La Montagn'Hard 115km - 10 000m+
Montagnhard ei ollut minulle henkilökohtainen kisa vaan La Petite Trotte à Léon (PTL) -joukkueemme yhteinen harjoitus. Tarkoitus oli edetä yhtä matkaa lähdöstä aina maaliin saakka. Kisan aikana oppisimme tuntemaan toisiamme paremmin ja keskustelisimme PTL:in liittyvistä asioista. Tavoitteena oli vain maaliin pääsy ilman aikatavoitteita. Montagnhardissa oli myös joukkuekisa, jossa joukkueen loppuaikaan laskettiin 3 parasta joukkueesta. Otimme omaan joukkueeseemme mukaan Olivier Jacqueaun, jonka perheen lämpimästä vieraanvaraisuudesta saimme nauttia ennen kilpailua Les Contaminesissa.
Montagnhardin startti tapahtui klo 4 aamulla. Ennen lähtöä pidettiin hiljainen hetki Grand Raid du Mercantour -kisassa kuolleiden 3 osanottajan muistoksi. Kilpailun johtaja Olivier Tribondeau oli suunnitellut reitin mahdollisimman haastavaksi. Hän oli koonnut kisareitin omista lempipoluistaan Mont Jolyn ympäristössä. Pitkiä jyrkkiä nousuja ja laskuja riitti. Tasaista tällä reitillä ei ollut kokonaisuudessaan kuin pari sataa metriä.
Sää oli koko viikon aikana toistanut kaavaa: aamupäivä aurinkoinen ja hellettä, iltapäivällä ukkosta ja sadetta (paikoin isoja rakeitakin) ja iltaa kohden taas selkenevää. Kisapäivänäkin ennen iltapäivän ukkosia ja sadetta lämpötila oli lähellä +30c. Hiki juoksi! Onneksi ukkoskuurot olivat nopeita ja paikallisia, mutta ehtivät saamaan kyllä polut tehokkaasti mutaisiksi ja liukkaiksi. Yö oli puolipilvinen. Col du Bonhemmen takaa näkyi hetken aikaa valtavan kokoinen kuu. Aamulla taivas oli taas pilvetön.
Reitillä oli monenlaista alustaa: hiekkaa, pikkukiviä, pehmeitä kukkaniittyjä, samettisia nurmikenttiä, kivisiä kärrypolkua, neulasten peittämää singletrackia, pahoja kivikkoja ja lohkareikkoja, sateen pehmittämää savea, liukasta mutaa, lehmän lantaa ja muutama lyhyt pätkä asfalttia.
Naatitaan!
Viimeisen nousun päällä, maaliin enää vain 800m-.
Mahtava fiilis kun jalat sallivat vielä rennon ja vauhdikkaan alamäkijuoksun!
Mahtava fiilis kun jalat sallivat vielä rennon ja vauhdikkaan alamäkijuoksun!
Maalissa olimme loppuaikaan 32h48, oma sijoitukseni oli 61. Kisaan starttasi 223 juoksijaa, joista maaliin pääsi 85 eli 38%.
Montagnhard oli rankka kisa, mutta sujui minulta ilman suurempia vaikeuksia. Jalat kestivät todella hyvin, pahoja väsymyksen tunteita ei tullut ja hellekin oli tällä kertaa siedettävää. Joukkueemme vauhti oli minulle rauhallinen ja paukkuja jäi säästöön reilusti. Arvelen, että jos olisin edennyt täysin omaa vauhtiani ja olisin välttynyt loukkaantumisilta, olisin pystynyt noin 5-6 tuntia parempaan loppuaikaan. Mutta parempi näin. Tavoitteena ollut PTL-joukkueen yhteistreeni onnistui hyvin, vaikka Herve olikin vaikeuksissa jo melko alkuvaiheessa ja joutui lopulta keskeyttämään. Huumori ja askel lensi loistavasti koko matkan ajan Olivierin ja Laurentin kanssa.
Palautuminen Off BMTU:sta oli sujunut hyvin ja alkuviikon trekkaus St Gingolphista Chamonix'in ei tuntunut jaloissa. Kaikenkaikkiaan loistava treeniviikko vuorilla!
Montagnhardin järjestelyt toimivat todella upeasti ennen kisaa, kisan aikana ja sen jälkeenkin. Ainoan pienen miinuksen järjestäjille annan reitin merkkauksesta. Muutaman kerran yöllä jouduimme tarkastamaan reitin kulun roadbookista, kun risteyskohdissa reitin merkintä oli hiukan puutteellista. Omaa puolen tunnin eksymistä reitiltä ei voi laittaa puutteellisten reittimerkintöjen piikkiin, se oli täysin omaa huolimattomuutta yön pimeinä tunteina.
Kisan jälkeen keskustelua on herättänyt kisareitin pituus. Muutamat juoksijat mittasivat omilla mittareillaan ja tietokoneohjelmillaan reitin pituudeksi 125-126km.
Lisää kuvia

1 kommentti:
Olipa varmasti hieno reissu. Kiitos raportista ja kuvista, niita on aina hieno lukea.
Lähetä kommentti