystyisi muistamaan ja välttämään. Tosin pimeällä liikkuminen tuo sitten oman vaikeutensa mukanaan. Neljän päivän aikana kuljimme 155km ja nousua kertyi 11000m+. Monet reitin pätkistä olivat todella vaativia, teknisiä tai hitaita turistireitteihin verrattuna. Unohtamatta erästä offroad-pätkää, jossa nousukulma oli reipaasti yli 45 astetta koko yli 400 nousumetrin ajan.



Muutama sana varusteista. Yleensä en kirjoita varusteista blogissani, koska roina on kuitenkin vain roinaa. Mutta tällä kertaa on pakko kommentoida "hengittäviä sadetakkeja". Oman kokemukseni mukaan kaikki huippu-hyper-super-über-kalvot Goretex, eVent, yms. päästävät sateen sisään aina jossain vaiheessa. (Nyt tarkoitan pitkään kestävää kovaa sadetta, en kevyttä kesäsadetta, jolloin parin tunnin lenkki menee pelkässä kerrastopaidassa.) Eikä muutosta varmasti tuo mainosmiesten hehkuttamat uudet Neoshellit tai Activeshellit. Paremminkin voisi puhua vain roiskevesitiiviistä takeista. Oma lukunsa on sitten myös saumat takeissa.



Oma ratkaisuni sadesäähän on käyttää "hengittämättömästä" muovista valmistettua kevyttä sadeponchoa. Kevyemmässä sateessa se toimii ihan pelkiltään. Rankkasateessa laitan ponchon alle vielä "kuoritakin" lämmittämään ja suojaamaan roiskevedeltä. Ja mikä parasta sadeponcho suojaa mukavasti myös repun. Tuuletus toimii yllättävän hyvin ponchon helmoista ja pienistä käsiaukoista. Kovalla tuulella tai alamäkiä juostessa reippaammalla vauhdilla tungen ponchon esim. repun lantiovyön alle, jolloin se ei lähde lepattamaan ja nouse ylös. Tuo huipputekninen ultrakevyt (80g) nanovaate maksaa alle 5 euroa ja löytyy jokaisesta turistirihkamakaupasta Chamonix'sta. Kestävämmästä materiaalista tehty merkkiponcho ei tuo lisäetua, vain lisää hintaa ja painoa. Halpisponcho on kestänyt minulla jo useamman pitkän reissun ilman vaurioita.



Helpon toimivan ratkaisun sateenpitäviksi hanskoiksi olen löytänyt kumisista siivous/tiskaussormikkaissa. Ne eivät hengitä, mutta eivät myöskään päästä vettä läpi. XL-koon alle mahtuu sopivasti vielä ohuet merinopossumsormikkaat. Kun vielä löytyisi jostain xxxl-koko, niin saisi mahtumaan alle paritkin sormikkaat tai vielä parempi olisi rukkasmalli. Kärsin todella pahasti kylmistä käsistä. Löytämissäni työrukkasissa on liian leveät helmat, joista sade virtaa helposti sisään. Ultrakevyt huipputekninen saumaton siivoussormikaspari löytyy lähikaupan hyllyltä reilulla eurolla. Ja mikä parasta siivoussormikkaissa, ne ovat upean kirkkaan keltaiset!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Off TMB 2011

30.6.-3.7.2011


Janne ja Juha
taustana Mont Blanc ja Grandes Jorasses

Juoksimme Juha Jumiskon kanssa Mont Blancin ympäri neljässä päivässä. Olin suunnitellut treenireissumme reitin siten, että välttäisimme laakson pohjia myötäilevät perus-turisti-TMB (Tour du Mont Blanc) tai UTMB-reitit ja kulkisimme mahdollisimman korkealla kulkevia variantteja. Monet noista poluista olivat pätkiä edellisten vuosien PTL-kisojen reiteistä. Matkaa kertyi 175km ja kokonaisnousua 12000m+.

