perjantai 13. joulukuuta 2013

Sysikallio100


Viikko vielä pikkujouluihin. Fiilistellä voi jo etukäteen.


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tänään jatketaan!


Viimeisen parin viikon aikana paino on tippunut nopeasti yli kaksi kiloa vain lepäilemällä ja syömällä. Nyt vaaka näyttää tuttuja lukemia. Samalla yöunet ovat palautuneet myös normitasolle ja herään ennen aamuviittä. Aamupaino ja uni ovat aina olleet parhaita palautumiseni mittareita. Melkein 11 viikkoahan tuosta viime kesän ylirasitustilasta palautumisessa on nyt mennyt.

Aikamoisessa solmussa koko elimistö on ollut Torrin keskeytyksen jälkeen. Pitkä lista erilaisia oireita ja tuntemuksia on ollut viimeisten kuukausien aikana. Lista on kuin lukisi jonkun lääkeen mahdollisista sivuvaikutuksista. Aika syvälle sain itseni tiputettua. 

Nyt on selvää, että ylirasitustila oli ehtinyt muodostua jo ennen Andorran reissua touko-kesäkuun aikana ja paheni vain kesän mittaan. Kaikki ylirasituksen merkit oli kyllä näkyvissä, mutta tulkitsin ne täysin väärään suuntaan. (Esim. kun sykkeet eivät nousseet, niin lisäsin tehotreeniä. Yöunet pitenivät yli 10 tuntiin; no, jes, nythän mä lepään niin kuin urheilijan kuuluukin. Paino nousi ja asettui tietylle tasolle suurista treenitunneista huolimatta, ahaa, taitaa olla lihasta tullut. Jne, jne,...) Kyllä sitä on ollut tyhmä!

Mikä sitten johti ylirasitustilaan? Levon puute. Maaliskuun lopussa muutimme Lauttasaaresta Espooseen metsän reunaan. Palauttavat rauhalliset lenkit Lauttasaaren ympäri tasaisilla ulkoiluteillä vaihtuivat "palauttaviksi rauhallisiksi" lenkeiksi metsässä eli käytännössä vauhtileikittelyiksi ylösalas kumpuilevilla poluilla. Pitkien polkulenkkien, mäkihupailujen ja rymyjen jälkeen olisi täytynyt myös pitää kunnon lepojaksoja. Hauskaa kyllä oli poikien kanssa ja juoksu kulki. Mutta kun sitten kesän ekalla vuoristoreissulla Andorrassa olisi pitänyt olla levänneenä ja tuoreena, kroppa olikin ihan loppu ja pää levon tarpeessa. Sillä reissulla menikin sitten polvi alta.

Riittävää lepojaksoa ei ehtinyt tulla myöskään Andorran jälkeen ennen Aostalaakson kierrosta. Polven parannuttua menin tekemään vielä muutaman täysin turhan aika kuormittavan treenin. Aostalaakson treenireissulla puolestaan sitten toisesta jalasta takareiden lihakset menivät pahasti jumiin, voimat hävisivät ja polvi turposi. Muutenkin sillä reissulla koko olotila oli veltto ja flegmaattinen, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei vain pystynyt puristamaan itsestä irti kuin murto-osan. 

Aostalaakson jälkeen sain onneksi jalan kuntoututettua juuri sopivasti PTL:ään, vaikka usko meinasikin välillä loppua. Neljän viikon aikana ei tullut kuin pari lyhyttä lenkkiä heitettyä, mutta melkein päivittäin kävin jumppaamassa altaassa jalkaa (ei vesijuoksua). PTL:n startissa kaikki näytti taas hyvältä.

Mutta PTL:ssä jo ekana aamupäivänä kurkku turposi, hengitys meni pihinäksi ja kurkusta alkoi irrota paksua keltaista puuroa yskänkohtausten lopuksi. Seuraavana päivänä vasemmassa keuhkossa alkoi tuntua kasvavaa painetta ja tuntui kun se olisi painunut kasaan. Eräässä pitkässä nousussa oli pakko pysähtyä ja huutaa vain täysillä. Onneksi olotila ei sitten enää loppukisassa pahentunut ja maaliin päästiin Juhan kanssa toisena. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo on aika käsittämätön sijoitus tuolla kunnolla.

Heti maaliin päästyäni aloitin antibioottikuurin. Viikon kuluttua Torrissa hengitysteissä ei tuntunut enää mitään oireita. Mutta reilun vuorokauden jälkeen kisassa sitten nousikin kova kuume ja se kisa olikin sitten siinä. Koko kesä pelkkää sairaskertomusta.    

