Chamonix, Ranska 25.-30.8.2009
Onnellisesti maalissa sunnuntaina aamuyöllä hiukan ennen neljää
eli aikaa kului vajaa 102h.
eli aikaa kului vajaa 102h.
Lisää kuvia ja tarinaa lähipäivinä...
tiistai 1. syyskuuta 2009
La Petite Trotte à Léon 2009
La Petite Trotte à Léon, 240km - 18000m+
Chamonix, Ranska 25.-30.8.2009
Lisää kuvia ja tarinaa lähipäivinä...
Chamonix, Ranska 25.-30.8.2009
Lisää kuvia ja tarinaa lähipäivinä...
torstai 13. elokuuta 2009
Off Vallorcine - Le Buet - Chamonix
Chamonix, Ranska 1.8.2009
Neliveto päällä
Karua mutta kaunista!
Muutamissa jyrkissä kohdin reittiä saattoi turvautua ketjuihin.
Kaukana takana hohtaa Mont Blancin massiivi.
Jokunen luminenkin pätkä reitillä oli.
Pari viikkoa aiemmin eräät toiset trailaajat olivat kahlanneet 30 cm:n lumessa Le Buetilla.
Vaikeaa etenemistä sivusuunnassa rinnettä. Tässä kohdin ei ollut todellakaan polkua.
Kapean harjanteen molemmilta puolilta oli jyrkkää pudotusta monta sataa metriä.
Takana näkyy jyrkkä nousu Le Buetille.
Jyrkimmissä kohdin saattoi käyttää apuna kaapelia.
Ilmavaa!
Treenireitin toinen puolikas Le Buetin jälkeen olikin vehreämpää maastoa.
Col de Brevent
Lopuksi vielä reipasta alamäkijuoksua Chamonix'in reilut 7km (1300m-).
La Petite Trotte à Léon -joukkueemme yhteisharjoituksena teimme PTL:n loppuosuuden Vallorcinesta Chamonix'in. Reitin korkein kohta oli Le Buet eli "rouva Mont Blanc" 3096m.
Oli hyvä harjoitella kisan viimeinen pätkä hienossa säässä ja virkeänä. Seuraavan kerran kun nousisimme Le Buetille, olisimme varmasti väsyneitä ja jalat romuina. Olisi myös hyvä tuntea tuo pätkä etukäteen, jos vaikka sattuisimme olemaan siellä huonossa säässä tai yöllä tai pahimmassa tapauksessa yöllä huonossa säässä.
Oli hyvä harjoitella kisan viimeinen pätkä hienossa säässä ja virkeänä. Seuraavan kerran kun nousisimme Le Buetille, olisimme varmasti väsyneitä ja jalat romuina. Olisi myös hyvä tuntea tuo pätkä etukäteen, jos vaikka sattuisimme olemaan siellä huonossa säässä tai yöllä tai pahimmassa tapauksessa yöllä huonossa säässä.
To Be Free Team: Janne Marin, Regis de la Salle ja Laurent Salle
Matkaa kertyi 48km ja kokonaisnousua 3200m+. Aikaa kului reissulla 11h45. Pidimme kunnon tauot Refuge du Vieux Emossonilla ja Refuge Col d'Anternella.
Neliveto päällä
Karua mutta kaunista!
Muutamissa jyrkissä kohdin reittiä saattoi turvautua ketjuihin.
Kaukana takana hohtaa Mont Blancin massiivi.
Jokunen luminenkin pätkä reitillä oli.
Pari viikkoa aiemmin eräät toiset trailaajat olivat kahlanneet 30 cm:n lumessa Le Buetilla.
Vaikeaa etenemistä sivusuunnassa rinnettä. Tässä kohdin ei ollut todellakaan polkua.
Kapean harjanteen molemmilta puolilta oli jyrkkää pudotusta monta sataa metriä.
Takana näkyy jyrkkä nousu Le Buetille.
Tulevassa PTL:ssa saattaa tulla vaikeuksia joukkueille, joilla on korkeanpaikan kammoisia jäseniä. Mitäs jos joku ei vain pysty menemään eteenpäin jostain kohdasta? Tuleva PTL on aivan eriluonteinen kisa kuin UTMB.
Jyrkimmissä kohdin saattoi käyttää apuna kaapelia.
Ilmavaa!
Treenireitin toinen puolikas Le Buetin jälkeen olikin vehreämpää maastoa.
Col de Brevent
Lopuksi vielä reipasta alamäkijuoksua Chamonix'in reilut 7km (1300m-).
Lisää kuvia täällä
Viimeisen Alppi-treeniviikon (ennen PTL-kisaa) saldoksi kertyi 245km ja 18000m+ vuoripolkuja.
tiistai 11. elokuuta 2009
Off TMB variantes
Chamonix, Ranska 27.-31.7.2009
Pitkänä harjoituksena kiersin Tour du Mont Blancin mutta en perinteistä TMB- tai UTMB-reittiä, vaan käytin vaihtoehtoisia korkeammalla kulkevia reittivaihtoehtoja ja muita polkuja. Alkuperäiseen reittisuunnitelmaani jouduin tekemään reissun aikana muutaman muutoksen. Courmayeuriin täytyi päästä vielä keskiviikkoiltapäivän puolella, jotta saisin jostain toimivan sim-kortin hajonneen tilalle ja yhteyden PTL-kavereihin. Chamonix'in oikaisin jo päivää aikaisemmin, koska yhteisharjoitus Vallorcine- Le Buet - Chamonix oli syytä tehdä jo päivää aikaisemmin lauantaina säätilan vuoksi.
Lopulliseksi Off TMB variantes reitiksi muotoutui: Cham - Bellachat - Aiguilles Houches - Pierre Blance - Les Houches -Bellevue - Col de Tricot - Miage - Chalets du Truc - Les Contamines - Porcherey - Mont Joly - Aiguille Croche - Col du Joly - Col du Bonhomme - Col des Fours - Col de la Seigne - Col de Chavannes - Mont Fortin - Col Checroui - Courmayeur - Tete de la Tronche - Col Sapin - Refuge Bonatti - Arnuva - Grand Col Ferret - Petit Col Ferret - La Fouly - Champex - Fenetre Arpette - Col de Balme - Le Tour
Reppuun olin pakannut PTL-kisan varusteiden lisäksi kolme lisäkiloa harjoitusvaikutusta lisätäkseni. Sää oli koko reissun aikana aurinkoinen ja helteinen. Päivällä lämpötila kohosi +30 asteeseen. Neljään vuorokauteen kertyi polkuja 155km ja kokonaisnousua tuli 12000m+.
Lopulliseksi Off TMB variantes reitiksi muotoutui: Cham - Bellachat - Aiguilles Houches - Pierre Blance - Les Houches -Bellevue - Col de Tricot - Miage - Chalets du Truc - Les Contamines - Porcherey - Mont Joly - Aiguille Croche - Col du Joly - Col du Bonhomme - Col des Fours - Col de la Seigne - Col de Chavannes - Mont Fortin - Col Checroui - Courmayeur - Tete de la Tronche - Col Sapin - Refuge Bonatti - Arnuva - Grand Col Ferret - Petit Col Ferret - La Fouly - Champex - Fenetre Arpette - Col de Balme - Le Tour
Reppuun olin pakannut PTL-kisan varusteiden lisäksi kolme lisäkiloa harjoitusvaikutusta lisätäkseni. Sää oli koko reissun aikana aurinkoinen ja helteinen. Päivällä lämpötila kohosi +30 asteeseen. Neljään vuorokauteen kertyi polkuja 155km ja kokonaisnousua tuli 12000m+.
torstai 9. heinäkuuta 2009
La Montagn'Hard
St Nicolas-de- Vèroce, Ranska 4.-5.7.2009
La Montagn'Hard 115km - 10 000m+
Les To Be Free: Hervé Meynier, Janne Marin, Laurent Salle, Olivier Jacqueau
Mont Jolylle nousin täysin pilvessä.
