Jannen polut

Off GTA 2012

2012-02-04T09:36:00.000+02:00

Olen jo vuosia haaveillut juoksemisesta Alppien yli. Se on pyörinyt mielessä säännöllisesti. Parina viime vuotena se ollut jo lähellä toteutumista, mutta kalenterista ei ole oikein löytynyt sopivaa ajankohtaa. Nyt on tullut vihdoin aika toteuttaa pitkäaikainen unelma.

Kesäkuun lopussa starttaan Juha Jumiskon kanssa Alppien ylitykseen Välimeren rannalta Mentonista päämääränä Saas Fee Sveitsissä. Reittimme kulkee etelä-pohjoissuunnassa, suurimmaksi osin Italiassa. Kahden viikon aikana matkaa kertyy n. 650km ja kokonaisnousua 53000m+.

Teemme reissun self-supported -tyyliin eli ruokailemme ja yövymme reitin varrella vuoristomajoilla ja kylissä. Meillä ei ole mukana kulkevaa huoltojoukkoa tai back-up-autoa. Kahden viikon vaatteet ja varusteet kulkevat selässä parinkymmenen litran juoksurepussa. Starttaamme polulle joka aamu klo 5, olemme liikkeellä 12 tuntia ja klo 17 jälkeen pysähdymme vuoristomajalle illalliselle ja yöpuulle. Hyvällä tuurilla majalla on lämmin suihku ja vieruskaveri joka ei kuorsaa.

Alun perin suunnitelmissani on ollut juosta Ranskassa kulkevaa legendaarista vaellusreittiä la Grande Traversée des Alpes (GTA) Lac Lemanilta Mentoniin. Pituutta sillä on 630km ja nousua kertyy 32000m+. Viime vuonna aloin kuitenkin kallistua Italian puolella kulkevan Grande Traversata delle Alpi (GTA):n kannalle. Se on paljon villimpi ja vähemmän kansoitettu, eikä se kulje niin paljon laakson pohjilla. Reitin alun ja lopun, Viozenen ja Molini di Calascan välillä matkaa kertyy n. 640km ja nousua 44000m+.

Syksyllä kun aloin tutkia karttoja tarkemmin, sain ajatuksen suunnitella täysin oman GTA-reitin. Molemmat valmiit GTA-reitit ohittavat liian monia upeita mansikkapaikkoja, korkeita huippuja sekä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Oman reitin voi myös piirtää mahdollisimman korkealla kulkevia polkuja pitkin. Reitin suunnittelussa tuli pian tavoitteeksi myös saada aikaan reitti, jossa olisi kokonaisnousua yli 50000m+.

Seikkailumme etenee Välimereltä Monte Rosan juurelle Mercantourin (Fra), Alpi Maritimen (Ita), Queyrasin (Fra) ja Gran Paradison (Ita) kansallispuistojen kautta. Reittimme kulkee usein vaikeilla, joskus merkkaamattomilla poluilla tai jopa paikoissa, joissa ei ole edes polkua. Monin kohdin saattaa olla vielä luntakin. Reitillä on yli 70 "cols" tai huippua, joista useimmat ovat 2500-3000m:n korkeudessa. Pisin yhtämittainen nousu reissullamme on Susan kaupungista (500m) Rocciamelonen huipulle (3538m).

Pieniä muutoksia suunnitelmiin tulee vielä varmasti kevään aikana, kun saan lisätarkistuksia tehtyä. Yksityiskohtaisen reitin julkaisen keväämmällä. Lopullinen reitti tietysti muotoutuu sitten itse reissun päällä päivittäisen sään ja alkukesän lumitilanteen mukaan.

2007-2011

2012-01-15T07:06:00.000+02:00

Siivoan blogin sivupalkkista menneiden vuosien tapahtumat tähän. Menneet on menneitä, mutta kun alkaa jo dementia hiipimään, niin on hyvä pitää lista kuitenkin muistin virkistyksenä.

Kesällä 2012 kohti uusia haasteita ...

2011
    •    17.-19.6. Off Vanoise 150km / 9000m+
    •    30.6.-3.7. Off TMB 175km /12000m+
    •    11.-15.7. Off PTL part 1 155km / 11000m+
    •    3.-6.8. Off PTL part 2 100km / 8000m+
    •    22.-28.8. La Petite Trotte à Léon (PTL) 300km / 25000m+
    •    11.-18.9. Tor des Géants (TDG) 330km / 24000m+

2010
    •    19.-20.6. Off Tour de l'Oisans attempt - 95km - 7500m+
    •    3.7. La Montagn'Hard 56km - 5000m+
    •    5.-7.7. Off TDS 111km - 7000m+
    •    24.-25.7. Off Tour des Combins - 100km - 7800m+
    •    4.8.- Off Verbier - Zermatt 110km - 9500m+
    •    28.8. UTMB 88km - 5100m+
    •    12.-19.9. Tor des Geants 335km - 24000m+

2009
    •    12.-14.6. Off BMTU 150km - 9000m+
    •    29.6.-1.7. Trek St Gingolph-Chamonix (GR5) 100km - 6800m+
    •    4.7. La Montagn'Hard 115km - 10000m+
    •    27.7.-31.7. Off TMB variantes 155km - 12000m+
    •    1.8. Off Vallorcine-Le Buet-Chamonix (PTL) 48km - 3200m+
    •    25.-30.8. La Petite Trotte à Léon 240km - 18000m+
    •    27.9. Trail des Aiguilles Rouges 51km - 3300m+

2008
    •    3.5. Annecime - 80km -5600m+
    •    12.7. Gran Trail Valdigne - 87km - 5100m+
    •    28.7.-1.8. Off Chamonix - 150km - 12000m+
    •    29.-31.8. UTMB - 166km - 9400m+

2007
    •    Grand Raid du Mercantour 102km/6600m+
    •    Gran Trail Valdigne 84km/5000m+
    •    UTMB 163km/8900m+
    •    Vaarojen maraton (ultra) 84km/1960m+

PTL 2011 + TDG 2011

2011-10-25T19:50:00.000+03:00

PTL + TDG finishers

Two world's longest nonstop mountain ultra races in one month!

Tor des Géants 2011

2011-09-29T20:39:00.002+03:00

11.-18.9.2011 Courmayeur, Italia

332km 24000m+

Kisaan starttasin ystäväni Laurent Sallen kanssa. Viime vuoden Tor des Géants -kisan jälkeen olimme vakuutelleet perheillemme, että me lopetamme nämä kisat, nyt on aikaa perheelle. Mutta ei mennyt kuin pari viikkoa niin rupesimme puhumaan, että mitäs jos ensi vuonna... Lähtökarsinassa olikin taas yhdessä valmiina kisaan Laurent ja Janne, Team Mountain Flowers.