Olen miettinyt nyt myös, kuinka paljon vuosien mittaan kasautunut rasitus on vaikuttanut ylirasitustilan kehittymiseen. Edelliskesän Alppien ylitys ja PTL+TOR-tupla varmasti painoivat edelleen alla, vaikka viime syksy tulikin otettua rauhallisesti. Kroonisen rasituksen kasautumisen voisi katkaista kevyellä välivuodella tai parilla, mutta vain kovimmilla jätkillä on siihen riittävää rohkeutta.

Vaikka koko viime kesä menikin penkin alle ja päädyin lopulta syvään ylirasitustilaan, niin tämä kokemus on ollut yksi parhaista omalla hölkkäurallani. Aika opettavaista tämä on ollut. Mitenkään varma en ole, että ylirasitustila olisi lopulta edes ohi. Joillakinhan paluu normaaliin harjoitteluun ylirasitustilan jälkeen ei edes onnistu. Elimistö ei enää vain palaudu normaaliin tilaan. Katsotaan, miten äijän käy.

Joko tämän jälkeen osaisi tulkita oman kropan signaaleja ja tuntemuksia oikeaan suuntaan? Epäilen. Tärkeintä onkin jatkossa pitää vain kunnon palautumisjaksoja ja täyttä lepoa ilman edes mitään höntsäilyä. Kuinka helpolta ja tutulta tuo kuulostaakin.

Tänään jatketaan!

Eli harjoittelu kohti ensi kesän vuoristohaasteita voi nyt pikkuhiljaa alkaa.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Tor 2013

Pitkä kisa, mutta jäi mulla jäi lyhyeksi eli keskeytin Cognessa (102km).



Col Losonilla (3300m) kaikki oli vielä hyvin. Irtokarkit maistuivat ja italialaistytöt hymyilivät nätisti. Myös meno maistui ja selkää tuli vastaan. Mutta muutama hetki myöhemmin laskussa Cogneen alas Sellan majalta, aloin palella ja täristä keskellä hellettä. Kuume oli nousemassa. 

Päästyäni Cognen huoltoon vaihdoin kuivaa päälle ja heitin toppatakin niskaan. Pari särkylääkettä, ruokaa ja juomaa koneeseen ja sitten nukkumaan parin tunnin unet. Mutta aika pian siinä ruokaillessa kävi selväksi, että kuume vain nousee ja olotila huononee. Päätin keskeyttää kisan. Järjestäjät ja muutama juoksija yrittivät suostutella, että nukkuisin ensin ja katsoisin sitten tilannetta uudestaan. Mutta olin varma, että vaikka kuume laskisikin tilapäisesti, niin jäljellä olevat 230km olisivat liikaa. Seuraavan kerran kun kuume sitten nousisi, voisi olla jo liian myöhäistä. Hyvässä muistissa oli ranskalaisystävän kohtalo viime vuoden Torrista. 

Näin jälkikäteen on aika selvää, mistä tuo kuume ja muutkin kesän vaivat ja vammat johtuivat. Treenasin elimistöni kesän alkuun mennessä todella pahaan ylirasitustilaan, joka on vain pahentunut kesän mittaan. Tarkempaa analyysiä koko kaudesta ja ylirasitustilasta myöhemmin.


tiistai 3. syyskuuta 2013

PTL 2013


The North Js maalissa toisena Flipper's Gangin jälkeen aikaan 104h34.



Kylläpä oli taas kierros! Uskomattoman jyrkkiä nousuja, täyttä nelivetoa, upeita harjanteita ja vaijerijaksoja sekä aivan liian pitkiä siirtymiä teitä pitkin.

Lyhyt video kisasta The North Js -tiimimme osalta. Eipä tullut paljon käytettyä kameraa. Eikä aurinkorasvaa. "It's too complicated" totesin eräälle järkkärille, kun hän oli huolissaan palaneesta naamastani ja tarjosi aurinkorasvaa. Tällä reissulla olin vain jotenkin paljon väsyneempi kuin aiemmissa PTL-kisoissa.



