#AVAC14

Teksti Janne

Kuvat Juha Jumisko ja Janne

Kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Jep, se toinen puoli täytyis sitten vaan itse tehdä. Tälle reissulle kasautui vain liikaa vastoinkäymisiä ja sääkin oli kurjin miesmuistiin.

Juha nyrjäytti nilkkansa vikalla lenkillä ennen reissua. Mutta eipä Juhan menoa reissulla tuntunut pahasti hidastavan turvonnut paketoitu nilkka. Antilla oli vaikeuksia ekoina päivinä korkeuden kanssa, päänsärkyä, oksentelua ja levottomia öitä. Mahatauti kiersi sitten vielä äijältä toiselle.

Su 45,2km 4500m+ 12h45 Le Tour - Cabane de Mille

Tarkoituksena oli seurailla tulevaa PTL-reittiä Col de Balmelta Cabane de Millelle. Noustessamme Col des Ecandiesille ja tutkiessamme reitin jatkoa Col de Trientille päin totesimme lunta ja jäätä olevan liikaa. Käännyimme takaisin päin ja koukkasimme Fenetre des Arpettesin kautta. Innolla odotan tuota pätkää parin viikon päästä PTL:ssä. 

Ma 37,7km 4270m+ 13h45 Cabane de Mille - Rifugio Champillon

Korkealla mentiin koko päivä PTL2014-reittiä seuraillen: Mont Rogneux, Col de Lane ja Col d'Annibal. Gepsiä seuraillen löysimme Col d'Annibalin sumun, lumen, jään ja kivikkojen seasta. 

Ti 48km 2650m+ 13h Rifugio Champillon - Cabane de Louvie

Tästä "lepopäivästä" tuli pitkä päivä sateessa ja kovassa tuulessa.

Ke 34km 2250m+ 9h Cabane de Louvie - La Sage

Nukuimme pommiin tunnin verran, kiire tuli aikataulun kanssa. Prafleurin majalla syömäni tuhti  lounasrösti poltteli mahassa ja hidasti omaa kulkuani. Arollassa päätimme muuttaa reittiä, kun emme ehtisi Moiryn majalle illaksi. Löysimme upean vanhan hotellin La Sagesta. Aurinkoa ja yksi koko reissun hienoimmista pätkistä Louvie -Arolla.

To 42,5km 3450m+ 11h La Sage - Turtmannhutte

Sateinen kolmen collin päivä. Pitkiä loivia nousuja.

Pe 18,2km 1250m+/2500m- 6h Turtmannhutte - St Niklaus

Huiputuspäivä! Ja täydellinen keli! Barrhorn 3610m. 

Jännittävä tikas/köysi/kaapelilasku Schöllijochilta ja sen jälkeinen jäätikön ylitys kruunasivat päivän. 

Lounaalla St Niklauksessa päätimme suunnata mahdolllisimman alas laakson pohjalle Brigiin. Antin olo oli heikko. Vuoristotauti ja edellisenä yönä iskenyt mahatauti vetivät jätkän veltoksi.

Mä aloin täristä ja palella heti, kun pääsimme hotelliin Brigiin. Mahatauti nappasi seuraavaksi minut. Kuumehourailuissani siirtelin hakulla kiviä polulla läpi yön

La 8,2km 1270m+ 2,5h Varzo - Rifugio Cresta

Aamulla kuume oli onneksi poissa, mutta maha edelleen pirun kipeä. Antti vaikutti myös jo paremmalta, joten päätimme siirtyä takaisin alkuperäiselle reitille. Otimme junan Varzoon, josta sitten nousimme 1200 nousumetriä vuoristomajalle. Oma tunkkaamiseni oli todella hidasta ja voimatonta. Antti ja Juha painelivat edellä ja odottelivat sitten mua aina jossain risteyskohdassa. 

Su 45km 3500m+ 14h Rifugio Cresta - Rifugio Maria Luisa

Aamulla heräsin kuumeessa. Mutta ei muuta kuin polulle! Päivästä tuli pitkä ja helteinen. Aamun eka nousu meni vielä kevyesti viileässä ilmassa, mutta loppupäivästä tuli tuskien taival. Neljätoistatuntinen taistelu kuumeessa hellepäivänä oli aika äärirajoilla kokemus niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei taas mitään järkeä!