PTL-kisan (330km/24000m+) jälkeen oli vain kaksi viikkoa aikaa palautua Aostan laakson kierrokseen. Heti PTL:n jälkeen jalat tuntuivat hyviltä, ei kipuja, vammoja eikä rakkoja. Kisojen välissä kävin juoksemassa muutaman lenkin ja jalat vaikuttivat hyviltä. Mutta miten elimistö reagoisi TDG:n rasitukseen? Etukäteen arvelin, että ensimmäinen kisavuorokausi tulisi olemaan vaikea, mutta sen jälkeen helpottaisi, kun elimistö sopeutuisi taas menemiseen. Ja juuri niin kisassa sitten kävikin. Mahassa ja rinnassa oli kaikenlaisia epämääräisiä kipuja ja tuntemuksia, mutta onneksi ne hellittivät ensimmäisen päivän jälkeen. Kisan edetessä rasitus alkoi painaa normaalia enemmän totaalisena väsymyksenä, haluna nukkua. Tällaista tunnetta en ole aiemmin kokenut. Omana vahvuutenani pidän juuri vähillä unilla selviämistä. Mutta taisi tuo edeltävä PTL vielä painaa melko lailla.

Col Loson 3300m

Laurentin jalkapohjiin kehittyi jo heti ensimmäisenä päivänä pahat rakot. Matkan teko oli hänelle tuskaista ja kisasta katosi häneltä samalla nautinto. Parilla huoltopaikalla ensiapuhenkilökunta teki ihmeitä ja teippasi Laurentin jalat suht juostavaan kuntoon. Mutta siinä välissä eräällä huoltopaikalla yksi puoskari teki peruuttamatonta tuhoa jaloille repimällä jalkapohjasta isot palat nahkaa pois. Ylämäet Laurent meni edelleen lentäen, mutta alamäet olivat erittäin tuskallisia. Odottelinkin Laurentia usein kivellä istuen alempana laaksossa.

Laurentin jalkoja "hoidetaan".

Omat jalkani toimivat moitteettomasti koko reissun. Kisan jälkeisinä päivinäkin jalat tuntuivat normaaleilta. Mitään vammoja, rakkoja tai kipuja jaloissa ei ollut. Kevään ja kesän raju treeni kantoi nyt hedelmää.

Kisan toiseksi viimeisen laskun alas Col Malatralta (2936m) ajattelin nauttia ja juosta täysillä Rifugio Bonatille (2033m) ja odotella siellä rauhassa Laurentia kaffen ja mustikkapiirakan kanssa. Olin pudotellut vauhdikkaasti 600m-, kun yhtäkkiä toisesta sieraimesta alkoi valua verta valtoimenaan. Äkkiä vain tuppoa sieraimeen. Siihen se vauhdikas lento sitten loppui. Taisi kisojen yhteisrasitus jo näkyä tuossakin.

Sää oli suotuisa koko kisan ajan. Ensimmäisenä iltana ukkonen jyrähteli hetken aikaa, mutta ei haitannut kisan kulkua. Koko ensimmäisen yön satoi vettä enemmän tai vähemmän. Maanantaista perjantaihin saimme sitten kulkea upean sinisen taivaan alla ja yöllä nauttia kirkkaista tähdistä ja valtavan kokoisesta kuusta. Tosin lämpötila päivällä oli hellelukemissa lähellä +30 astetta. Sää muuttui lauantaina sateisemmaksi ja kylmemmäksi. Sunnuntaina tuoretta lunta oli jo 1800 metrin korkeudella. Eli olimme aika onnekkaita sään suhteen.

Tor des Géantsin reitti on kaunis. Se kulkee monin paikoin melko villeissä paikoissa, joita ei ole vielä turismi, laskettelurinteet ja hiihtohissit pilanneet. Pitkiä pätkiä mennään, etteivät edes lehmät laidunna rinteillä. Vastakohtana on sitten välillä yllättävänkin pitkät siirtymät asfalttiteitä pitkin. Kisan reitti tarjoaa parhaimmillaan pieniä kirkkaina kimmeltäviä järviä ja huikeita vuoria kauas silmän kantamattomiin.

Kisan aikana nukuimme 16 tuntia eli kolme tuntia enemmän kuin viime vuonna. Kisan kuudessa isossa basecampissa oli mahdollista nukkua kuinka paljon vain halusi. Muilla huoltopisteillä ja vuoristomajoilla nukkuminen oli rajattu kahteen tuntiin. Monissa noissa pienemmissä huoltopaikoissa järjestäjät tosin olisivat joustaneet kahden tunnin säännöstä, mutta olimme itse ehdottomia. Muutamassa huollossa tuli yllätyksenä, että nukkumisjärjestelyitä oli muutettu viime vuoden kisasta. Esimerkiksi lämmin sisätila oli vaihtunut kylmään ulkotelttaan. Olin varustautunut matkaan korvatulpilla ja silmälapuilla.

Väsyneet juoksijat ovat nukahtaneet pöytään.

Alkumatkasta basecampeissa oli mahdotonta nukkua, koska juoksijoita tuli ja meni, porukka keskusteli kovaan ääneen, puhelimet piippasivat, varusteita säädettiin jne. Ensimmäistä kertaa yritimme nukkua Cognen (102km) basecampissa maanantaina iltapäivällä. Siihen mennessä olimme tehneet matkaa 28 tuntia. Meno isossa liikuntasalissa oli kuitenkin aivan liian meluisaa ja levotonta, jotta nukkumisesta olisi tullut mitään. Kieriskelimme laverilla 2,5 tuntia, kunnes jatkoimme matkaa vihaisina ja väsyneinä. Päätimme nukkua seuraavaksi vain rauhallisimmilla vuoristomajoilla, vaikkakin vain pari tuntia kerrallaan.

Nukuin kisan aikana seuraavasti:

Rifugio Dondena 2h, lämmin pimeä 10 hengen huone, puhtaat valkeat lakanat, hyvää unta

Lago Vargno 2h, lämmin iso huone, n. 16 henkeä, melko hyvää unta

Niel 2h, kylmä 6 hengen teltta, sängyt, liian vähän peittoja vaikka kaikki kamat päällä, katkonaista unta

St Jacques, 2h, jaettiin kahdestaan hiljainen 4 hengen huone, hyvää unta

Cretaz, 4h, iso pimeä liikuntasali, rauhallinen meininki, hyvää unta

Ollomont, 4h, iso lämmitetty huoltoteltta, välipressun takana juoksijoiden huoltoa, meteliä, mutta riittävän väsynyt, suht hyvää unta

Lepotauko Col Losonille nousussa

Huoltopisteillä oli tarjolla monenlaista ruokaa ja juomaa: rusinoita, luumuja, aprikooseja, tuoreita appelsiini- ja sitruunalohkoja, keksejä, suolakeksejä, suklaata, kakkua, leipää, juustoja, salamia, ilmakuivattua kinkkua, vettä, kolaa, kahvia, teetä, keittoa, olutta, viiniä... Basecampeissa sai lisäksi lämmintä ruokaa, pastaa ja/tai riisiä parillakin kastikevaihtoehdolla tarjottuna, kananmunia, tonnikalaa ja jossain jopa salaattia. Matkan varrella oli myös paikallisten itse pystyttämiä epävirallisia juomapisteitä, joissa tunnelma oli lämmin ja kannustusta riitti.