Alkumatkasta alkoi kurkkukipu vaivata ja kurkku turposi. Tuntui, että en saa ilmaa keuhkoihin kuin murto-osan normaalista. Lisäksi kovat yskäkohtaukset ravisuttivat pitkin matkaa etenkin nousuissa. Keltaista puuroa irtosi yskimisen lopuksi. Pitkässä nousussa Morgex'sta Battaglia Aostalle tuntui, että vasen keuhko puristuu ja ahdisti niin, että teki mieli vain huutaa täysillä. Onneksi missään vaiheessa ei noussut kuume. Siihen olin vetänyt rajan kisan keskeyttämisen kanssa. Onneksi Juha-veturi jaksoi vetää perässään Janne-jarruvaunua.

Kisassa nukuimme 3 kertaa 4 tuntia vuoristomajoilla tai järjestäjien teltassa. Lisäksi otimme viimeisenä yönä minuutin pikaunet polulla maaten ja kymmenen minuutin torkut hissiasemalla. 

Kisassa oli upeaa tutustua uusiin ihmisiin ja erityisesti Flipper's Gang, Mustavuoren Reippaat ja Run et sens -tiimien jäseniin. Ehkä jotain uutta aukeaa taas uusien ystävien kautta. Ison kiitoksen ansaitsee koko PTL-organisaation porukka, joka omalla hengellään ja lämmöllään tekee viikon kestävästä kisasta ainutlaatuisen.  

sunnuntai 11. elokuuta 2013

TourVdA Day10 video


Vuoripolkujen rauhasta kaupungin hälinään.




TourVdA Day9 video


Auringonnousun ratsastajat




lauantai 10. elokuuta 2013

TourVdA Day 8 video


Jätkäthän juoksee.




perjantai 9. elokuuta 2013

TourVdA Day 7 video


Matkailu avartaa...




torstai 8. elokuuta 2013

TourVdA Day 6 video


Paras pätkä tältä reissulta.




keskiviikko 7. elokuuta 2013

tiistai 6. elokuuta 2013

TourVdA Day 3 video


Vastakohtien päivä.




maanantai 5. elokuuta 2013

TourVdA Day 2 video


Video toisen päivän tapahtumista. Lunta, jäätä, hyytäviä nousuja ja vapaalaskua.




TourVdA Day 1 video


Videokooste ekalta päivältä




keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

TourVdA Highlights


Juoksuseikkailun kohokohdiksi nousevat seuraavat viisi asiaa:

Refuge du Fond

Kun majatalossa ei ollut yösijaa kulkijoille, joutuivat he yöpymään tallissa. Eli kun Rifugio Belvederellä ei ollut meille tilaa, meidät neuvottiin kysymään yösijaa ylempänä laakson päässä olevasta maatalosta. Siellä olisi kuulemma dormi ja ruokaakin saattaisi saada. 

Pienen maatalon ovella meitä oli vastassa vanha harmaantunut mies. Hän toivotti meidät käymään peremmälle ja esitteli meille kaikki talon neljä majoitushuonetta. Jokainen huone oli sisustettu viimeisen päälle tekstiilejä myöten vuoristotyyliin. Jokaisessa huoneessa oli erillinen sisävessa ja suihku. Olimme kuin päähän lyötyjä. 

Tuvalle tuli myöhemmin myös kaksi italialaista trekkaajaa. Illan aikana selvisi, että tuvan isäntä omisti koko valtavan Val Rhemesin laakson. Jättimäistä aluetta katsottiin koko porukan voimin kartasta ja kirottiin kansallispuiston porukkaa, joka päätti alueella kaikesta yli maanomistajan. Isännän apuna talouspuuhissa hääri nuori marokkolainen Mustafa. Isäntä tarjosi meille myös itse tekemäänsä genepitä. Täällä oli ilmassa jotain ainutlaatuista vieraanvaraisuutta, todellista lämmintä kohtaamista ilman rajoja.






Rifugio Belvedere

Täällä olimme yötä viime kesän GTA:lla. Isäntä Giacomo muisti meidät jo ovelta, kun saavuimme. Tällä kertaa saimme suihkullisen huoneen, joten ei tarvinnut käydä pihasuihkussa sadettajan alla. Belvederessä nautimme koko reissun parhaan yksittäisen ruoka-annoksen, talon lasagnen. Aito lämmin meininki ja huippuruoka, suosittelen!
Tor des Geantsissa nähdään taas!




Ukkonen Rifugio Cuneylla

Rifugio Cuneyn majan isännän kohtasimme lapioimassa polkua auki lumesta muutama sata metriä ennen majaa. Samalla alkoi sataa kovaa. Juuri kun pääsimme majan pihaan, iski salama aivan majan viereen. Äkkiä sisälle. Riisuessamme kenkiä salama iski taas ihan viereen. Heittäydyimme melkein lattialle. Muutama salama iski vielä aivan majan tuntumaan. Mikä ajoitus meillä oli tulla majalle! Polulla salamatulituksessa ei olisi ollut kiva olla.




