Col Losonilla (3300m) kaikki oli vielä hyvin. Irtokarkit maistuivat ja italialaistytöt hymyilivät nätisti. Myös meno maistui ja selkää tuli vastaan. Mutta muutama hetki myöhemmin laskussa Cogneen alas Sellan majalta, aloin palella ja täristä keskellä hellettä. Kuume oli nousemassa.
Päästyäni Cognen huoltoon vaihdoin kuivaa päälle ja heitin toppatakin niskaan. Pari särkylääkettä, ruokaa ja juomaa koneeseen ja sitten nukkumaan parin tunnin unet. Mutta aika pian siinä ruokaillessa kävi selväksi, että kuume vain nousee ja olotila huononee. Päätin keskeyttää kisan. Järjestäjät ja muutama juoksija yrittivät suostutella, että nukkuisin ensin ja katsoisin sitten tilannetta uudestaan. Mutta olin varma, että vaikka kuume laskisikin tilapäisesti, niin jäljellä olevat 230km olisivat liikaa. Seuraavan kerran kun kuume sitten nousisi, voisi olla jo liian myöhäistä. Hyvässä muistissa oli ranskalaisystävän kohtalo viime vuoden Torrista.
Näin jälkikäteen on aika selvää, mistä tuo kuume ja muutkin kesän vaivat ja vammat johtuivat. Treenasin elimistöni kesän alkuun mennessä todella pahaan ylirasitustilaan, joka on vain pahentunut kesän mittaan. Tarkempaa analyysiä koko kaudesta ja ylirasitustilasta myöhemmin.
3 kommenttia:
Viisas ratkaisu. On ne aivan tajuttoman kovia nuo sinun ja Juhan kisat! Tsemppiä toipumiseen!
Ylirasitus on aina helppo analysoida jälkikäteen ja kumpa ihmismieli olisi niin viisas että sen pystyisi tunnistamaan jo "lennossa". Ehkä sen monesti jo aistiikin, mutta helposti tulee vain tehtyä asioita helkkarinmoisella riskillä kunnes montun pohjalla katajassa kapsahtaa. Ei muuta kuin kevyempää settiä kehiin ja uutta matoa joskus myöhemmin - palautuneena ja hyvin treenanneena - koukkuun. Huomenna jatketaan;)
Congratulations Janne !
It was a pleasure to meet you at the PTL and I'm very impressed that you started with this new race.
All the best;
Jean-Luc Gillet (run et sens)
Lähetä kommentti