Alkumatkasta oli silmiinpistävää, kuinka juoksijat viipyivät vain hetken huoltopisteillä ja kiirehtivät hätäillen eteenpäin. Meininki oli kuin maratonkilpailuissa. Luulen, että moni noista hätähousuista keskeytti myöhemmin kisan. Me nautimme Laurentin kanssa huoltopisteiden suomasta lepotauosta rauhassa, tankkasimme kunnolla ja juttelimme ihmisten kanssa. Loppua kohden huoltopaikkojen tunnelma onneksi rauhoittui. Kenelläkään ei ollut enää kiire.

Rifugio Deffeyes

Muutamassa huollossa oli perustarjonnan lisäksi paikallisia erikoisuuksia, esim. kinkkuja, verimakkaraa, juustoja tai kakkuja. Tämä kisa olikin samalla taas kulinaristinen matka Aostan laaksoon.

Saint Rhémyn kinkkua on valmistettu jo 1300-luvulla.

Lago Vargnon huollossa oli juoksijoille tälläkin kertaa tarjolla barbeque. Valitettavasti jatkoimme matkaa sieltä liian aikaisin. Grillikylki, makkarat ja pihvit olisivat olleet valmiit vasta tunnin kuluttua lähdöstämme. Onneksi ehdin saada kuitenkin maistiaisen kyljyksestä.

Huoltopaikoissa oli usein sama henkilökunta kuin viime vuonna. Saimme Laurentin kanssa monissa paikoissa erityisen lämpimän vastaanoton, kun meidät muistettiin edelliseltä kerralta. Kaipa me juttelimme niin paljon järjestäjien kanssa ja olimmehan aika outo näky, ystävykset Ranskasta ja Suomesta. Ja minä se kummajainen, pohjoinen kaveri, eskimo, josta täytyi oikein erikseen ottaa valokuvakin.

Erityisen lämpimät muistot liittyy molemmilta kerroilta Bivacco R. Cleirmontin huoltoon. Mukavia välittömiä ihmisiä ja erityisen hyvää ruokaa! Molemmilla kerroilla satuimme sinne lounasaikaan, jolloin meille tarjottiin järjestäjien itselleen tekemää lounasta, mielettömän hyvän makuista polentaa, tuoretta leipää, juustoja, makkaroita ja vahvaa tummaa kahvia.

Ja vielä tätä syö ja juo hyvin -osastoa: minulle on tullut tavaksi nauttia aina Rifugio Bonatilla tuplaekspresso ja palanen mustikkatorttua. Eikä tämäkään kerta tuonut poikkeusta.

Monella juoksijalla oli mukana kisassa omia huoltojoukkoja. Osa apureista huolsi juoksijaansa vain virallisilla huoltopisteillä, mutta osa tarjosi ruokaa, vaihtovaatteita, kenkiä, lääkintäapua ja henkistä tukea missä tahansa reitin varrella. Sääntöjen mukaan tämä on kiellettyä, mutta itse en nähnyt, että asiaan olisi puututtu millään tavalla.

Itse vedän rajan jo siihen, että minua ei huolla kukaan edes virallisilla huoltopaikoilla. Minulle iso osa tällaisia monipäiväisiä kisoja on se, että olen itse vastuussa itsestäni. Kisat ovat jatkuvaa oman olotilan tarkkailua, väsymyksen, ravinnon, juoman, sään, vaatetuksen ja muiden varusteiden arviointia ja analysointia, omia itsenäisiä ratkaisuja ja niistä vastaamista.

Merkille pantavaa tänä vuonna oli, miten paljon juoksijat käyttivät matkailuautoja ja henkilöautoja nukkumiseen. Lämpimässä matkailuautossa omassa rauhassa nukkuminen on hiukan eri asia kuin järjestäjän tarjoamassa kylmässä teltassa tai meluisassa levottomassa liikuntasalissa nuokkuminen. Lisäksi heidän oli mahdollista nukkua aina silloin, kun kisan reitti sattui tulemaan tien läheisyyteen. Tämä asetti kilpailijat aika erilaiseen asemaan. Kisassa olikin siis kaksi täysin erilaista sarjaa: karavaanarit ja me muut, järjestäjien tarjoamissa sängyissä pilkkineet.

Gressoneyn basecamp

Aika hurjia juttuja kuulin kisan aikana oikomisista ja jopa auton käyttämisestä reitillä. Monissa paikoissa reitillä oli pitkiä pätkiä, joissa ei ollut minkäänlaista kontrollipistettä. Osassa niistä olisi ollut erittäin helppo huijata.

Maalissa olimme Laurentin kanssa perjantai-iltapäivänä. Aikaa käytin Jättiläisten kierrokseen tänä vuonna 125h22min eli yli kolme tuntia vähemmän kuin viime vuonna. Maaliin yli 500 juoksijasta pääsi tasan 300. Virallisella tuloslistalla sijoitukseni on 95, mutta itse en anna paljon arvoa tuolle listalle. Niin erilaisilla huolloilla ja tuella porukka finisher-liivinsä hankki. Mutta tärkeintä on, että saavutin kauden tavoitteeni: pääsin maaliin kahdessa maailman pisimmässä ja rankimmassa nonstop-vuoristojuoksukisassa kuukauden sisään. Ja molemmissa kisoissa oli hauskaa!

Lisää kuvia eli more photos

TDG 2011

2011-09-22T17:05:00.005+03:00

Team Mountain Flowers (Janne ja Laurent) onnellisesti maalissa aikaan 125h22min.

Raportti ja kuvia hetken kuluttua...

La Petite Trotte à Léon 2011

2011-09-06T20:35:00.001+03:00

22.-27.8. Chamonix, Ranska

Reilu viikko on nyt kulunut maaliin tulosta. Tunteet ovat pinnassa edelleen. Ajatukset harhailevat usein kisaan kesken arkisten askareiden ja työpäivän. Tunnelmat ja tuokiokuvat nousevat kirkkaina mieleen. Järkevä kronologinen raportti suuresta seikkailusta tuntuu vaikealta kirjoittaa. Mitä kisasta sitten päällimmäisenä nousee mieleen? Ihmiset ja vuoret, ehdottomasti.