Täysikuu Col Losonin yllä

Täysikuu loisti valtavan kokoisena startatessamme viiden aikaan aamulla Rifugio Vittorio Sellan majalta. Mykistävä näky saatteli meitä Col Losonille.
(kuvat ei tee oikeutta täysikuulle)




Auringonnousu Rifugio degli Angelilla

Toiseksi viimeisen yön nukuimme Rifugio degli Angelin majalla (2916m). Halusimme tuolle majalle yöksi juuri auringonnousun takia. Sieltä voisi nähdä kaikki Aostanlaaksoa ympäröivät isot vuoret auringon ensisäteissä. Ja kun taivas aamulla oli aivan pilvetön, näky oli mieletön.







tiistai 30. heinäkuuta 2013

TourVdA TOP 5 paikat


Paljon upeita paikkoja tuli nähtyä reissulla, mutta viisi niistä nousee kyllä ylitse muiden ja Monte Emilius selkeäksi ykköseksi. Tässä TOP 5 -listan paikat aikajärjestyksessä.

Col Malatra (2928m)

Heti ensimmäisenä aamupäivänä pääsimme maistamaan haastavia vuoristo-olosuhteita. Col Malatra oli vielä paksun lumikerroksen peittämä. Juuri sopivasti aloittaessamme nousua alkoi satamaan vettä reippaasti ja koko "colli" peittyi paksun pilviharson alle. Col Malatralta laskeutuminen oli erittäin haastavaa. Jyrkässä lumisessa rinteessä ei näkynyt muiden kulkijoiden jalanjälkiä, puhumattakaan mistään reittimerkinnöistä. Sumu rajoitti näkyvyyden kymmeneen metriin. Gepsijälkeä apuna käyttäen löysimme kuitenkin alas Rifugio Frassatin majalle. Lämmintä teetä juoden ja kamiinan edessä täristen saimme pikkuhiljaa itsemme taas lämpimiksi.




Col Valcournera (3075m)

Col Valcourneralle nousimme ylhäisessä yksinäisyydessä kapeaa laaksoa pitkin ylös jyrkkää jäistä rinnettä. Aiemmin päivällä menneen ryhmän jäärautojen jälkiä oli helppo seurailla lumessa. Toisella puolella collia oli upea jäätikköjärvi ja monen metrin paksuudelta lunta. Vajaa parisata metriä alempana oli Rifugio Perucca Vuillermozin maja.






Monte Emilius (3559m)

Reissun ehdoton kohokohta. Yksinäinen vuori keskellä Aostanlaaksoa. Sen huipulta avautuu mieletön 360-asteen näkymä: ympärillä kaikki Aostanlaaksoa reunustavat vuoret, Mont Blanc, Grand Combin, Cervino, Monte Rosa, Gran Paradiso, Rutor, ...

Nousu huipulle oli melko jännittävä kokemus. Aluksi lumista kivikkoa ja lohkareikkoa Colle dei Tre Cappuccinille (3242m) ja siitä eteenpäin ylös jyrkästi kapeaa harjannetta pitkin nelivetoa.










 

Col Bassac Dere (3082m)

Tälle collille noustiin maagista laaksoa pitkin. Se tuntui jotenkin erityisen rauhalliselta ja levolliselta. Toiselta laidalta sitä reunusti jäätikkö ja keskellä sitä oli matala järvi. Nouseva aurinko leikki säteillään pilvien välistä. Ainutlaatuinen tunnelma!

Collilta laskeuduttiin rinteen reunaa seuraillen. Jokainen askel täytyi astua tarkasti, ettei liukastuisi kauas alas jäätikölle. Kuten jollekin oli käynyt edellispäivän jäljistä päätellen. Pahimmassa tapauksessa tuollainen liuku olisi voinut päätyä jäätikköjärveen. 














Bivacco Pascal (2920m)

Reissun päätös nousu oli yli 2000m nousu ylös Morgex'sta Bivacco Pascalille. Sieltä avautuivat upeat näkymät alas Aostanlaaksoon koko sen pituudelta ja toiselle puolelle Mont Blancin massiiville. Ympyrä sulkeutui. Loistava päätös rymyreissulle. Bivacco Pascalilta oli enää vain nopea lasku alas Courmayeuriin.