to 30.6. Chamonix - Refuge de la Croix du Bonhomme 48km/2900m+

Chamonix (1035m) - Les Houches (1012m) - Col de Voza (1653m)- P. de Pont Nant (900m)- St Nicolas de Veroce (1180m) - Les Contamines (1170m)- Ref. La Balme (1706m) - Col du Bonhomme (2329m) - la Sauce (1991m) - Ref. Croix du Bonhomme (2443m)

Lähdimme matkaan alppistartilla aamuviideltä sateessa. Koko illan ja yön oli ukkostanut. Iltapäiväksi sääennuste lupasi jo kuitenkin auringonpaistetta. Aamupäivä menikin matalammalla kulkiessa, koska pilvet riippuivat laakson pohjalla ja näköalat olivat peitossa. Olisi ollut turhaa nousta Breventille tai Mont Jolylle.





Lounaaksi nautimme La Balmen vuoristomajalla todellista lähiruokaa, pihviä ja paistettuja perunoita. Aivan muutaman metrin päässä ikkunan takana laidunsi lehmiä. Lounaan jälkeen aurinko alkoi jo pilkistellä pilvien välistä. Samalla pilvet ja pikkupoikien mielialat alkoivat myös kohota. Iltapäivän ekstrana nousimme pätkän tämän vuoden PTL-reittiä Croix du Bonhommen vuoristomajalle la Saucesta. Nousu oli varsinaista suunnistamista, koska vanha polku oli kasvanut umpeen vuosien saatossa.










Eka päivä oli mukava ja helppo, ja sen kruunasi majalta upeasti näkyvä Mont Pourri.

Mont Pourri

Illallista nauttiessamme majalle saapui myös uupunut suomalaisperhe. He ahmivat nopeasti ruokansa ja maksoivat kiroillen kovaan ääneen ruuan hintaa. Isä nakkasi sadan kilon rinkkansa mitään sanomatta selkäänsä ja paineli ulos hämärtyvään iltaan. Muu perhe kokoili kamansa ja seurasi väsyneenä vähin äänin perässä. Surullinen näky! Miksi yleensä kulkea jättirinkat, teltat, makkarit, trangiat, hiillosmakkarat, sinapit ja partiokirjat mukana, kun voi kulkea pikkureppu selässä ja nauttia vuoristomajojen huikeista ruuista ja lämpimästä punkasta? Ja mikä parasta, majoilla tapaa väistämättä uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa.



pe 1.7. Refuge de la Croix Bonhomme - Rifugio Bonatti 48km/2900m+

Ref. Croix du Bonhomme (2443m) - Col des Fours (2665m) - la Ville des Glaciers (1790m) - Col de la Seigne (2516m) - Col de Chavannes (2598m) - Mont Fortin (2755m) - Pointe des Chavannes (2808m) - Col du Berrio Blanc (2848m) - Col des Charmonts (2865m)- Col de Youlaz (2639m) - Col d'Arp (2571m) - Courmayeur (1220m)- Rif. Bertone (1989m)- rif. Bonatti (2010m)


Aamupäivällä jouduimme kokemaan turisti-TMB:n ruuhkan noustessamme Col de la Seignelle. Sieltä jatkoimme pienempää polkua korkeammalle harjannereitille. Seuraavat neljä tuntia saimmekin sitten kulkea aina alas Courmayeuriin saakka omassa yksinäisyydessämme. Ja miten paljon upeampaa reittiä kuin vain laakson pohjaa.
















Courmayeurissa lounaaksi syömämme pitsat pyristelivät vastaan koko nousun ajan Rifugio Bertonelle ja vielä senkin jälkeen. Lisäksi kärsimme nestehukasta, joka oli päässyt yllättämään Col de la Seignen ja Courmayeurin välillä. Pullot olivat tyhjät ja puroja ei ollut. Oma typerä moka. Tasainen pätkä Bertonelta Bonatille meni hyvin rauhallisesti olotilan vähitellen normalisoituessa. Jätimme suosiolla korkeamman vaihtoehtoisen reitin Tete de la Trochen kautta Bonatille toiseen kertaan.