Ma 43km 2900m+ 12h Rifugio Maria Luisa - Airolo

Onneksi kuumetta ei enää ollut, mutta mahataudin jälkioireena mahaa poltteli rasituksessa ja alamäissä tärinässä. Vanha tuttu vaiva aiemmistakin mahataudeista. Sää kääntyi iltapäivällä rankkasateeksi. Pidimme taukoa hyvin varustetulla bivacciolla. Matkaa olisi ollut vielä tuntitolkulla vuoristomajalle epämääräisiä pusikkoreittejä rankkasateessa. Tein päätöksen, että nyt suunnataan alas laaksoon Airoloon yöksi. En ollut valmis puskemaan väkisin. Kaikki mehut oli rutistettu jo edellisenä päivänä. 

Aika pian hotelliin saapumisen jälkeen teimme Juhan kanssa päätöksen, että keskeyttäisimme AVACin Airoloon. Antilla oli paluu kotiin jo seuraavana päivänä. Mun mahan polttelu kaipasi lääkitystä ja Juhan nilkka lepoa. Lisäksi Juhalla alkoi tuntua mahatauti. Jotenkin ei vain tuntunut enää mielekkäältä jatkaa reissua puolikuntoisena vielä viittä päivää. Haluttu harjoitusefekti oli jo saavutettu. Lisäpäivistä olisi ollut todennäköisesti enemmän haittaa kun hyötyä. Sääennuste seuraaville päiville oli tyly, sadetta ja ukkosta. Siispä soitto kotiin ja lentojen järjestelyä.

Reissun saldo: 321,5km 26040m+ 94h

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Siltä se pitkään tuntui, mutta nyt fiilikset on jo positiiviset. Hyvä treeni, pitkiä päiviä vuorilla, pikkusen valmiimpana PTL:ään. Ja hauskaa oli kaikista tuskaisista hetkistä huolimatta! 

Dolomiti Sky Run

4.-6.7.2014 Braies - Belluno

Olen jo kauan haaveillut legendaarisen Dolomiittien Alta Via 1 -reitin juoksemisesta. Reitti löytyy aina listalta, kun nimetään kymmenen maailman kauneinta vaellusreittiä. Viime syksynä kuulin, että reitillä järjestetään kisa. Niinpä olin heti näppäimillä, kun kisan ilmoittautuminen aukesi. Annakin innostui lähtemään kisaan mukaan, kun huomasi keväällä olevansa hyvässä kunnossa. Lähdimme tekemään kisaa yhdessä Annan vauhdilla.

Kisareitin pituus piti olla alunperin 136km ja kokonaisnousua kertyä matkalla 11800m+. Lumitilanteen takia reittiä jouduttiin kuitenkin muuttamaan vielä muutama päivä ennen starttia. Reitin uusiksi spekseiksi ilmoitettiin 131km ja 10600m+. Saimme kuitenkin huomata kisan aikana, että todellisuudessa kisa oli pitempi. Omalla gepsilläni mitatut huoltopaikkojen välit heittivät järjestäjien ilmoittamiin lukuihin ainakin +10%. Yleisesti osallistujien omat gepsimittaukset osoittivat yli 140km ja lähes 11000m+. 

Reitti oli vaativa mutta uskomattoman upea. Reitin nousut ja laskut olivat jyrkeämpiä kuin esim. UTMB:n reitillä. Pitkiä tunkkausnousuja ala "fasaaninousu" osui paljon matkalle, kaksi niistä vielä lumisina. Polun pinta oli yleisesti ottaen koko ajan joko pikkukiveä tai nyrkin kokoista kiveä. Mieleen muistuu vain yksi pehmeäpintainen alppinittyosuus. Reitillä olikin paljon kivikoita, lohkareikkoja ja pusikoita. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli maan pinnalla labyrinttina risteilevät puun juuret, joiden välistä törrötti teräviä kiviä.

Kisareitti kulki pitkiä pätkiä korkeilla kallioseinämillä vain vajaa metrin levyisillä terasseilla. Noista ilmavista kohdista olisi ollut tipusta alas laaksoon useita satoja metrejä. Jossain paikoin turvana oli köysiä tai vaijereita. Muutamassa kohdin maa oli sortunut noilla terasseilla. Väsymyksen keskellä tuollaiset kuumottavat kohdat laukaisevat piristävän adrenaliiniruiskeen. 

Myös pari pitkää tylsää hiekkatiepätkää ja asfalttipoikien spesiaali sattui reitille.