Ihmiset

Joukkuekaveri Supermies-Juhan kanssa huumori ja juttu lensi koko kisan ajan. Höpötystä, naurua ja joskus sadatteluakin riitti tasaisena virtana. Tietysti hiljaisia hetkiäkin matkaan mahtui, mutta kyllä meillä pojilla oli hauskaa. Tämä ei taida jäädä viimeiseksi yhteiseksi seikkailuksi. Ensi kesän traileista oli pieniä tuulahduksia ilmassa jo kesken PTL-kisan ...

Vuoristomajoilla ja muilla huoltopaikoilla juttelimme paljon ihmisten kanssa. Ihmiset olivat lämpimiä ja aidosti kiinnostuineita meistä. Hakeuduimme aktiivisesti muiden seuraan emmekä vain käpertyneet omiin oloihimme, vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Aina oli aikaa pysähtyä polulla juttelemaan paikallisten kanssa ja rapsuttamaan isännän koiraa. Tai kiittää ravintolan cheffiä kädestä pitäen. Tai heittää pientä flirttiä vuoristomajan emännän kanssa. Ihmettelimmekin, miten me suomalaiset sisäänpäin kääntyneet tuppisuut olimme enemmän äänessä sekä polulla että huoltopaikoilla kuin nuo sosiaaliset ja puheliaat ranskalaiset ja italialaiset.

Muita joukkueita näimme kahden ensimmäisen päivän aikana tasaisesti, mutta kisan edetessä yhä vähemmän ja vähemmän. Muutaman joukkueen kanssa törmäsimme säännöllisesti polulla ja vuoristomajoilla. Välillä toinen joukkue meni ohi, kun pidimme taukoa ja päinvastoin. Varsinaista kilpailuasetelmaa ei muodostunut, vaikka välillä vitsailimmekin Juhan kanssa, kuinka kotisohvilla seurataan jännittyneinä Eurosportin ympärivuorokautista livelähetystä ja kommentaattorit spekuloivat joukkueiden sijoituksia ja taktiikoita. Joukkueiden välille muodostui kisan loppua kohti vahva solidaarisuus. Viimeisenä yönä otimme vuoristomajalta peesiin mukaan ranskalaisjoukkueen ja syöksyimme yhdessä lumimyrskyyn.

Isossa UTMB-tapahtumassa toimi erillään oma PTL-kisan organisaatio, johon kuului viitisentoista ihmistä viikon ajan. Heitä tapasimme huoltopaikoilla kylissä. He myös soittelivat meille useampaan kertaan ja kyselivät sijaintiamme, kun gps-lähettimemme ei toiminut kunnolla. Myös järjestäjien ja osallistujien välille syntyi tiivis yhteishenki. Muutamat järjestäjistä tunsin jo etukäteen henkilökohtaisesti ja sain myös muutaman uuden kaverin. Kiitos vielä järjestäjille maailman kovimman nonstop-vuoristojuoksukisan järjestämisestä.

Viime vuonna palatessani Tor des Géants -kisasta (TDG 335km/24000m+) Courmayeurista PTL-kisapomo Jean-Claude Marmierin kyydissä kysyin häneltä, mitä on enää Tor des Géantsin jälkeen. Mitä lyhyempi PTL voi enää tarjota? (PTL 2010 oli 240km ja 18000m+.) Marmier vastasi: "Me voimme tehdä PTL.stä vieläkin kovemman, täytyy miettiä..."

Järjestäjät ilmoittivat kisan pituudeksi 300km ja kokonaisnousuksi 25000m+. Kisan aikana gepsini näytti reitin pituudeksi kuitenkin yli 340 km. Nyt kisan jälkeen analysoituani gps-tiedostoja eri ohjelmilla kulkemamme reitin pituudeksi muodoistui noin 330km ja kokonaisnousuksi n. 24km+. Muutkin joukkueet olivat saaneet samoja lukuja gepseillään.

Erityisesti kisasta jäi mieleen viimeinen ilta ja yö Cabane de Susanfella. Ensimmäinen joukkue oli jo jatkanut suoraan yli Tête des Ottansin. Myös meitä hoputettiin jatkamaan eteenpäin pysähtymättä vuoristomajalle. Näin olisimme ehkä ehtineet ennen lumimyrskyä ylittämään Tête des Ottansin. Mutta olimme olleet jo liikkeessä 18 tuntia ja kaipasimme kunnon taukoa, lämmintä ruokaa ja lepoa. Eikä ajatus Tête des Ottansille nousemisesta myrskyn pelko puserossa houkutellut. Niinpä jäimme tuvan lämpimään odottelemaan illallisen tarjoilemista. Vesisade alkoikin melkein välittömästi. Illan aikana majalle saapui muita joukkueita, jotka kertoivat myrskyn nousseen. Illan aikana tunnelma tiivistyi joukkueiden kesken ja juttu lensi. Olimme kaikki pienen vuoristomajan lämpimässä ulkona riehuvan lumimyrskyn saartamina. Olimme kuin yhtä suurta yhteistä PTL-joukkuetta.

Järjestäjät eivät antaneet lupaa jatkaa Tête des Ottansin kautta ennen kuin aamu olisi valjennut ja ennen kuin he voisivat tehdä arvion, ovatko nousu ja harjanne turvallisia. Lumiraja oli ennusteen mukaan 1800 metrissä. Kisaa olisi mahdollista jatkaa matalammalla kulkevaa 10-15 km pitempää varianttia pitkin. Nousua olisi myös enemmän. Päätimme jatkaa tuota varianttia myöten, koska nousu Tête des Ottansin kautta olisi joka tapauksessa epävarmaa aamulla ja halusimme jatkaa jo yöllä eteenpäin. Eihän tänne ollut nukkumaan tultu. Painuimme petiin kahdeksalta, herätyskello soimaan yhdeltä ja liikkeelle kahdelta. Mukaan matkaamme majalta lähti ranskalaisjoukkue, joka myös halusi olla Chamonix'ssa lauantaina hyvissä ajoin.

Erityisen lämmin muisto jäi vielä eräistä opiskelijoista Rifugio Lac Merdeux'lla. Kysyin aikaisemmin Morgex'ssa kisan järjestäjiltä, onko uusi vuoristomaja avattu jo lähellä Lac Merdeux'ta. Järjestäjät varmistivat asian muutamalta paikalliselta italialaiselta: jep, kyllä, maja on auki. Tiesin, että yliopiston opiskelijat ovat rakentaneet kesäisin uutta majaa vuodesta 2008 lähtien ja se olisi vain viimeistelyä vaille valmis. Maja ei sijaitse aivan kisareitillä mutta järkevän lisälenkin päässä. Päätimme syödä ja yöpyä siellä. Ukkosmyrsky iski päälle Lac Merdeux'lle noustessamme. Kaksi salamaa iski peräkkäin aivan lähelle, ja heittäydyimme pitkäksemme maahan. Painoimme sateessa vain nousua eteenpäin kohti läheistä maataloa. Sen pihassa kysyimme kahdelta nuorelta vuoristomajasta. He kertoivat majan aukeavan vasta ensi kesänä. Nyt siellä olisi vain parikymmentä opiskelijaa viimeistelemässä rakennusta. He olivat itse opiskelijoita ja myös menossa sinne. Olimme kai niin surkean reppanan näköisiä, että he lupasivat meille yösijan keskeneräiseltä majalta. Majalla meidät otettiin lämpimästi vastaan. Me olimme kuulemma vuoristomajan ensimmäiset turistit. Meille tarjottiin sama runsas illan menu kuin muillekin: keitto, alkupalat ja lämmin ruoka, viinistä kieltäydyimme kohteliaasti. Kitara soi ja opiskelijat lauloivat ja tanssivat vielä pitkälle iltaan meidän nukahtaessamme yksityiseen dormiimme. Kun yhden jälkeen yöllä heräsimme ja hipsimme mustaan yöhön, bileet olivat juuri loppuneet.