Useasti reitti kulki lehmien ja lampaiden laitumien halki.
Sähköpaimenissa kulki todellakin sähkö...
Viimeisen nousun päällä, maaliin enää vain 800m-.
Mahtava fiilis kun jalat sallivat vielä rennon ja vauhdikkaan alamäkijuoksun!
La Montagn'Hard 115km - 10 000m+
Montagnhard ei ollut minulle henkilökohtainen kisa vaan La Petite Trotte à Léon (PTL) -joukkueemme yhteinen harjoitus. Tarkoitus oli edetä yhtä matkaa lähdöstä aina maaliin saakka. Kisan aikana oppisimme tuntemaan toisiamme paremmin ja keskustelisimme PTL:in liittyvistä asioista. Tavoitteena oli vain maaliin pääsy ilman aikatavoitteita. Montagnhardissa oli myös joukkuekisa, jossa joukkueen loppuaikaan laskettiin 3 parasta joukkueesta. Otimme omaan joukkueeseemme mukaan Olivier Jacqueaun, jonka perheen lämpimästä vieraanvaraisuudesta saimme nauttia ennen kilpailua Les Contaminesissa.
Les To Be Free: Hervé Meynier, Janne Marin, Laurent Salle, Olivier JacqueauMontagnhardin startti tapahtui klo 4 aamulla. Ennen lähtöä pidettiin hiljainen hetki Grand Raid du Mercantour -kisassa kuolleiden 3 osanottajan muistoksi. Kilpailun johtaja Olivier Tribondeau oli suunnitellut reitin mahdollisimman haastavaksi. Hän oli koonnut kisareitin omista lempipoluistaan Mont Jolyn ympäristössä. Pitkiä jyrkkiä nousuja ja laskuja riitti. Tasaista tällä reitillä ei ollut kokonaisuudessaan kuin pari sataa metriä.
Sää oli koko viikon aikana toistanut kaavaa: aamupäivä aurinkoinen ja hellettä, iltapäivällä ukkosta ja sadetta (paikoin isoja rakeitakin) ja iltaa kohden taas selkenevää. Kisapäivänäkin ennen iltapäivän ukkosia ja sadetta lämpötila oli lähellä +30c. Hiki juoksi! Onneksi ukkoskuurot olivat nopeita ja paikallisia, mutta ehtivät saamaan kyllä polut tehokkaasti mutaisiksi ja liukkaiksi. Yö oli puolipilvinen. Col du Bonhemmen takaa näkyi hetken aikaa valtavan kokoinen kuu. Aamulla taivas oli taas pilvetön.
Reitillä oli monenlaista alustaa: hiekkaa, pikkukiviä, pehmeitä kukkaniittyjä, samettisia nurmikenttiä, kivisiä kärrypolkua, neulasten peittämää singletrackia, pahoja kivikkoja ja lohkareikkoja, sateen pehmittämää savea, liukasta mutaa, lehmän lantaa ja muutama lyhyt pätkä asfalttia.
Mont Jolylle nousin täysin pilvessä.
Naatitaan!
Useasti reitti kulki lehmien ja lampaiden laitumien halki.
Sähköpaimenissa kulki todellakin sähkö...
Viimeisen nousun päällä, maaliin enää vain 800m-.Mahtava fiilis kun jalat sallivat vielä rennon ja vauhdikkaan alamäkijuoksun!
Maalissa olimme loppuaikaan 32h48, oma sijoitukseni oli 61. Kisaan starttasi 223 juoksijaa, joista maaliin pääsi 85 eli 38%.
Montagnhard oli rankka kisa, mutta sujui minulta ilman suurempia vaikeuksia. Jalat kestivät todella hyvin, pahoja väsymyksen tunteita ei tullut ja hellekin oli tällä kertaa siedettävää. Joukkueemme vauhti oli minulle rauhallinen ja paukkuja jäi säästöön reilusti. Arvelen, että jos olisin edennyt täysin omaa vauhtiani ja olisin välttynyt loukkaantumisilta, olisin pystynyt noin 5-6 tuntia parempaan loppuaikaan. Mutta parempi näin. Tavoitteena ollut PTL-joukkueen yhteistreeni onnistui hyvin, vaikka Herve olikin vaikeuksissa jo melko alkuvaiheessa ja joutui lopulta keskeyttämään. Huumori ja askel lensi loistavasti koko matkan ajan Olivierin ja Laurentin kanssa.
Palautuminen Off BMTU:sta oli sujunut hyvin ja alkuviikon trekkaus St Gingolphista Chamonix'in ei tuntunut jaloissa. Kaikenkaikkiaan loistava treeniviikko vuorilla!
Montagnhardin järjestelyt toimivat todella upeasti ennen kisaa, kisan aikana ja sen jälkeenkin. Ainoan pienen miinuksen järjestäjille annan reitin merkkauksesta. Muutaman kerran yöllä jouduimme tarkastamaan reitin kulun roadbookista, kun risteyskohdissa reitin merkintä oli hiukan puutteellista. Omaa puolen tunnin eksymistä reitiltä ei voi laittaa puutteellisten reittimerkintöjen piikkiin, se oli täysin omaa huolimattomuutta yön pimeinä tunteina.
Kisan jälkeen keskustelua on herättänyt kisareitin pituus. Muutamat juoksijat mittasivat omilla mittareillaan ja tietokoneohjelmillaan reitin pituudeksi 125-126km.
Lisää kuvia
Montagnhard oli rankka kisa, mutta sujui minulta ilman suurempia vaikeuksia. Jalat kestivät todella hyvin, pahoja väsymyksen tunteita ei tullut ja hellekin oli tällä kertaa siedettävää. Joukkueemme vauhti oli minulle rauhallinen ja paukkuja jäi säästöön reilusti. Arvelen, että jos olisin edennyt täysin omaa vauhtiani ja olisin välttynyt loukkaantumisilta, olisin pystynyt noin 5-6 tuntia parempaan loppuaikaan. Mutta parempi näin. Tavoitteena ollut PTL-joukkueen yhteistreeni onnistui hyvin, vaikka Herve olikin vaikeuksissa jo melko alkuvaiheessa ja joutui lopulta keskeyttämään. Huumori ja askel lensi loistavasti koko matkan ajan Olivierin ja Laurentin kanssa.
Palautuminen Off BMTU:sta oli sujunut hyvin ja alkuviikon trekkaus St Gingolphista Chamonix'in ei tuntunut jaloissa. Kaikenkaikkiaan loistava treeniviikko vuorilla!
Montagnhardin järjestelyt toimivat todella upeasti ennen kisaa, kisan aikana ja sen jälkeenkin. Ainoan pienen miinuksen järjestäjille annan reitin merkkauksesta. Muutaman kerran yöllä jouduimme tarkastamaan reitin kulun roadbookista, kun risteyskohdissa reitin merkintä oli hiukan puutteellista. Omaa puolen tunnin eksymistä reitiltä ei voi laittaa puutteellisten reittimerkintöjen piikkiin, se oli täysin omaa huolimattomuutta yön pimeinä tunteina.
Kisan jälkeen keskustelua on herättänyt kisareitin pituus. Muutamat juoksijat mittasivat omilla mittareillaan ja tietokoneohjelmillaan reitin pituudeksi 125-126km.