Kisalle antoi oman leimansa jopa kilometrien mittaiset lumikenttäjaksot. Onneksi lumi oli pehmeää eikä vaarallisen liukkaan jäistä. Joissakin lumipaikoissa turvaksi oli viritetty köysiä tai lapioitu lumeen polku tai portaita. Kaikesta huolimatta monissa lumikohdissa kohtalokas liukastuminen olisi johtanut pitkään liukuun alas, pahimmassa tapauksessa kivikkoon tai jyrkänteen reunalle. Jääraudat jätimme pakkaamatta reppuihin, kun kuulimme että sää pysyy reilusti plussan puolella myös yöllä.

Haastava reitti sopi meille mainiosti. Mitä enemmän rymyä, lunta ja könyämistä, sen parempi. 

Kisan huolto oli minimaalinen verrattuna useimpiin muihin kisoihin. Huoltopaikoilla tarjolla oli vettä, redbullia, teetä, banaanin paloja, omenalohkoja, suklaata, pähkinöitä ja sipsiä, jos osasi sitä erikseen kysyä. Ei puhettakaan kolasta, mehusta, juustosta, salamista, leivästä, kekseistä, kuivahedelmistä tai pastasta tai muusta lämpimästä ruuasta. Aika vajareilla menimme Annan kanssa koko kisan, kun omat patukat alkoivat tökkiä jo varhaisessa vaiheessa. Vähät energiat vaikuttivat väistämättä kisan aikana vauhtiin ja mielialaan. 

Monilla kilpailijoilla oli mukana vaimoja tai kavereita, jotka huolsivat heitä omilla eväillä eri huoltopaikoilla. Katselimme nälkäisinä sivusta, kun nämä nautiskelivat foccacioitaan, pitsan palojaan ja pastojaan. Pitkiin vuorikisoihin onkin muodostunut tällainen epäreilu kahdenkerroksen väkeä -asetelma. 

Huoltopaikkojen henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta, mutta usein ihan hukassa. Huoltopaikka oli huonosti organisoitu, vähäinenkin tarjottava oli huonosti esillä tai vielä täysin avaamatta laatikoissa, reitin jatkopätkästä seuraavalle huoltopaikalle oli asiantuntevaa kommenttia, joka sitten osoittautuikin ihan höpönhöpöksi. Seuraavalla huoltopaikalla on tarjolla pastaa. Matka on 7km. (todellisuudessa 12km) Nousu on vain 350m ja sitten loppu on laskua.... Jep, redbullia ja bullshittia. 

Reitin merkkaus oli pääpiirteittäin hyvä ja riittävä. Vain ekana yönä pitkällä lumijaksolla teimme pummin muutaman muun perässä, kun merkkaus oli risteävien polkujen keskellä puutteellista. Laskussa Passo Falzaregolle merkkaus oli olematonta, mutta suunnalla mentiin. Parissa kohdin myös tsekkasin suunnan gepsistä. Järjestäjien tarjoama viimeisin gepsijälki ei kuitenkaan vastannut aina maastoon merkattua reittiä. Varsinkin reitin loppupuolella ero näiden kahden välillä oli toistuvaa.

Kaikkeen pitää tietysti olla varautunut, kun ilmoittautuu mukaan ensimmäiseen editioon. Pieniä ja isompia puutteita ilmeni, mutta päällimmäiseksi jää kuitenkin positiiviset fiilikset. 

Maisemat olivat upeat. Dolomiittien vuoret ovat ainutlaatuiset. Alppien ylitys reissulla, GTA:lla tämän muotoisia vuoria ei tullut vastaan. 

Pääsin Annan kanssa onnelisesti maaliin ajassa 34h55. Aika pian ekana yönä reitin vaativuuden ja huollon puutteiden selvitessä tavoitteeksi tuli riskien minimoiminen ja maaliin pääsy. Aikatavoitteet karisivat vähitellen todellisen matkan selvitessä. Anna veti hyvällä tasaisella vauhdilla ja minä tulin perässä. Muutamassa kohdin nollaenergioilla taisin olla perässä vedettävä. Kaksi yötä meni meiltä molemmilta loistavasti liikkeessä ilman unta. Kummankin jalat pysyivät kunnossa. Vammoilta ja kaatumisilta vältyttiin. Olen todella ylpeä Annasta!

Tavoitteena minulla oli tehdä hyvä pitkä lajinomainen treeni. Kisasta tulikin hyvä täsmätreeni PTL:n  kahdelle ensimmäiselle vuorokaudelle. Nyt aivoilla ja kropalla on taas muistissa, miltä tuntuu pysyä liikkeessä kahden yön yli.