Rifugio Bonatilla juttelimme pitkään Tor des Géants -kisan organisaatioon kuuluvan miehen kanssa. Majalle sattui myös samaan aikaan TDG ja PTL -kisoista tuttu Nathalie Lamoureux. Juttua ja naurua riitti. Nathalie on kirjoittanut ranskaksi erinomaisen kirjan Courir de plaisir .


la 2.7. Rifugio Bonatti - Champex 38km/3000m+

Rif. Bonatti (2010m) - Col du Malatra (2928m) - Col de Ceingles (2817m) - Col de St Rhemy (2563m) - Col du Grand St. Bernard (2460m) - Point de Drone (2950m) - Lacs de Fenetre (2456m) - La Fouly (1598m) Orsieres (901m) - Champex (1477m)



Viideltä starttasimme taas polulle ja ylös kohti jylhää Col du Malatraa (2925m). Aamulla vuoristomajalta lähtiessämme lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Ylempänä maa ja pikkupurot olivat jäässä.











Col du Grand St. Bernard

Col du Grand St. Bernardilta aloimme nousta jyrkästi kohti reissun kohokohtaa Pointe de Drônea (2950m). Tämä pätkä on ollut jo pitkään toivelistallani. Viime vuonna jätimme Svenin kanssa nousematta huipulle meidän Off Tour du Combins -reissullamme, koska huippu oli täysin pilvien peitossa eikä näköaloja olisi ollut.

Reitti Pointe de Drônelle oli todella ilmava ja paikoin haastava. Välillä nousua helpottamassa oli tikkaita ja vaijereita. Nyt hyvällä kuivalla säällä tossu piti hyvin kalliolla ja kivillä. Mutta millaista olisi ollut nousta kovassa sateessa ja tuulessa kuten viime vuoden PTL-kisassa?

Pointe de Drônen huipulta avautui uskomattomat näkymät joka suuntaan. Kyllä tätä oli kannattanut odottaa. Huikea paikka!

Rauhallisen hetken huipulla rikkoi kuitenkin helikopteri, josta kuvattiin alempana juostavan Trail Verbier St. Bernard -kisan kärkijuoksijoita.












taustalla Grand Combin


Pointe de Drône





Pointe de Drônelta suuntasimme alas laaksoon kohti La Foulya. Matkalla ihailimme pieniä kirkkaita vuoristojärviä. Noin 2500 metrissä siirryimme isommalle polulle, jossa vastaan alkoi tulla Trail Verbier St. Bernard -kisan juoksijoita. He olivat nousemassa Col de Fenetrelle. Pysähdyimme syömään foccaccioitamme, jotka olivat kulkeneet repustani roikkuen aina Courmayeurista saakka, melko tarkalleen maratonin mittaisen matkan. Pitsalähettien vuoristomaraton?







Koko matkan alas La Foulyn kylään vastaamme tuli kisan juoksijoita. Pysähdyimme aina kannustamaan jokaista juoksijaa. Vastaan tuli myös suomalainen Jukka Kukkonen, jonka kanssa juttelimme jonkin aikaa ennen kuin hän kirmasi polulla eteenpäin. Jukka joutui valitettavasti keskeyttämään kisan Cabane de Millelle.



Panimme merkille pari asiaa juoksijoiden varusteista. Todella monella oli aivan uuden karheat vermeet päällä. Oli Salomonin ja muiden valmistajien kompressiovaatteita päästä varpaisiin tämän kevään väreissä. Harvassa oli vanhojen kisojen kuluttamat vaatteet. Mietimme Juhan kanssa, mistä tämä kertoi. Kertoiko se kaupallisuuden ja mainoksien vähitellen syövyttävästä lajista? Vai räjähdysmäisesti kasvavasta lajista ja täysin uusista lajin harrastajista?