Maaliin tulimme vain pari minuuttia UTMB-voittajan Kilian Jornet'n jälkeen. Saapuessamme kaupunkialueelle kaksi moottoripyöräpoliisia otti meidät suojiinsa ja saattoi meidät kohti keskustaa. Chamonix'n kadut olivat täynnä hurraavia ihmisiä. Edessä ei näkynyt tietä, mihin juosta, vain ihmismeri, joka väistyi viime hetkellä edestä. Juoksimme viimeiset pari kilometriä maaliin täysillä. Yli kolmesataa kilometriä vuoripolkuja, kivikoita ja kallioseinämiä ei tuntunut missään. Me lensimme. Maalissa saimme juhlallisen vastaanoton. Median salamavalot räpsyivät neljässä rivissä, kuuluttaja pauhasi, ja meitä esiteltiin kaikkiin suuntiin. Yleisö huusi ympärillä. Meitä oltiin viemässä jo haastatteluun Kilianin kanssa, mutta onneksi PTL:n järjestäjät nappasivat meidät takavasemmalle. Haastattelussa olisi voinut lentää melko levotonta juttua. Melkein kaikki taisivat luulla, että olimme UTMB-kisan kakkonen ja kolmonen. Mutta olimmekin PTL:n kakkosia, parempi niin.

Eikä harmita yhtään, vaikka hävisimme Kilianille pari minuuttia. Annoimmehan hänelle etumatkaa neljä päivää.

Villit ja vapaat vuoret

PTL kulki suurimmaksi osin paikoissa, joita eivät täyttäneet turistit, reittiviitat eivätkä opastemaalit. Reitillä oli pieniä polkuja, joita ei ollut vielä tallattu rollaattoribaanaksi. Oli myös pitkiä poluttomia osuuksia, joissa meinasi usko loppua omaan suunnistustaitoon. Kisassa olikin mahdollista kokea niin yksinäisyyttä kuin myös ykseyttä ympäröivän ajattoman luonnon kanssa ja sulautua osaksi maisemaa.

Vuorten keskellä tunsin asettuvani omiin mittoihini, pieneksi ja haavoittuvaksi ihmiseksi sääolosuhteiden armoilla. Vuoret riisuvat kaiken maineen ja kunnian, mainokset ja mammonan. Vuoret vähät välittävät, mitä takin rinnassa lukee tai mitä repusta löytyy. Vain kokemus, kestävyys ja sisäinen lujuus merkitsevät. Vuorilla elämästä tulee yksinkertaista.

"La solitude, la solidarité et l’aventure totale" PTL on kilpailu jossa ei kuljeta jonossa ja jossa jokainen joukkue on vuorilla omillaan, vastaa omasta huollostaan ja reitillä pysymisestään. Se ei ole kilpailu vaan jotain täysin muuta. Minulle se oli riittävän pitkä matka, jotta pääsin kulkemisen tunteeseen ja jotta sain karistettua kaiken turhan pois. Ja samalla se oli pohjoisen poikien etelänreissu, täynnä posketonta huumoria, hersyvää naurua ja kaljanjuontia.

Paljon lisää kuvia eli more photos

PTL 2011

2011-08-31T17:15:00.004+03:00

Chamonix 22.-27.8.

Maalissa toisena aikaan 118h!

Raportti ja kuvia myöhemmin tällä viikolla.

Off PTL 2011 part 2

2011-08-10T13:43:00.092+03:00

4.-6.8.2011

Juoksimme ja kiipeilimme Annan kanssa tulevan PTL-reitin loppuosan välillä Les Marécottes Chamonix kolmessa päivässä. Päivämatkat olivat maltillisia, mutta vauhti oli selvästi kovin kaikista kesän reissuista. Matkaa kertyi treeniryppäällä pikkuisen vajaa 100km ja kokonaisnousua n. 8000m+. Sää oli puolipilvinen ja lämmin. Muutaman kerran laitoimme sadeponchot päälle 10 minuutiksi. Lauantai-iltapäivänä juoksimme kilpaa lännestä saapuvan myrskyn kanssa. Ehdimme onneksi juuri sen alta pois Chamonix'hin.

Reitillä oli todella upeita ilmavia paikkoja. Le Luisinille ja Tête des Ottansille noustessa oli jyrkissä, paikoin jopa pystysuorissa kallioseinämissä tikkaita, metallikaapeleita ja köysiä "helpottamassa" kiipeämistä. Varsinkin Tête des Ottansille noustessa yhtämittainen pystysuora kallioreitti oli kuin olisi kiivennyt yli 5-kerroksisen talon katolle tikkaita pitkin. Tosin nämä tikkaat koostuivat erillisistä tikaspätkistä, joista seuraavalle siirryttäessä saattoi joutua kurottelemaan sivulle melko ilmavasti. Korkeanpaikankammosta hiukankin kärsivälle reitti olisi mahdoton. Lasku Passage Derochoirilta näytti aluksi pahalta, mutta oli edellä mainittujen nousujen jälkeen pelkkä mummoreitti. Nyt pääsimme kiipeilemään nämä paikat kuivalla säällä, mutta entäpä jos sataa ja kallio on märkä ja liukas... ja kovassa tuulessa... tai yöllä kun lämpötila on lähellä nollaa tai pakkasen puolella...

Upea reissu ja hauskaa oli!

to 4.8. Les Marécottes (1110m) - Le Luisin (2785m) - Auberge Salanfe (1929m) - Col de Susanfe (2494m) - Cabane Susanfe (2102m)

Tekninen nousu kohti Le Luisinia (2785m) alkaa.

Kahden kuolleen muistolaatat vetivät vakavaksi ennen kuin aloimme kiivetä jyrkkää seinämää.

Tikkaita matkalla ylös Le Luisinille.

Pilvessä Le Luisinin huipulla.

Alas kohti Auberge de Salanfea.

Edessä häämöttää Col de Susanfe.

Näkymä Col de Susanfelta,
vastarannalla keskimmäisenä huippuna Le Luisin.

