Alppien ylitys onnistuneesti takana! Mielettömän upeita maisemia, hyvää ruokaa ja loistavaa seuraa. Kuudentoista päivän aikana matkaa kertyi 646 km ja kokonaisnousua 48100m+.
Blogin päivittäminen on hiukan viivästynyt, kun tietokone oli pajalla
reilun viikon heti reissun jälkeen. Ja lasten kanssa oli kahden ja
puolen viikon leikkivajaus.
Reissun aikana aloin jo tekemään leikkimielistä TOP-listaa GTA:n kohokohdista. Listalle päätyi kahdeksan kokemusta.
1. Öinen näkymä Välimeren rannalle
Aloitimme Alppien ylityksen Mentonista Välimeren rannalta iltakymmeneltä. Ensimmäisen nousun ajan saimme ihailla rantabulevardien ja Välimerellä liikkuneiden laivojen valoja. Aloittaminen yötä vasten oli loistovalinta. Ilman porottavaa aurinkoakin sää oli tuskaisen kostean kuuma.
2. Rifugio Miglionero
Kolmas yöpymispaikka reissullamme oli Rifugio Miglionero (2100m). Olimme ainoat yöpyjät kolmikerroksisessa satapaikkaisessa vuoristomajassa. Entinen vuoristohotelli oli kunnostettu sodan jälkeen vuoristomajaksi Italian alppikerhon toimesta. Ystävällisellä isäntäpariskunnalla oli aikaa jutella meidän kanssa koko ilta.
Yöllä nousi ukkosmyrsky ja rakennus muuttui kauhuelokuvan kulissiksi. Tuuli ulvoi ja paiskoi majan ikkunaluukkuja kovaäänisesti. Rakennuksen sisältä kuului outoja ääniä. Välillä tuuli tyyntyi ja tuli aivan hiljaista. Mielikuvitus ja haamut heräsivät. Unenpöpperöinen Juha sai shokkiherätyksen käydessään yöllä vessassa. Pimeässä käytävässä häivähteli valo jostain kauempaa talon sisältä. Majan isäntä kierteli otsalampun kanssa sulkemassa avonaisia ikkunoita ... tai ainakin niin me asian itsellemme järkevästi selitimme.
Kun aamuviideltä starttasimme matkaan, maja näytti kuin Hitchcockin Psycho-leffasta. Yhdessä ikkunassa paloi kutsuvasti valo.
3. Buco di Viso (2882m)
Noustessamme Italian puolelta Colle delle Traversettelle tulimme pitkän lumijakson päätteeksi yllättäen tunnelin suulle. Olin lukenut tunnelista ennen reissua, mutta olimme suunnitelleet menevämme Ranskan puolelle hiukan korkeammalta harjanteen kautta. Mutta kun kerran olimme Buco di Viso -tunnelin suulla, päätimme mennä tunnelin läpi. Tunnelin viereinen opastaulu kertoi, että tunneli on 75 metriä pitkä ja matalimmillaan vain 1,40m korkea. Tunneli oli louhittu jo 1400-luvulla. Opastaulussa varoiteltiin myös mahdollisuudesta, että Ranskan puoleinen tunnelin suu voi olla lumen ja kivivyöryjen peitossa. Olimme jännittyneitä sukeltaessamme pimeään tunneliin otsalamppujen valossa. Mitähän toisella puolella mahtaa olla vastassa, kun tämäkin puoli on aika lailla lumen peitossa?
Tunnelin sisällä oli vielä paksulti lunta. Välillä oli ryömittävä päästäkseen eteenpäin.
Tunnelin Ranskan puoleisessa päässä oli kivivyörymä, joka oli tuettu metallipalkeilla ja verkoilla. Kallion ja kivien välissä oli kapea kolo, josta täytyi kiivetä ja könytä kohti valoa.
Lopuksi vielä pientä kiipeilyä kallion ja lumen välissä.
Mieletön kokemus! Kaikille vastaantuleville neuvoksi: ehdottomasti tunnelin kautta!
4. Rocciamelone (3538m)
Reissumme korkein kohta. Yksinäinen huippu, jolta mielettömät maisemat joka suuntaan. Pilvetön taivas kruunasi huiputuksen. Päivän ekat huipulla!
5. Colle della Terra (2911m)
Huikea lumen, jään, järvien, kiven, taivaan ja pilvien mosaiikki!
6. Passage Gran Neyron (3244m)
Reissumme teknisin osuus oli laskeutuminen alas Passage Gran Neyronilta. Jyrkkään vuoren seinämään oli pultattu kiinni vaijereita, köysiä ja tikkaita helpottamaan kulkijaa. Tavallisesti reittiä kuljetaan päinvastaiseen suuntaan, Col Losonilta kohti Rifugio Chabodia, jolloin pitkä vaijeri-köysi-tikasjakso kiivetään. Kiipeäminen on ainakin minulle helpompaa kuin laskeutuminen.
7. Suihku sadettajan alla
Tämä tuntuu nyt hassulta, mutta yksi mielettömän upea kokemus reissulla oli jääkylmä pihasuihku sadettajan alla. Rifugio Belvederessä (2350m) majan isäntä neuvoi meitä käyttämään sadettajaa suihkuna. Aluksi luulimme, että jostain saisi säädettyä siihen lämmintä vettä. Pian meille kuitenkin selvisi, että vesi tuli suoraan viereisestä järvestä tai siis oikeastaan ylempää sulamisvetenä jäätiköltä. Myös napakka tuuli nipisteli kosteaa ihoa.
Miten vesi ja tuuli voivat tuntua samaan aikaan erilailla kylmiltä?
8. Monte Moro Pass (2853m)
Reissumme viimeinen nousu. Suuria tunneryöppyjä? Huutoa ja tuuletuksia?
Ei, enemmänkin fiilis oli hiukan lässähtänyt. Se nyt oli siinä. Mitäs tämän jälkeen? Kyllä tässä olisi vielä mennyt toinenkin kuussataa kilsaa vuoristopolkuja.
Jo paria päivää aiemmin oli tullut sellainen tunne, että reissun loppu häämöttää ja perille päästään, jos vain kengät kestävät. Viimeisen nousun aikana kävin mielessä läpi koko reissun päivä päivältä ja yritin muistella, mitä kaikkea reilun parin viikon aikana oli tapahtunut.
Hiukan ennen Monte Moro Passia pysähdyimme lounaalle Rifugio Gaspare Obertoon (2810m). Hassu sattuma oli, että siellä oli pöytävaraus nimellä Marin. Kuka oli tehnyt pöytävarauksen meille?
Helppo loppu? Ehei, matka alas Monte Moro Passilta Saas Feehen tuntui loputtomalta. Loivaa alamäkeä vain jatkui ja jatkui. Ja vielä lopuksi loivaa ylämäkeä pieni ikuisuus.
MIELETÖN REISSU!
Yritän ehtiä purkamaan Alppien ylityksemme tarkemmaksi päivä päivältä eteneväksi raportiksi mahdollisimman pian. Lisää kuvia ja tarinaa lähipäivinä.