Monella juoksijalla oli todella pieni reppu, johon mahtui ehkä vain se pakollinen sadetakki. Moni näistä juoksijoista oli pukeutunut kevyesti hihattomaan paitaan ja shortseihin. Pyörittelimme päitämme. Vaikka alhaalla laaksossa olisikin helle, ylhäällä on yleensä kylmempää ja tuulee. Ja yöllä lämpötila laskee aina. Lisäksi rasitus ja väsymys. Vuoristokisoihin on syytä varata reppuun lämmintä vaatetta, vaikkei kisan säännöissä niin vaadittaisikaan.

Olen aistivinani, että pikkuhiljaa kisoista on katoamassa se solidaarinen lämmin trail-henki, joka imaisi minut aikoinaan lajiin mukaan. Ilmapiiri on muuttunut. Tilalle tuntuu hiipineen kaupallisuus ja kova kilpailuhenki. UTMB:ssäkin järjestäjät joutuvat joka vuosi viilaamaan sääntöjä aina vain tarkemmiksi kaikenlaisen sääntöjen kiertämisen välttämiseksi. Tämä ei ole järjestäjien henki, mutta pakon sanelema juttu. Vanhan ajan vuorilla liikkumisen eetos on katoamassa. Onneksi se henki elää vielä ainakin pitkissä kisoissa PTL:ssä ja TDG:ssä.



La Foylysta hyppäsimme bussiin ja ajoimme Orsieresiin. Näin vältimme tylsän reilun 8 km:n pätkän laakson pohjalla. Orsieresista nousimme sitten vajaat 600 metriä helteessä todella jyrkkää kärrytietä Champex'hen.


su 3.7. Champex - Chamonix 41km/3200m+

Champex (1477m) - Fenetre de Arpette (2665m) - Chalet du Glacier (1583m) - Les Grands dessus (2113m) - Col du Balme (2203m) - Le Tour- Montroc- Tre le Champ (1417m) - Aiguilette d'Argentiere (1893m) - Lac Blanc (2350m) - La Flegere (1860m) - Chamonix (1035m)


Starttasimme viiden jälkeen henki höyryten. Aamu oli todella kylmä, vaikka hellelukemia olikin luvassa iltapäiväksi. Ei mitään rauhallista aloitusta. Oli juostava heti itsensä lämpimäksi.


Päivän ensimmäinen nousu Fenetre d'Arpetelle oli tekninen ja jyrkkä. Koko laakso oli karu ja jylhä, täynnä isompaa ja pienempää kiveä. Laskussa kohti Trientia pääsimme ihailemaan jäätikköä todella läheltä. Jäätikkö hehkui upeaa sinivihreää väriä.




Päivän loppuosa menikin sitten minulta pelkkänä treeninä. Saavuimme Col du Balmella, ja Chamonix'n laakso avautui. Polut muuttuivat ruuhkaisiksi. Juokseminen oli usein vaikeaa, ja kulkeminen meni usein jonossa hipsutteluksi. Se siitä omassa rauhassa vuoristossa kulkemisesta.










Upea reissu Juhan kanssa! Juttu luisti rennosti ja matka taittui. Huumori ja vuoristokukat lensivät! Tulevaisuudessa luvassa on varmasti yhteisiä reissuja.

Uskon, että Juha sai melko selvän kuvan, mistä tässä lajissa on kysymys. Nyt hänen on helpompi myös valita, millaisiin kisoihin jatkossa osallistua ja millaisia reittejä valita. Olisiko PTL kuitenkin enemmän Juha sun juttu kuin klassikko-UTMB? Onko tämän reissun jälkeen enää paluuta juoksemaan laakson pohjia myötäileviä kisoja?

Mutta miksi ne kilometrit on niin hitaita? Eikö ne äijät juokse niissä kisoissa? Pelkkää sauvakävelyä?

Lisää kuvia eli more photos