Lisää kuvia
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
OFF BMTU
Chamonix, 12.-14.6.2009
Viikonlopun tavoitteena oli juosta yhteistreeninä UTMB-reitti toisinpäin nonstoppina. (UTMB<=>BMTU) Virallista UTMB-reittiä aioimme hiukan varioida korvaten tylsät tasaisemmat pätkät enemmän vuoristomaisemmilla reittivalinnoilla. Takaisin Chamonix'ssa arvioimme olevamme sunnuntaina puolilta päivin eli loppuajaksi tulisi 40h.
BMTU-trio: Stephane Couleaud, Basile Carle ja Janne Marin
BMTU-trio: Stephane Couleaud, Basile Carle ja Janne Marin
Omat fiilikset olivat korkealla lähdössä. Olin odottanut innolla vuoripolkuja jo melkein vuoden. Toisaalta oma kunto jännitti hiukan. Olin muuttanut omaa harjoitteluani aiemmista vuosista radikaalisti erilaiseksi. Nyt näkisin, olisiko valmistautumisessani ollut ideaa. Toisaalta talven ja kevään aikana pikkunyppylöissä hinkatut 40000 nousu- ja laskumetriä antoivat luottamusta tulevaan.
Matkaan starttasimme pastaillallisen jälkeen UTMB:n viralliselta lähtöpaikalta perjantai-iltana kahdeksalta. Viikonlopun sääennuste lupaili aurinkoista ja kuumaa. Ensimmäinen nousu la Flegeren kautta Tete aux Ventsiin sujui reippaasti. Laskeva aurinko värjäsi vuoret upeasti punaisiksi.
Laskeuduttuamme alas Col des Montetsille emme jatkaneet virallista UTMB-reittiä Vallorcineen, vaan aloitimme heti tiukan nousun pieniä polkuja pitkin Col des Possettesin kautta Col de Balmelle. Col de Balmelta suunnittelimme juoksevamme Fenetre d'Arpetten kautta Champexiin. Mutta heti Col de Balmelta lähdettäessä polku oli lumen peitossa pitkän matkaa. Tämä ennusti, että reitti Fenetre d'Arpettelle tulisi olemaan pääosin lumen peitossa. Päätimme palata Col de Balmelle ja jatkaa sieltä Trientiin ja sieltä edelleen normi-UTMB-reittiä Bovinen kautta Champexiin.
Kahden aikaan yöllä Bovinella noustessa olin todella väsynyt. Haukottelin kovaa ja teki mieli ottaa nokoset. Mutta tiesin kokemuksesta, että väsymys menee kyllä ohi ja aamuneljältä olen taas täysin virkeä. Tämä ensimmäinen yö on minulle väsymyksen kannalta aina vaikea. Toisena yönä tällaista väsymystä, haukottelua tai unenpuutteen tunnetta ei ole tullut eikä tullut tälläkään reissulla.
Champexin saavuimme neljän aikaan koko kylän vielä nukkuessa. Sieltä jatkoimme pieniä polkuja pitkin kuusimetsän suojissa alas Issertin kylään. Sen jälkeen seuraavat 20 kilometriä olivatkin sitten ylämäkeä. Päivä alkoi jo vähitellen sarastaa. Vähäpuheisten miesten puheet käsittelivät vain mahdollista aamupalaa. Omat eväät repussa alkoivat tökkiä jo tässä vaiheessa reissua.
La Foulysta löysimme yhden aukiolevan hotellin, jonka ravintolassa nautimme aamupalaa ja pidimme taukoa 45 minuuttia. Kolme muuta hotellia tai Gitea olivat vielä kiinni tässä vaiheessa kesää. Hotellin asiakkailla oli sietämistä meissä, kun riisuimme märät haisevat kenkämme ja sukkamme. Aamupalan jälkeen olimme uusia tuoreita miehiä ja juttu luisti vitsaillen taas entiseen malliin. Pian reitti kääntyikin jyrkästi nousuun kohti Grand Col Ferretia.
Loppuosa nousua Grand Col Ferretille oli suurelta osin lumen peitossa. Lumi oli jo paikoin todella pehmeää. Ensimmäinen askel saattoi kantaa hyvin, mutta seuraavalla askeleella vajosikin sitten lumeen munia myöten.
Grand Col Ferret, Sveitsin ja Italian raja,
takana aukeaa Italian Val Ferret
Matkalla tuli vastaan minun ja Stephanen tuttuja "ultra-trailaajia". He olivat nauttimassa upeasta päivästä vuorilla. Joku kutsuu sitä treenaamiseksi, joku toinen elämäntavaksi. Juttelimme ja vitsailimme ja toivotimme "Bon courage". Arnuvasta reitti kääntyi taas jyrkkään nousuun kohti Refuge Bonattia.
Refuge Bonatilla nautimme lounaaksi keittoa ja polentaa. Tauko venyi 50 minuutiksi. Onnekas Stephane taisi nukahtaakin muutamaksi minuutiksi. Lämpötila oli noussut jo +30 asteeseen. Tauon jälkeen jatkoimme juosten melko tasaista polkua pitkin Refuge Bertonelle. Polku Refuge Bertonelta alas Courmayeuriin oli täynnä ihmisiä, joten vauhdikkaasta rennosta juoksusta ei tullut mitään. Jatkuva jarrutelu tuntui myöhemmin reisissä.
Courmayeurissa olimme neljältä iltapäivällä. Olin tuossa vaiheessa todella uupunut kuumuudesta ja mahaa alkoi poltella ikävästi. Dolonnen vanhassa kaupunginosassa päätimme pitää 1o minuutin lepotauon. Retkotimme keskellä varjoisaa kapeaa kujaa ja paikalliset ohikulkijat pujottelivat ohitsemme suurempia ihmettelemättä. Dolonnelta nousu Col Checrouitille oli minulle tuskien taival, koko reissun ylivoimaisesti vaikein hetki. Mahan polttelu vain paheni. Pysähtelin välillä ja käperryin kyykkyyn, kun kipu kävi sietämättömäksi. Jokainen kulaus vettä lisäsi polttelua. Mutta jotenkin vain rimpuilin Basilen ja Stephanen perässä ylöspäin. Kokemuksesta tiesin, että muutaman tunnin kuluttua olo on jo parempi, kun kuumuus alkaa helpottamaan ja ylhäällä käy viileä tuuli.
Col Checrouitilla pysähdyimme hetkeksi nauttimaan kylmiä juomia Refuge Maison Vieillelle. Refugen keittiö oli vielä kiinni näin alkukesästä, mutta baarista löytyi kyllä juomia kaikissa sateenkaaren väreissä. Tauon aikana latasin mahaani valtavan määrän kuivamuonapuuroa ja suolapähkinöitä. Ajattelin, että joko iso satsi ruokaa rauhoittaisi mahan tai sitten se räjäyttäisi mahan lopullisesti. Pikku hiljaa mahan polttelu loppuikin ja 45 minuutin päästä tuli lisäksi oikein kunnon energiapotku. Col Checrouitilta reitti jatkui Arete Mont Favren kautta alas Lac Combalille. Oli ihana juosta vauhdikkaasti alamäkeä, kun olo oli taas normaali!
Lac Combalilta reitti kääntyi pitkään loivaan nousuun kohti Col de la Seignea, Italian ja Ranskan rajaa.
Col de la Seignelle saimme nousta viimeisten auringon säteiden saattelemana. Loppunousu oli lumen peitossa.
