perjantai 10. elokuuta 2012

GTA etappi 10: Usseglio - Pialpetta

su 8.7.

32km / 2750m+ / 9h30




Usseglio (1265m) - Colle Costa Fiorita (2465m) - Passo Paschiet (2435m) - Balme (1500m) - Colle di Trione (2485m) - Pialpetta (1054m) 


Juha liukastui ja laski hurjaa vauhtia pyllymäkeä alas jyrkkää rinnettä 10 metriä. Onneksi pelkällä säikähdyksellä selvittiin. 

Takasin ylös.


Juha tarkastelemassa polun kohtaa, josta liukumäki alkoi.




Polun reittimerkinnät ovat järven pohjassa. Emme viitsineet kuitenkaan kahlata, vaan otimme reitin hiukan ylempää.




Selviytyjät

Tuskainen ja vaikea päivä. Edellispäivän upea Rocciamelone-fiilis oli muisto vain. Päivän tavoitteena oli päästä kolmen iso nousun yli Ceresole Realeen yöksi. Luovuimme siitä kuitenkin nopeasti, kun huomasimme polkujen kunnon. Päivän polut olivat hitaita puskareittejä, huonosti merkattuja ja ylläpidettyjä. Korkeaa heinikkoa ja nokkosta riitti. Välillä poluntapainen katosi miehen korkuiseen pusikkoon. Oikea allergikon unelmapäivä.

Ekan nousun ja laskun jälkeen söimme kakkosaamupalan Balmen kylässä yhdeksän aikoihin. Se ei kuitenkaan riittänyt pitämään koneita käynnissä seuraavassa nousussa. Edellisillan surkea illallinen alkoi nyt näkyä askeleessa. Vähiä suklaapatukoita syötiin tasaisesti, mutta nekin tuntuivat auttavan vain hetkellisesti. Ja sitten ne loppuivat. Todellista hätätilannetta varten olimme säästäneet yhden patukan. Seuraavan laskun aikana menin pitkät pätkät täysin pimeässä. Molempia huippasi jo pahasti, kun päätimme vetäistä sen viimeisen hätäpatukan. Mutta lasku alas kylään oli pitkä, hidas ja pusikkoinen. Viimeisten kilometrien aikana löysin viisi edelliskesäistä mustikkaa, joiden avulla sitkoilin perille. 

Onneksi ehdimme vielä nauttimaan hotellin ravintolassa myöhäistä lounasta. Tarjoilijatyttö kantoi ruokaa meille isot annokset naureskellen ja kauhoi santsia isolla kädellä lisää. Taisimme olla aika huonokuntoisen näköisiä. Sitten kolmen tunnin päiväunille ja herätyskello soimaan kymmenen minuuttia ennen illallista. Kylläpä uni maistui ja sen jälkeen taas ruoka. Illallisella sama tarjoilijatyttö lapioi meille hymyillen jälleen valtavat annokset ruokaa.

Hotelli Pialpetassa (hotellin nimi jäi epäselväksi):   9,5
Mielettömän hyvä ruoka, ja sitä oli todellakin riittävästi. Hotellin isäntä oli loistotyyppi, joka taisi arvata meidän päivän vaikeudet, kun kuuli mitä reittiä olimme tulleet. Ehdottomasti yksi reitin parhaista paikoista.


1 kommentti:

Trail Plodder kirjoitti...

Hienoa raporttia pukkaa! Olin muuten toukokuun lopulla juoksemassa Monte Soglion ympäristössä, Pialpettasta itään. Oli tosiaan melko hidaskulkuisia ja liukkaita polkuja. http://www.movescount.com/moves/move5620393