tiistai 3. syyskuuta 2013

PTL 2013


The North Js maalissa toisena Flipper's Gangin jälkeen aikaan 104h34.



Kylläpä oli taas kierros! Uskomattoman jyrkkiä nousuja, täyttä nelivetoa, upeita harjanteita ja vaijerijaksoja sekä aivan liian pitkiä siirtymiä teitä pitkin.

Lyhyt video kisasta The North Js -tiimimme osalta. Eipä tullut paljon käytettyä kameraa. Eikä aurinkorasvaa. "It's too complicated" totesin eräälle järkkärille, kun hän oli huolissaan palaneesta naamastani ja tarjosi aurinkorasvaa. Tällä reissulla olin vain jotenkin paljon väsyneempi kuin aiemmissa PTL-kisoissa.



Alkumatkasta alkoi kurkkukipu vaivata ja kurkku turposi. Tuntui, että en saa ilmaa keuhkoihin kuin murto-osan normaalista. Lisäksi kovat yskäkohtaukset ravisuttivat pitkin matkaa etenkin nousuissa. Keltaista puuroa irtosi yskimisen lopuksi. Pitkässä nousussa Morgex'sta Battaglia Aostalle tuntui, että vasen keuhko puristuu ja ahdisti niin, että teki mieli vain huutaa täysillä. Onneksi missään vaiheessa ei noussut kuume. Siihen olin vetänyt rajan kisan keskeyttämisen kanssa. Onneksi Juha-veturi jaksoi vetää perässään Janne-jarruvaunua.

Kisassa nukuimme 3 kertaa 4 tuntia vuoristomajoilla tai järjestäjien teltassa. Lisäksi otimme viimeisenä yönä minuutin pikaunet polulla maaten ja kymmenen minuutin torkut hissiasemalla. 

Kisassa oli upeaa tutustua uusiin ihmisiin ja erityisesti Flipper's Gang, Mustavuoren Reippaat ja Run et sens -tiimien jäseniin. Ehkä jotain uutta aukeaa taas uusien ystävien kautta. Ison kiitoksen ansaitsee koko PTL-organisaation porukka, joka omalla hengellään ja lämmöllään tekee viikon kestävästä kisasta ainutlaatuisen.  

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On ne poikia. Teräsmiehiä.

hane

Juha Jumisko kirjoitti...

Onneksi vetoa-apua tulee molemmin puolin! Jätit vielä kertomatta Morgexin nousussa verien purskahduksen nenästä. Kurkku on turvonnut ja tupot sieraimissa, silti 60km:n kohdalla 2h kärjestä olevat CCC-juoksijat jää ylämäissä :)

KapteeniSolisluu kirjoitti...

Katseltiin poikien kanssa (8v ja 5v)PTL2013-video ja esikoinen ilmoitti samalla hetkellä ryhtyvänsä maastojuoksijaksi. Maisemakin kirvoitti pojan sanailemaan, että "Kauniita vuoria, siinä rauha lepää". Huima suoritus kaikkien vaikeuksien jälkeen!