Col de la Seignelta juoksimme vauhdikkaasti alas la Ville des Glaciersiin, jossa pidimme lyhyen tauon. Sieltä emme jatkaneet UTMB-reittiä Chapieux'in kautta Col du Bonhemmelle, vaan suuntasimme korkeampaa reittiä Tete des Foursin kautta Co du Bonhommelle. Matka on lyhyempi, mutta reittinä se on haastavampi ja ehkä ajallisesti pidempi. Tuosta jyrkästä noususta tulikin pimeässä todella haastavaa ja hidasta. Mitään selkeää polkua kivisessä maastossa ei ollut, vaan maastoa täytyi yrittää lukea, mistä reitti mahdollisesti saattaisi kulkea. Välillä se oli todella turhauttavaa. Mutta ilman pahempia pummeja löysimme perille lumiselle ja jäiselle Tete des Foursille. Sieltä rauhallinen laskeutuminen Col du Bonhommelle, jonka kivikoissa meitä odottikin sitten kauhun hetket jäisten lumirinteiden muodossa.
Selviydyttyämme hengissä jatkoimme vauhdilla alas kohti Refuge la Balmea. Stephane ja Basile alkoivat olla jo todella väsyneitä ja haaveilivat tunnin nokosista refugella. Itse olin vahvassa vedossa eikä minua nukuttanut lainkaan. Mutta en pannut pahakseni ajatusta tunnin levosta. Refuge la Balmen isäntä nauroi vain kysymyksemmelle päästä tunnin levolle sisälle refugeen: "Menkää Chamonix'in nukkumaan!" Katsastimme matkalla vielä kaksi refugea, mutta molemmissa kukaan ei ollut hereillä. En oikein tajunnutkaan, kuinka kovassa unen tarpeessa Stephane ja Basile olivat. Notre Dame de la Gorgen kirkkokin oli kiinni, mutta sen takaosan yhteydessä oli suojaisa katos, jonkinlainen varastotila. Sinne kylmälle kivilattialle me kääriydyimme avaruushuopiimme tarkoituksena nukkua tuntia. Stephane laittoi herätyksen. Olin varma, etten saa unta kun minua ei nukuta yhtään. Mutta uni tuli välittömästi. Heräsin muutamaa minuuttia ennen puhelimen herätystä pahaan takareiden kramppiin, joka tuntui kestävän ikuisuuden.
Unien jälkeen viiden aikoihin aamulla jatkoimme kohti les Contaminesia täristen ja palellen. Jalkoja vain liikkeelle ja lämpöä kroppaan! Les Contaminesista suunnittelimme jatkavamme alkuvuosien UTMB-reittiä Col de Vozalle kiertämättä nyky-UTMB:n mukaisesti St Gervais'n kautta. Päätimme lisäksi valita korkeammalla kulkevan reitin heti les Contaminesista les Champeliin. Sillä pätkällä sekoilimmekin sitten oikein kunnolla. Kartta ja polut eivät käyneet yhteen ja reittimerkinnät maastossa olivat vähintäänkin sekavat ... tai sitten me aloimme olemaan jo melko heikossa energiassa ja hapessa. No, tulipahan nekin polut tutuiksi ja 500 lisänousumetriä. Mitäs parista lisätunnista.
Gite de Champelissa nautimme runsaasta aamupalasta. Täällä isäntä oli erittäin ystävällinen ja aidosti kiinnostunut meidän BMTU:sta ja yleensäkin "trailereista". Suosittelen!
Col de Vozalta valitsimme viimeisen laskun reitiksi UTMB:stä poiketen pienen polun, joka kulki metsän siimeksessä. Stephane muisteli käyttäneensä tätä polkua jonkun kerran vuosia sitten. Tämä polku oli sittemmin muutettu maastopyöräreitiksi. Onneksi samaan aikaan polulle ei sattunut kuin kaksi alamäkiajajaa.
Matkaan starttasimme pastaillallisen jälkeen UTMB:n viralliselta lähtöpaikalta perjantai-iltana kahdeksalta. Viikonlopun sääennuste lupaili aurinkoista ja kuumaa. Ensimmäinen nousu la Flegeren kautta Tete aux Ventsiin sujui reippaasti. Laskeva aurinko värjäsi vuoret upeasti punaisiksi.
Laskeuduttuamme alas Col des Montetsille emme jatkaneet virallista UTMB-reittiä Vallorcineen, vaan aloitimme heti tiukan nousun pieniä polkuja pitkin Col des Possettesin kautta Col de Balmelle. Col de Balmelta suunnittelimme juoksevamme Fenetre d'Arpetten kautta Champexiin. Mutta heti Col de Balmelta lähdettäessä polku oli lumen peitossa pitkän matkaa. Tämä ennusti, että reitti Fenetre d'Arpettelle tulisi olemaan pääosin lumen peitossa. Päätimme palata Col de Balmelle ja jatkaa sieltä Trientiin ja sieltä edelleen normi-UTMB-reittiä Bovinen kautta Champexiin.
Kahden aikaan yöllä Bovinella noustessa olin todella väsynyt. Haukottelin kovaa ja teki mieli ottaa nokoset. Mutta tiesin kokemuksesta, että väsymys menee kyllä ohi ja aamuneljältä olen taas täysin virkeä. Tämä ensimmäinen yö on minulle väsymyksen kannalta aina vaikea. Toisena yönä tällaista väsymystä, haukottelua tai unenpuutteen tunnetta ei ole tullut eikä tullut tälläkään reissulla.
Champexin saavuimme neljän aikaan koko kylän vielä nukkuessa. Sieltä jatkoimme pieniä polkuja pitkin kuusimetsän suojissa alas Issertin kylään. Sen jälkeen seuraavat 20 kilometriä olivatkin sitten ylämäkeä. Päivä alkoi jo vähitellen sarastaa. Vähäpuheisten miesten puheet käsittelivät vain mahdollista aamupalaa. Omat eväät repussa alkoivat tökkiä jo tässä vaiheessa reissua.
La Foulysta löysimme yhden aukiolevan hotellin, jonka ravintolassa nautimme aamupalaa ja pidimme taukoa 45 minuuttia. Kolme muuta hotellia tai Gitea olivat vielä kiinni tässä vaiheessa kesää. Hotellin asiakkailla oli sietämistä meissä, kun riisuimme märät haisevat kenkämme ja sukkamme. Aamupalan jälkeen olimme uusia tuoreita miehiä ja juttu luisti vitsaillen taas entiseen malliin. Pian reitti kääntyikin jyrkästi nousuun kohti Grand Col Ferretia.
Loppuosa nousua Grand Col Ferretille oli suurelta osin lumen peitossa. Lumi oli jo paikoin todella pehmeää. Ensimmäinen askel saattoi kantaa hyvin, mutta seuraavalla askeleella vajosikin sitten lumeen munia myöten.
Grand Col Ferret, Sveitsin ja Italian raja,
takana aukeaa Italian Val Ferret
Grand Col Ferretilta jatkoimme alas Arnuvaan. Paikoin polulla oli laajoja alueita lunta. Osa oli edelleen jäisiä yön jäljiltä. Allaolevassa kuvassa Stephane on liukastunut ja liukunut 25 metriä alaspäin. Onneksi hän kuitenkin sai pysätettyä liukunsa ennen kiveä. Seuraavana yönä koimme kauhun hetkiä Col du Bonhommella, kun jäisiä rinteitä oli ylitettävänä kymmenkunta. Liukastuminen siellä olisi merkinnyt monen sadan metrin liukua alaspäin päätyen kivilohkareisiin tai jyrkänteelle ja alas vapaaseen pudotukseen. Basilella ja Stephanella oli sauvat, joista saattoi saada hiukan apua. Mutta sauvojen piikitkään eivät tahtoneet pureutua kunnolla jäiseen pintaa. Itse yritin käyttää käsissä teräviä kiviä, joita iskemällä jäähän koitin turvata pystyssä pysymiseni. Todella pelottavaa!