Optiona oli nousta Col de Susanfelta Haute Cimelle (3257m), mutta koska huippu oli pilvien peitossa, jätimme nousun väliin. Alla olevassa kuvassa näkyy nousu Col de Susanfelta ylös vasemmalle Haute Cimelle.

pe 5.8. Cabane Susanfe (2102m) - Tête des Ottans (2549m) - Refuge de la Vogealle (1901m) - Fer a Cheval (955m) - les Praz de Commune (1672m) - Salvagny (881m)

Taustalla Cabane de Susanfe.

Nousua kohti Tête des Ottansia.

Alhaalla laaksossa pilkistää Champéryn kylä.

Tästä se alkaa: huima pystysuora kiipeilyosuus kohti Tête des Ottansia,
ylös ja läpi kallioseinämän katossa pilkistävästä aukosta.

Tête des Ottansilta Col de Sageroulle.

Lasku alas laaksoon Refuge de Vogeallelta.

la 6.8. Salvagny (881m) - Refuge de Sales (1879m) - Passage Dérochoir (2200m) - Refuge Moede-Anterne (2002m) - Col du Brèvent (2368m) - Chamonix (1035m)

Refuge de Salesilta ylös kohti Passage de Dérochoiria.

Näkymä taaksepäin Passage de Dérochoirilta.

Myrsky tulossa. Äkkiä pois alta.

Ja vielä lasku alas Chamonix'hin!

Lisää kuvia eli more photos.

Off PTL 2011 part 1

2011-07-18T19:20:00.058+03:00

11.-14.7.2011

Treenireissun tarkoituksena oli tutustua PTL-kisan tulevaan reittiin Annan kanssa. Ajattelimme koluta reitin välillä Les Houches - Orsieres neljässä ja puolessa päivässä (ma-pe). Juuri ennen reissua sain kuulla, että Col des Rousses'n jälkeisessä laskussa on vielä talven jäljiltä paljon jäätä ja lunta ja se on vaarallinen. Niinpä päätimme kiertää sen Col de Forclaz'n kautta.

Sää näytteli taas isoa roolia tälläkin reissulla. Kahtena ensimmäisenä päivänä aurinko helli meitä ja mikäs siinä oli kulkiessa. Vuoristotuuli vilvoitti välillä helteessä hikoilevia trailaajia. Mutta jo toisen päivän päätteeksi sää alkoi muuttua. Taivaalle kertyi tummia pilviä ja muutama pisarakin tuli niskaan ennen kuin pääsimme majapaikkaan. Illalla päätimme luopua keskiviikkoaamulle suunnittelemastamme nousemisesta Col Cormet'lle (2903m) mahdollisen huonon sään takia. Koko keskiviikon satoikin sitten rankasti tai todella rankasti. Lämpötila alkoi myös laskea ja tuuli yltyi voimakkaaksi ylempänä vuorilla.

Lähtiessämme nousemaan Morgex'sta (923m) kohti Col Serenaa (2560m) ukkonen alkoi jyrähdellä ympäröivillä vuorilla. Pysähdyimme Planavalissa (1785m) teelle ja sämpylälle. Katsastimme paikkaa myös sillä silmällä, jos siellä olisi ollut mahdollista yöpyä. Mutta ei, täytyi jatkaa vain nousemista yli Col Serenan seuraavaan laaksoon tai palata takaisin alas Morgex'hen. Päätimme jatkaa ylös ja eteenpäin kiihtyvästä ukkosmyrskystä huolimatta. Ukkosen jyrähdykset kaikuivat vuorista mielettömällä volyymilla. Vaistomaisesti kyyristyin hiukan jokaisen jyrähdyksen jäkeen. Salamoiden väli oli tiheimmillään alle 2 minuuttia ja ukkonen oli aivan päällä. Tyhmänrohkeasti vain nousimme polkua ylös hurjalla vauhdilla. Koskaan en ole nähnyt Annan painavan ylämäkeä edelläni sellaista vauhtia. Järkevää olisi ollut pysähtyä, suojautua ja odottaa ukkosen ohimenemistä, mutta siitä ei ollut varmuutta. Joskus ukkonen saattaa kestää pitkäänkin. Vettä satoi rankasti, tuuli oli todella voimakas ja hotellihuoneen lämpö seuraavassa laaksossa kuumotti jo poskia. Eteenpäin, vaikka siinä ei olisikaan mitään järkeä. Onneksi viimeisen kymmenen minuutin aikana huipulle ukkonen ei jyrähtänyt kertaakaan. Mutta heti laskeutuessamme alaspäin jyrähdykset jatkuivat. Koskaan en ole pelännyt niin paljon.

Torstaiaamuna taivas oli täysin pilvetön, mutta jo puolilta päivin pilvet olivat kerääntyneet ylös vuorille. Noustessamme Col de Menouvelle astuimme pilven sisään noin 2300 metrissä. Hassu ilmiö, kun ilman kosteus tiivistyy esimerkiksi hatun lippaan ja tippuu siitä vesipisaroina, mutta mitään ei kuitenkaan varsinaisesti sada. Polku Col de Menouvelle oli Italian puolella selkeä ja hyvin merkitty. Maisema vuoren Italian puoleisella etelärinteellä oli vihreä ja lempeä kaikesta harmaudesta huolimatta. Mutta maisema muuttui täysin Colin toisella puolella. Kuten tyypillistä, pohjoisrinne oli täyttä kivikkoa ilman kasvillisuutta. Hylätty, rikottu hissiasema kummitteli heti harjanteen Sveitsin puolella. Maisema oli kuin lumi- tai kivivyöryn runtelema. Lumiaidat lojuivat rikkinäisinä hujan hajan rinteessä. Kaikkea rojua ja roskaa oli ympäriinsä. Miljöö oli kuin kauhuelokuvasta.

Polkua ei enää ollut eikä myöskään mitään reittimerkintöjä tällä Sveitsin puolella vuorta. Näkyvyys oli vain vajaat 10 metriä harmaassa sumussa. GPS:stä ei ollut hyötyä. Signaali ja GPS:n tarkkuus oli heikko sään ja ympäröivien vuorien takia. PTL:n kartan mukaan reitti seuraili hissilinjan oikeaa puolta. Lähdimme laskeutumaan todella jyrkkää rinnettä hiukan pelonsekaisina, koska emme voineet nähdä, mitä kauempana edessä oli. Olisimmeko pian jonkin jyrkänteen reunalla? Yhtäkkiä vasemmalta puolelta kuului kivivyöryn äänet. Jähmetyimme paikoillemme. Kuuntelimme peloissamme, mitä seuraisi. Onneksi kivivyöry ei tullut lähelle vaan meni ohi kauempaa. Jo toinen äärimmäinen pelkokokemus parin päivän sisään. Laskeutumisemme alas laaksoon sai kummasti lisävauhtia.