Matkalla tuli vastaan minun ja Stephanen tuttuja "ultra-trailaajia". He olivat nauttimassa upeasta päivästä vuorilla. Joku kutsuu sitä treenaamiseksi, joku toinen elämäntavaksi. Juttelimme ja vitsailimme ja toivotimme "Bon courage". Arnuvasta reitti kääntyi taas jyrkkään nousuun kohti Refuge Bonattia.
Refuge Bonatilla nautimme lounaaksi keittoa ja polentaa. Tauko venyi 50 minuutiksi. Onnekas Stephane taisi nukahtaakin muutamaksi minuutiksi. Lämpötila oli noussut jo +30 asteeseen. Tauon jälkeen jatkoimme juosten melko tasaista polkua pitkin Refuge Bertonelle. Polku Refuge Bertonelta alas Courmayeuriin oli täynnä ihmisiä, joten vauhdikkaasta rennosta juoksusta ei tullut mitään. Jatkuva jarrutelu tuntui myöhemmin reisissä.
Courmayeurissa olimme neljältä iltapäivällä. Olin tuossa vaiheessa todella uupunut kuumuudesta ja mahaa alkoi poltella ikävästi. Dolonnen vanhassa kaupunginosassa päätimme pitää 1o minuutin lepotauon. Retkotimme keskellä varjoisaa kapeaa kujaa ja paikalliset ohikulkijat pujottelivat ohitsemme suurempia ihmettelemättä. Dolonnelta nousu Col Checrouitille oli minulle tuskien taival, koko reissun ylivoimaisesti vaikein hetki. Mahan polttelu vain paheni. Pysähtelin välillä ja käperryin kyykkyyn, kun kipu kävi sietämättömäksi. Jokainen kulaus vettä lisäsi polttelua. Mutta jotenkin vain rimpuilin Basilen ja Stephanen perässä ylöspäin. Kokemuksesta tiesin, että muutaman tunnin kuluttua olo on jo parempi, kun kuumuus alkaa helpottamaan ja ylhäällä käy viileä tuuli.
Col Checrouitilla pysähdyimme hetkeksi nauttimaan kylmiä juomia Refuge Maison Vieillelle. Refugen keittiö oli vielä kiinni näin alkukesästä, mutta baarista löytyi kyllä juomia kaikissa sateenkaaren väreissä. Tauon aikana latasin mahaani valtavan määrän kuivamuonapuuroa ja suolapähkinöitä. Ajattelin, että joko iso satsi ruokaa rauhoittaisi mahan tai sitten se räjäyttäisi mahan lopullisesti. Pikku hiljaa mahan polttelu loppuikin ja 45 minuutin päästä tuli lisäksi oikein kunnon energiapotku. Col Checrouitilta reitti jatkui Arete Mont Favren kautta alas Lac Combalille. Oli ihana juosta vauhdikkaasti alamäkeä, kun olo oli taas normaali!
Lac Combal
Lac Combalilta reitti kääntyi pitkään loivaan nousuun kohti Col de la Seignea, Italian ja Ranskan rajaa.
Col de la Seignelle saimme nousta viimeisten auringon säteiden saattelemana. Loppunousu oli lumen peitossa.
Col de la Seignelta juoksimme vauhdikkaasti alas la Ville des Glaciersiin, jossa pidimme lyhyen tauon. Sieltä emme jatkaneet UTMB-reittiä Chapieux'in kautta Col du Bonhemmelle, vaan suuntasimme korkeampaa reittiä Tete des Foursin kautta Co du Bonhommelle. Matka on lyhyempi, mutta reittinä se on haastavampi ja ehkä ajallisesti pidempi. Tuosta jyrkästä noususta tulikin pimeässä todella haastavaa ja hidasta. Mitään selkeää polkua kivisessä maastossa ei ollut, vaan maastoa täytyi yrittää lukea, mistä reitti mahdollisesti saattaisi kulkea. Välillä se oli todella turhauttavaa. Mutta ilman pahempia pummeja löysimme perille lumiselle ja jäiselle Tete des Foursille. Sieltä rauhallinen laskeutuminen Col du Bonhommelle, jonka kivikoissa meitä odottikin sitten kauhun hetket jäisten lumirinteiden muodossa.
Selviydyttyämme hengissä jatkoimme vauhdilla alas kohti Refuge la Balmea. Stephane ja Basile alkoivat olla jo todella väsyneitä ja haaveilivat tunnin nokosista refugella. Itse olin vahvassa vedossa eikä minua nukuttanut lainkaan. Mutta en pannut pahakseni ajatusta tunnin levosta. Refuge la Balmen isäntä nauroi vain kysymyksemmelle päästä tunnin levolle sisälle refugeen: "Menkää Chamonix'in nukkumaan!" Katsastimme matkalla vielä kaksi refugea, mutta molemmissa kukaan ei ollut hereillä. En oikein tajunnutkaan, kuinka kovassa unen tarpeessa Stephane ja Basile olivat. Notre Dame de la Gorgen kirkkokin oli kiinni, mutta sen takaosan yhteydessä oli suojaisa katos, jonkinlainen varastotila. Sinne kylmälle kivilattialle me kääriydyimme avaruushuopiimme tarkoituksena nukkua tuntia. Stephane laittoi herätyksen. Olin varma, etten saa unta kun minua ei nukuta yhtään. Mutta uni tuli välittömästi. Heräsin muutamaa minuuttia ennen puhelimen herätystä pahaan takareiden kramppiin, joka tuntui kestävän ikuisuuden.
Unien jälkeen viiden aikoihin aamulla jatkoimme kohti les Contaminesia täristen ja palellen. Jalkoja vain liikkeelle ja lämpöä kroppaan! Les Contaminesista suunnittelimme jatkavamme alkuvuosien UTMB-reittiä Col de Vozalle kiertämättä nyky-UTMB:n mukaisesti St Gervais'n kautta. Päätimme lisäksi valita korkeammalla kulkevan reitin heti les Contaminesista les Champeliin. Sillä pätkällä sekoilimmekin sitten oikein kunnolla. Kartta ja polut eivät käyneet yhteen ja reittimerkinnät maastossa olivat vähintäänkin sekavat ... tai sitten me aloimme olemaan jo melko heikossa energiassa ja hapessa. No, tulipahan nekin polut tutuiksi ja 500 lisänousumetriä. Mitäs parista lisätunnista.
Gite de Champelissa nautimme runsaasta aamupalasta. Täällä isäntä oli erittäin ystävällinen ja aidosti kiinnostunut meidän BMTU:sta ja yleensäkin "trailereista". Suosittelen!
Col de Vozalta valitsimme viimeisen laskun reitiksi UTMB:stä poiketen pienen polun, joka kulki metsän siimeksessä. Stephane muisteli käyttäneensä tätä polkua jonkun kerran vuosia sitten. Tämä polku oli sittemmin muutettu maastopyöräreitiksi. Onneksi samaan aikaan polulle ei sattunut kuin kaksi alamäkiajajaa.
Jalankulku kielletty!
Päätimme lopettaa BMTU:n Les Houchesiin. Virallista UTMB-reittiä olisi ollut vielä jäljellä 8 kilometriä. Mutta koko loppupätkä olisi ollut tylsää tasaista hiekkätietä Arve-jokea seuraillen. Ei mitään vuoristojuoksua. BMTU:lle kertyi mittaa noin 150km, kokonaisnousua 9000 metriä ja aikaa kului vajaa 40h.
Tämä oli voimakkain juoksukokemukseni tähän mennessä! Tämä laittaa ajattelemaan tulevia juoksuhaasteita uudelta kokemuspohjalta. La Montagn'hard ja PTL tulevat olemaan varmaan hienoja tiimijuoksuja. Mutta heinäkuun lopulle suunnittelemaani pitkää omaa vuoristojuoksuotatusta täytyy miettiä vielä rauhassa uudelleen. Onko yksin juokseminen enää mielekästä upean BMTU-kokemuksen jälkeen?
Tämä oli voimakkain juoksukokemukseni tähän mennessä! Tämä laittaa ajattelemaan tulevia juoksuhaasteita uudelta kokemuspohjalta. La Montagn'hard ja PTL tulevat olemaan varmaan hienoja tiimijuoksuja. Mutta heinäkuun lopulle suunnittelemaani pitkää omaa vuoristojuoksuotatusta täytyy miettiä vielä rauhassa uudelleen. Onko yksin juokseminen enää mielekästä upean BMTU-kokemuksen jälkeen?
perjantai 15. elokuuta 2008
UTMB 2008
Reitti oli tänä vuonna reilusti vaativampi kuin edellisinä vuosina. Reitin loppuun oli lisätty yksi jyrkkä vaativa nousu ja viimeinen lasku oli ajoittain todella tekninen. Reittimuutoksella oli saatu kisan loppuun vielä upeita maisemia ja etenkin näkymä Mont Blancin massiiville. Yöllä maaliin tulleet saivat ihastella alhaalla laakson pohjalla häämöttävän Chamonix'n valoja. Viime vuonna reitin loppuosa Col des Montetsilta kulki alhaalla Chamonix'n laaksossa pääosin metsän siimeksessä. Toinen isompi muutos oli tehty reittiosuudelle La Peule-La Fouly. Aikaisemmin se on seuraillut laakson pohjalla autotietä ja polkuja. Nyt reittiosuus kulki pitkin kaunista kapeaa vuoripolkua ylhäällä vuoren rinteellä. Reitiltä oli lisäksi vähennetty juoma- ja ruokahuoltopisteitä viime vuodesta.
ENNEN KISAA
ENNEN KISAA
Torstaiaamuna kävin pienellä lenkillä Petit Balcon Sudilla CCC:hen osallistuneen ystäväni Mika Myllön kanssa. Sykkeet näyttivät huolestuttavan korkeilta. Olotila ei muutenkaan ollut normaali. Päivällä nousi kuume, nenä ja kurkku olivat tukkoiset. Torstain ja perjantain aikana mittasin useasti leposykkeen, joka oli 15-20 pykälää normaalia korkeampi. Tämän vuotisena tavoitteena oli lauantain puolella maaliin pääsy eli loppuajaksi alle 29h30, mutta sen sai nyt haudata. Tavoitteeksi tuli vain maaliin pääsy. Onneksi perjantaina startissa ei ollut enää kuumetta, mutta kroppa tuntui vieraalta ja sykkeet olivat edelleen korkeat.
Juoksunumeroita jonottamassa starojen kanssa torstaina
(Diane Van Deren , Kami Semick, Nikki Kimball; kuvan ulkopuolella David Goggins)
(Diane Van Deren , Kami Semick, Nikki Kimball; kuvan ulkopuolella David Goggins)
pakollisten varusteiden tarkistus
Muutama tunti ennen starttia lähtöalueella ei näy vielä juoksijoita
BON COURAGE!
Chamonix - Courmayeur 77,5km / +4273m
Lähtöalueelle pakkautui melkein 2400 juoksijaa. Moni yritti päästä vielä viime hetkillä työntymään lähemmäksi lähtöviivaa. Järjestäjät nostattivat tunnelmaa hehkuttavilla puheilla ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Musiikki pauhasi. Juoksijat halailivat toisiaan ja toivottivat "Bon courage". Helikopteri kierteli ilmassa kuvaten. Liikutuin, kyyneleet tulivat silmiin ja iho meni kananlihalle. Tätä juhlaa olin odottanut vuoden. Katsojia oli kadun reunat täynnä, talojen ja autojen katoilla sekä parvekkeilla. Kesken musiikin kuului "piip" -ääni. Juoksijamassa alkoi liikkua pikkuhiljaa nykäyksittäin. Se oli menoa nyt!
Ajatuksenani oli lähteä kisaan reippaasti mitään säästelemättä ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle ensimmäisen yön turvin ennen lauantain hellettä. Kuumassa juokseminen ei ole sopinut minulle koskaan ja sairaana vielä huonommin. Tällä taktiikalla minulla olisi sitten aikaa raahautua maaliin alle 46 tunnin aikarajan vaikka korkeassa kuumeessakin. Kisan ensimmäiset 9-10 tuntia olivat vaikeita. Kropassa tuntui kaikenlaisia isoja ja pieniä oireita. Sykkeet olivat korkeammalla kuin koskaan kesän aikana edes yksittäisessä treenissä. Pystyin kuitenkin pitämään yllättävän hyvää vauhtia rajuista tuntemuksista huolimatta. Tosin vauhti oli kaukana siitä, mitä olin alunperin ajatellut voivani tänä vuonna juosta. Mielenkiintoista oli huomata, että jalat olivat koko ajan kuin erillään muusta kropasta. Ne tuntuivat tuoreilta ja kevyiltä.
Les Contaminesin jälkeen juoksijoiden alkujännitys oli jo lauennut, ja alkumatkan levoton säntäily ja kouhottaminen oli rauhoittunut. Ensimmäisenä yönä olisi tärkeää löytää oma tasainen rytmi. Nyt se oli minulla vaikeaa kropan oireiden takia. Mutta yritin parhaani mukaan nauttia ympärillä olevasta pimeydestä ja rauhasta, sulautua maisemaan, ihailla kirkasta tähtitaivasta, katsella otsalamppujen helminauhaa vuorenrinteellä ja haistella jäätiköiltä tulevia tuulahduksia.
Onneksi olotilassa tapahtui täydellinen käänne aamuyön tunteina. Kivut, vatsakrampit, nenäverenvuoto, kylmän väristykset ja rytmikset katosivat. Sykkeet laskivat lähelle normaalia. Eteneminen ja tuntemukset kehossa olivat melko normaalit siitä eteenpäin. Tosin vauhtia en saanut enää kiristettyä.
Lac Combalin huoltoon tultaessa eräs juoksija kaivoi ensimmäiseksi tupakat esille repusta ja veti nautiskellen savua keuhkoihinsa. Aika erikoinen näky ultratapahtumassa.
Lac Combalin huoltoon tultaessa eräs juoksija kaivoi ensimmäiseksi tupakat esille repusta ja veti nautiskellen savua keuhkoihinsa. Aika erikoinen näky ultratapahtumassa.
Tuota alkupätkää tämän vuoden kisasta en halua enää enempää muistella.
Courmayeur - Champex 45,3km / +2626m
Aamupala Courmayeurin huollossa venyi puoleksi tunniksi. Vaihdoin vaatteet, rasvailin paikat, latasin reppuun evästä drop bagista ja nautiskelin pitopöytien antimista. Nousu Refuge Bertonelle oli viime vuotiseen tapaan hiukan tahmeaa maha täynnä. Reitin hienoin juostava pätkä on Refuge Bertone - Arnuva. Kumpuilevaa polkua vuoren rinteellä kahdessa tonnissa riittää 12 km. Koko ajan vasemmalle aukeaa upea näkymä Mont Blancin massiiville ja edessä lähestyy Grand Col Ferret.