Perjantaiaamuna pilvet nuolivat yhä laakson pohjia. Hyvillä mielin saatoimme lähteä kaupunkipäivän viettoon Lausanneen. Olimme nimittäin jo edellisenä päivänä päättäneet hylätä aikaisen herätyksen ja todella ilmavan nousun Col de Lanelle (3033m) ja Mont Rogneux'lle (3083m). Parin päivän aikana koetut pelottavat tilanteet olivat vieneet innon jatkaa juoksureissua. Ja olihan reitti Bourg St. Pierrestä Col de Lanen ja Mont Rogneux'n kautta Cabane de Millelle minulle jo tuttu viime vuoden Off Tour du Combin -reissulta.

Tämän reissun aikana Annalla kypsyi päätös luopua PTL-kisasta. Annan mielestä PTL on liian äärimmäinen, jotta siitä voisi nauttia. Kipua, unettomuutta, stressiä reitillä pysymisestä, mahdolliset hurjat sääolosuhteet... Annan mielestä motivaation täytyisi olla myös äärimmäinen ja intohimoinen. PTL tulee olemaan raju kisa, paljon rajumpi kuin Tor des Géants. Omalla huollolla täytyy pärjätä todella pitkiä pätkiä korkealla vuorilla. Usein reitti kulkee paikoissa, joissa ei ole polkua tai minkäänlaisia vuoristovaellusreittimerkintöjä. Reitti ei ole todellakaan mikään turistireitti. Mutta tämä on juuri sitä, mitä haluan. Ymmärrän hyvin Annan päätöksen ja ajatukset. Olen surullinen, että yhteinen unelma PTL:stä ei nyt toteudukaan. Ehkä unelma olikin vain minun, ei yhteinen.

Onneksi PTL-kisaan löytyi nopeasti Annan tilalle Juha Jumisko. Juhan kanssa heitettiin aiemmin kesällä reissu Mont Blancin ympäri. Juttu ja yhteinen huumori lensi tuolla reissulla. PTL:n kaltaisessa pitkässä joukkuekisassa on olennaista, että yhteinen kemia toimii ja takana on yhteisiä pitkiä pätkiä vuorilla.

Kaiken kaikkiaan reissusta on edelleen sekavat tunteet. Päällimmäisenä mielessä on pelottavat tilanteet ja Annan päätös luopua PTL-kisasta. Treenimielessä reissun anti oli hyvä. PTL-reitin alkuosaan tuli tutustuttua, vaikka pari nousua täytyikin jättää väliin. Pummeilta ei vältytty gepsistä ja kartan tarkasta lukemisesta huolimatta. Toivottavasti itse kisassa nuo pummikohdat pystyisi muistamaan ja välttämään. Tosin pimeällä liikkuminen tuo sitten oman vaikeutensa mukanaan. Neljän päivän aikana kuljimme 155km ja nousua kertyi 11000m+. Monet reitin pätkistä olivat todella vaativia, teknisiä tai hitaita turistireitteihin verrattuna. Unohtamatta erästä offroad-pätkää, jossa nousukulma oli reipaasti yli 45 astetta koko yli 400 nousumetrin ajan.

Muutama sana varusteista. Yleensä en kirjoita varusteista blogissani, koska roina on kuitenkin vain roinaa. Mutta tällä kertaa on pakko kommentoida "hengittäviä sadetakkeja". Oman kokemukseni mukaan kaikki huippu-hyper-super-über-kalvot Goretex, eVent, yms. päästävät sateen sisään aina jossain vaiheessa. (Nyt tarkoitan pitkään kestävää kovaa sadetta, en kevyttä kesäsadetta, jolloin parin tunnin lenkki menee pelkässä kerrastopaidassa.) Eikä muutosta varmasti tuo mainosmiesten hehkuttamat uudet Neoshellit tai Activeshellit. Paremminkin voisi puhua vain roiskevesitiiviistä takeista. Oma lukunsa on sitten myös saumat takeissa.

Oma ratkaisuni sadesäähän on käyttää "hengittämättömästä" muovista valmistettua kevyttä sadeponchoa. Kevyemmässä sateessa se toimii ihan pelkiltään. Rankkasateessa laitan ponchon alle vielä "kuoritakin" lämmittämään ja suojaamaan roiskevedeltä. Ja mikä parasta sadeponcho suojaa mukavasti myös repun. Tuuletus toimii yllättävän hyvin ponchon helmoista ja pienistä käsiaukoista. Kovalla tuulella tai alamäkiä juostessa reippaammalla vauhdilla tungen ponchon esim. repun lantiovyön alle, jolloin se ei lähde lepattamaan ja nouse ylös. Tuo huipputekninen ultrakevyt (80g) nanovaate maksaa alle 5 euroa ja löytyy jokaisesta turistirihkamakaupasta Chamonix'sta. Kestävämmästä materiaalista tehty merkkiponcho ei tuo lisäetua, vain lisää hintaa ja painoa. Halpisponcho on kestänyt minulla jo useamman pitkän reissun ilman vaurioita.

Helpon toimivan ratkaisun sateenpitäviksi hanskoiksi olen löytänyt kumisista siivous/tiskaussormikkaissa. Ne eivät hengitä, mutta eivät myöskään päästä vettä läpi. XL-koon alle mahtuu sopivasti vielä ohuet merinopossumsormikkaat. Kun vielä löytyisi jostain xxxl-koko, niin saisi mahtumaan alle paritkin sormikkaat tai vielä parempi olisi rukkasmalli. Kärsin todella pahasti kylmistä käsistä. Löytämissäni työrukkasissa on liian leveät helmat, joista sade virtaa helposti sisään. Ultrakevyt huipputekninen saumaton siivoussormikaspari löytyy lähikaupan hyllyltä reilulla eurolla. Ja mikä parasta siivoussormikkaissa, ne ovat upean kirkkaan keltaiset!

Off TMB 2011

2011-07-06T16:11:00.134+03:00

30.6.-3.7.2011

Janne ja Juha
taustana Mont Blanc ja Grandes Jorasses

Juoksimme Juha Jumiskon kanssa Mont Blancin ympäri neljässä päivässä. Olin suunnitellut treenireissumme reitin siten, että välttäisimme laakson pohjia myötäilevät perus-turisti-TMB (Tour du Mont Blanc) tai UTMB-reitit ja kulkisimme mahdollisimman korkealla kulkevia variantteja. Monet noista poluista olivat pätkiä edellisten vuosien PTL-kisojen reiteistä. Matkaa kertyi 175km ja kokonaisnousua 12000m+.

to 30.6. Chamonix - Refuge de la Croix du Bonhomme 48km/2900m+

Chamonix (1035m) - Les Houches (1012m) - Col de Voza (1653m)- P. de Pont Nant (900m)- St Nicolas de Veroce (1180m) - Les Contamines (1170m)- Ref. La Balme (1706m) - Col du Bonhomme (2329m) - la Sauce (1991m) - Ref. Croix du Bonhomme (2443m)

Lähdimme matkaan alppistartilla aamuviideltä sateessa. Koko illan ja yön oli ukkostanut. Iltapäiväksi sääennuste lupasi jo kuitenkin auringonpaistetta. Aamupäivä menikin matalammalla kulkiessa, koska pilvet riippuivat laakson pohjalla ja näköalat olivat peitossa. Olisi ollut turhaa nousta Breventille tai Mont Jolylle.