Aamupala Courmayeurin huollossa venyi puoleksi tunniksi. Vaihdoin vaatteet, rasvailin paikat, latasin reppuun evästä drop bagista ja nautiskelin pitopöytien antimista. Nousu Refuge Bertonelle oli viime vuotiseen tapaan hiukan tahmeaa maha täynnä. Reitin hienoin juostava pätkä on Refuge Bertone - Arnuva. Kumpuilevaa polkua vuoren rinteellä kahdessa tonnissa riittää 12 km. Koko ajan vasemmalle aukeaa upea näkymä Mont Blancin massiiville ja edessä lähestyy Grand Col Ferret.
Grand Col Ferretille nousu tuntui olevan erityisen vaikeaa kaikille juoksijoille. Moni pysähtyi välillä hengähtämään ja huokaili rasitusta. Lämpötila kohosi jo lähelle +30°. Tuossa nousussa ei löytynyt omaan vauhtiini sopivaa "junaa", jonka mukana olisi ollut helpompaa edetä. Muutama meni ohi, mutta en pysynyt heidän kyydissään. Enemmän tuli kuitenkin selkä edellä vastaan. Loppuosa noususta oli loivaa, mutta selänteelle pystytettyä järjestäjien keltaista telttaa sai odottaa pitkään. Rajanylitys Sveitsiin tapahtui ilman muodollisuuksia.
Grand Col Ferretiltä alkoi sitten melkein 20 km:n pitkä yhtämittainen lasku. Alku La Peuleen oli helposti juostavaa loivasti laskevaa polkua. Sieltä reitti jatkui kapeampana polkuna vuoren rinteellä melko tasaisena, kunnes alkoi laskea jyrkästi alas laakson pohjalle. Muutaman kilometrin tieosuuden jälkeen olinkin jo La Foulyn huollossa. Grand Col Ferretin (99km) jälkeen minulla alkoi kuin kokonaan uusi kisa. Koko loppumatkan eteneminen oli helppoa ja nautittavaa. Kisa ei tuntunut enää kisalta vaan pikkupojan leikiltä. Mitä seuraavaksi tulisi vastaan? Näkyisikö seuraavan mutkan takana taas uusi kiinniotettava selkä?
La Foulyn huollossa huomasin juoksijan, jonka juoksunumero oli 233. Omani oli 235. Vanhoilla juoksijoilla numerot määräytyivät suoraan edellisvuoden sijoituksen mukaan. Aloimme jutella ja selvisi, että hän oli tullut maaliin 7 minuuttia ennen minua. Vitsailimme, että tänä vuonna ero olisi toisin päin. Huollosta lähdimme samaa matkaa. Yhteinen juttu luisti hyvin tämän brasilialais-sveitsiläisen Jacques Gillaux'n kanssa ja matka taittui kuin huomaamatta Champex-Laciin. Koko loppumatkan juoksimmekin sitten yhdessä. Kun katsoo reittiprofiilia, nousu Champex-Laciin vaikuttaa lyhyeltä ja helpolta, mutta 2o kilometriä pitkän yhtämittaisen loivan alamäen jälkeen tuo 4oo nousumetriä tuntuu huomattavasti pitemmältä nousulta.
Champex - Chamonix 43,6km / +2549m
Tauko Champex-Lacissa venähti 40 minuutiksi Jacquesin kanssa. Vaihdoimme rauhassa vaatteet, söimme, pakkailimme reppujamme sekä katselimme huoltoon tulevia ja sieltä lähteviä juoksijoita. Monet juoksijoista, jotka olimme ohittaneet ennen Champec-Lacia, lähtivät nopeasti huollosta eteenpäin. Mutta ohitimme Jacquesin kanssa heidät taas pian ennen Bovinelle nousua. Soitin myös Mikalle Chamonix'in ja kyselin hänen kuulumiset CCC:ltä.
Grand Col Ferretiltä alkoi sitten melkein 20 km:n pitkä yhtämittainen lasku. Alku La Peuleen oli helposti juostavaa loivasti laskevaa polkua. Sieltä reitti jatkui kapeampana polkuna vuoren rinteellä melko tasaisena, kunnes alkoi laskea jyrkästi alas laakson pohjalle. Muutaman kilometrin tieosuuden jälkeen olinkin jo La Foulyn huollossa. Grand Col Ferretin (99km) jälkeen minulla alkoi kuin kokonaan uusi kisa. Koko loppumatkan eteneminen oli helppoa ja nautittavaa. Kisa ei tuntunut enää kisalta vaan pikkupojan leikiltä. Mitä seuraavaksi tulisi vastaan? Näkyisikö seuraavan mutkan takana taas uusi kiinniotettava selkä?
La Foulyn huollossa huomasin juoksijan, jonka juoksunumero oli 233. Omani oli 235. Vanhoilla juoksijoilla numerot määräytyivät suoraan edellisvuoden sijoituksen mukaan. Aloimme jutella ja selvisi, että hän oli tullut maaliin 7 minuuttia ennen minua. Vitsailimme, että tänä vuonna ero olisi toisin päin. Huollosta lähdimme samaa matkaa. Yhteinen juttu luisti hyvin tämän brasilialais-sveitsiläisen Jacques Gillaux'n kanssa ja matka taittui kuin huomaamatta Champex-Laciin. Koko loppumatkan juoksimmekin sitten yhdessä. Kun katsoo reittiprofiilia, nousu Champex-Laciin vaikuttaa lyhyeltä ja helpolta, mutta 2o kilometriä pitkän yhtämittaisen loivan alamäen jälkeen tuo 4oo nousumetriä tuntuu huomattavasti pitemmältä nousulta.
Champex - Chamonix 43,6km / +2549m
Tauko Champex-Lacissa venähti 40 minuutiksi Jacquesin kanssa. Vaihdoimme rauhassa vaatteet, söimme, pakkailimme reppujamme sekä katselimme huoltoon tulevia ja sieltä lähteviä juoksijoita. Monet juoksijoista, jotka olimme ohittaneet ennen Champec-Lacia, lähtivät nopeasti huollosta eteenpäin. Mutta ohitimme Jacquesin kanssa heidät taas pian ennen Bovinelle nousua. Soitin myös Mikalle Chamonix'in ja kyselin hänen kuulumiset CCC:ltä.
Champex-Lacista reitti jatkui melko tasaisena muutaman kilometrin. Huollossa tankattu lämmin ateria ehti mukavasti asettua ennen seuraavaa rutistusta, Bovinelle nousua. Viime vuotiseen tapaan Champex-Lacista lähtiessä tiesin pääseväni maaliin. Jännä tunne vaikka matkaa oli vielä jäljellä reilun maratonin verran, kolme tiukkaa nousua ja mahdollisuus hajottaa paikat. Bovine on märkä ja kivikkoinen, tekninen nousu, jossa täytyy nostella jalkoja kuin korkeissa rappusissa. Monet pitävät Bovinea pahimpana nousuna, mutta omasta mielestäni se ei ole erityisen paha. Hidas ja vaativa kyllä.
Jacquesin vaimo ja hänen 3 lastansa ottivat meidät vastaan kannustushuudoin Trientissä. Trientin huollossa kuulin myös ensi kertaa omasta kokonaissijoituksestani järjestäjiltä. Yllätyin korkeasta sijoituksestani. Olin ohittanut paljon juoksijoita matkalla, mutta en voinut tietää, kuinka paljon juoksijoita oli edessä. Laskeskelin, että tällä vauhdilla meillä olisi mahdollisuuksia alle 33 tunnin ja uuteen omaan ennätykseen. Jacques hörppäsi teensä loppuun ja huikkasi "Let's try it! Let's go!". Trientistä reitti jatkui jyrkähköllä nousulla pimeän metsän siimeksessä. Sovimme, että Jacques vetäisi nousun edellä. Hän pelkäsi, ettei pysyisi minun vetovauhdissani. Lasku Vallorcineen oli kolmevaiheinen: ensin mukavaa pientä mutkittelevaa polkua niittyjen keskellä, sitten tylsää hiekkatietä ja lopuksi metsäpolkua.
Matka Vallorcinesta Col des Montetsille oli vain viimeisen nousun odottelua. Osallistujien ennakkomietteissä tuo viimeinen nousu oli herättänyt pelon sekaisia ajatuksia. Itse olin treenannut tuon nousun kolme kertaa läpi kesän aikana. Joka kerta se oli ollut tuskainen pätkä. Vaikean tuosta noususta tekee sen alkuosan jyrkkyys ja teknisyys. Loppuosa on loivempaa, mutta korkeimman kohdan saavuttamista saa odottaa pitkään.
Viimeisessä nousussa Jacquesin ja minun ohi vilahti kaksi erillistä juoksijaa. Nuo sprintterit olivat kuin eri kilpailusta. Heidän vauhtinsa oli jotain aivan käsittämätöntä. Mistä ihmeestä voi saada sellaisen turboboostin vielä 30 tunnin jälkeen? Miten ylipäätään on mahdollista lentää sellaista vauhtia jyrkässä teknisessä ylämäessä? Molemmat juoksijat tulivat sitten selkä edellä vastaan viimeisessä laskussa. He laahustivat ja olivat aivan poikki.
Tuon nousun varrella ohitin kolme yksittäistä juoksijaa, jotka olivat käpertyneet lepäämään avaruushuopansa suojaan. Yksi tällainen lepäilijä oli myös viimeisessä laskussa vaarallisesti aivan polun vieressä makaamassa. Jokainen näistä yritti kai nukkua. Mutta kaikki todennäköisesti tuloksetta, koska kaikki ohijuoksijat kyselivät heidän vointiaan ja tarjosivat apua.
Viimeisen laskun aivan loppumetreillä sattui käsittämätön tapaus. Aina ennen kuin ohitimme edellä menevän juoksijan, Jacques pyysi kohteliaasti ranskaksi "latua". Mutta viimeinen juoksija jonka ohitimme kisassa, kiilasi tahallisesti Jacquesin melkein pusikkoon. Tuosta alkoikin sitten kova väittely ja mieletön kirikamppailu heidän välillään. Seurasin heidän perässään huvittuneena tilannetta muutaman minuutin. Sitten spurttasin molemmista ohi ja Jacques teki myös irtioton kiilaajaan. Juoksimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Päätimme päästää törkeän kiilaajan sovinnolla ohitsemme ja maaliin ennen meitä.
Maaliin saavuin hyvävoimaisena ja jalat ehjinä. ( 32h34min, 138./2377)
maalisuoralla
maalissa fiiliksiä kyselivät heti kilpailun johtajat Catherine ja Michel Poletti
Matka Vallorcinesta Col des Montetsille oli vain viimeisen nousun odottelua. Osallistujien ennakkomietteissä tuo viimeinen nousu oli herättänyt pelon sekaisia ajatuksia. Itse olin treenannut tuon nousun kolme kertaa läpi kesän aikana. Joka kerta se oli ollut tuskainen pätkä. Vaikean tuosta noususta tekee sen alkuosan jyrkkyys ja teknisyys. Loppuosa on loivempaa, mutta korkeimman kohdan saavuttamista saa odottaa pitkään.
UTMB:n viimeinen nousu ylös Col des Montetsilta
(kuvattu aiemmin kesällä)
Viimeisessä nousussa Jacquesin ja minun ohi vilahti kaksi erillistä juoksijaa. Nuo sprintterit olivat kuin eri kilpailusta. Heidän vauhtinsa oli jotain aivan käsittämätöntä. Mistä ihmeestä voi saada sellaisen turboboostin vielä 30 tunnin jälkeen? Miten ylipäätään on mahdollista lentää sellaista vauhtia jyrkässä teknisessä ylämäessä? Molemmat juoksijat tulivat sitten selkä edellä vastaan viimeisessä laskussa. He laahustivat ja olivat aivan poikki.
Tuon nousun varrella ohitin kolme yksittäistä juoksijaa, jotka olivat käpertyneet lepäämään avaruushuopansa suojaan. Yksi tällainen lepäilijä oli myös viimeisessä laskussa vaarallisesti aivan polun vieressä makaamassa. Jokainen näistä yritti kai nukkua. Mutta kaikki todennäköisesti tuloksetta, koska kaikki ohijuoksijat kyselivät heidän vointiaan ja tarjosivat apua.
Viimeisen laskun aivan loppumetreillä sattui käsittämätön tapaus. Aina ennen kuin ohitimme edellä menevän juoksijan, Jacques pyysi kohteliaasti ranskaksi "latua". Mutta viimeinen juoksija jonka ohitimme kisassa, kiilasi tahallisesti Jacquesin melkein pusikkoon. Tuosta alkoikin sitten kova väittely ja mieletön kirikamppailu heidän välillään. Seurasin heidän perässään huvittuneena tilannetta muutaman minuutin. Sitten spurttasin molemmista ohi ja Jacques teki myös irtioton kiilaajaan. Juoksimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Päätimme päästää törkeän kiilaajan sovinnolla ohitsemme ja maaliin ennen meitä.
Maaliin saavuin hyvävoimaisena ja jalat ehjinä. ( 32h34min, 138./2377)
maalisuoralla
maalissa fiiliksiä kyselivät heti kilpailun johtajat Catherine ja Michel Poletti
| Tableau des passages | |||
| Points | Heure pass. | Temps course | Classement |
| La Charme | |||
| Saint-Gervais | V-21:14 | 02h42mn31s | 587 |
| Les Contamines | V-22:42 | 04h10mn24s | 502 |
| La Balme | S-00:15 | 05h43mn48s | 486 |
| Refuge Croix du Bonhomme | S-01:42 | 07h10mn21s | 472 |
| Les Chapieux CCAS | S-02:24 | 07h52mn47s | 445 |
| Col de la Seigne | S-04:34 | 10h02mn24s | 374 |
| Lac Combal | S-05:12 | 10h40mn27s | 345 |
| Arête Mont-Favre | S-06:18 | 11h46mn00s | 336 |
| Col Chécrouit | |||
| Courmayeur (Dolonne) | S-07:26 | 12h54mn59s | 297 |
| Refuge Bertone | S-09:18 | 14h46mn02s | 278 |
| Refuge Bonatti | S-10:37 | 16h05mn40s | 275 |
| Arnuva | S-11:29 | 16h57mn19s | 260 |
| Grand Col Ferret | S-12:51 | 18h19mn19s | 251 |
| La Fouly | S-14:10 | 19h38mn30s | 225 |
| Champex-Lac | S-16:35 | 22h03mn08s | 187 |
| Bovine | S-19:18 | 24h46mn30s | 172 |
| Trient | S-20:25 | 25h53mn57s | 168 |
| Catogne | S-22:08 | 27h36mn27s | 159 |
| Vallorcine | S-23:02 | 28h30mn01s | 154 |
| La Tête au vent | D-01:22 | 30h50mn23s | 157 |
| La Flégère | D-02:00 | 31h28mn36s | 146 |
| Chamonix - Arrivée | D-03:06 | 32h34mn14s | 138 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)