Lounaaksi nautimme La Balmen vuoristomajalla todellista lähiruokaa, pihviä ja paistettuja perunoita. Aivan muutaman metrin päässä ikkunan takana laidunsi lehmiä. Lounaan jälkeen aurinko alkoi jo pilkistellä pilvien välistä. Samalla pilvet ja pikkupoikien mielialat alkoivat myös kohota. Iltapäivän ekstrana nousimme pätkän tämän vuoden PTL-reittiä Croix du Bonhommen vuoristomajalle la Saucesta. Nousu oli varsinaista suunnistamista, koska vanha polku oli kasvanut umpeen vuosien saatossa.

Eka päivä oli mukava ja helppo, ja sen kruunasi majalta upeasti näkyvä Mont Pourri.

Mont Pourri

Illallista nauttiessamme majalle saapui myös uupunut suomalaisperhe. He ahmivat nopeasti ruokansa ja maksoivat kiroillen kovaan ääneen ruuan hintaa. Isä nakkasi sadan kilon rinkkansa mitään sanomatta selkäänsä ja paineli ulos hämärtyvään iltaan. Muu perhe kokoili kamansa ja seurasi väsyneenä vähin äänin perässä. Surullinen näky! Miksi yleensä kulkea jättirinkat, teltat, makkarit, trangiat, hiillosmakkarat, sinapit ja partiokirjat mukana, kun voi kulkea pikkureppu selässä ja nauttia vuoristomajojen huikeista ruuista ja lämpimästä punkasta? Ja mikä parasta, majoilla tapaa väistämättä uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa.

pe 1.7. Refuge de la Croix Bonhomme - Rifugio Bonatti 48km/2900m+

Ref. Croix du Bonhomme (2443m) - Col des Fours (2665m) - la Ville des Glaciers (1790m) - Col de la Seigne (2516m) - Col de Chavannes (2598m) - Mont Fortin (2755m) - Pointe des Chavannes (2808m) - Col du Berrio Blanc (2848m) - Col des Charmonts (2865m)- Col de Youlaz (2639m) - Col d'Arp (2571m) - Courmayeur (1220m)- Rif. Bertone (1989m)- rif. Bonatti (2010m)

Aamupäivällä jouduimme kokemaan turisti-TMB:n ruuhkan noustessamme Col de la Seignelle. Sieltä jatkoimme pienempää polkua korkeammalle harjannereitille. Seuraavat neljä tuntia saimmekin sitten kulkea aina alas Courmayeuriin saakka omassa yksinäisyydessämme. Ja miten paljon upeampaa reittiä kuin vain laakson pohjaa.

Courmayeurissa lounaaksi syömämme pitsat pyristelivät vastaan koko nousun ajan Rifugio Bertonelle ja vielä senkin jälkeen. Lisäksi kärsimme nestehukasta, joka oli päässyt yllättämään Col de la Seignen ja Courmayeurin välillä. Pullot olivat tyhjät ja puroja ei ollut. Oma typerä moka. Tasainen pätkä Bertonelta Bonatille meni hyvin rauhallisesti olotilan vähitellen normalisoituessa. Jätimme suosiolla korkeamman vaihtoehtoisen reitin Tete de la Trochen kautta Bonatille toiseen kertaan.

Rifugio Bonatilla juttelimme pitkään Tor des Géants -kisan organisaatioon kuuluvan miehen kanssa. Majalle sattui myös samaan aikaan TDG ja PTL -kisoista tuttu Nathalie Lamoureux. Juttua ja naurua riitti. Nathalie on kirjoittanut ranskaksi erinomaisen kirjan Courir de plaisir .

la 2.7. Rifugio Bonatti - Champex 38km/3000m+

Rif. Bonatti (2010m) - Col du Malatra (2928m) - Col de Ceingles (2817m) - Col de St Rhemy (2563m) - Col du Grand St. Bernard (2460m) - Point de Drone (2950m) - Lacs de Fenetre (2456m) - La Fouly (1598m) Orsieres (901m) - Champex (1477m)

Viideltä starttasimme taas polulle ja ylös kohti jylhää Col du Malatraa (2925m). Aamulla vuoristomajalta lähtiessämme lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Ylempänä maa ja pikkupurot olivat jäässä.

Col du Grand St. Bernard

Col du Grand St. Bernardilta aloimme nousta jyrkästi kohti reissun kohokohtaa Pointe de Drônea (2950m). Tämä pätkä on ollut jo pitkään toivelistallani. Viime vuonna jätimme Svenin kanssa nousematta huipulle meidän Off Tour du Combins -reissullamme, koska huippu oli täysin pilvien peitossa eikä näköaloja olisi ollut.

Reitti Pointe de Drônelle oli todella ilmava ja paikoin haastava. Välillä nousua helpottamassa oli tikkaita ja vaijereita. Nyt hyvällä kuivalla säällä tossu piti hyvin kalliolla ja kivillä. Mutta millaista olisi ollut nousta kovassa sateessa ja tuulessa kuten viime vuoden PTL-kisassa?

Pointe de Drônen huipulta avautui uskomattomat näkymät joka suuntaan. Kyllä tätä oli kannattanut odottaa. Huikea paikka!

Rauhallisen hetken huipulla rikkoi kuitenkin helikopteri, josta kuvattiin alempana juostavan Trail Verbier St. Bernard -kisan kärkijuoksijoita.

taustalla Grand Combin

Pointe de Drône

Pointe de Drônelta suuntasimme alas laaksoon kohti La Foulya. Matkalla ihailimme pieniä kirkkaita vuoristojärviä. Noin 2500 metrissä siirryimme isommalle polulle, jossa vastaan alkoi tulla Trail Verbier St. Bernard -kisan juoksijoita. He olivat nousemassa Col de Fenetrelle. Pysähdyimme syömään foccaccioitamme, jotka olivat kulkeneet repustani roikkuen aina Courmayeurista saakka, melko tarkalleen maratonin mittaisen matkan. Pitsalähettien vuoristomaraton?

Koko matkan alas La Foulyn kylään vastaamme tuli kisan juoksijoita. Pysähdyimme aina kannustamaan jokaista juoksijaa. Vastaan tuli myös suomalainen Jukka Kukkonen, jonka kanssa juttelimme jonkin aikaa ennen kuin hän kirmasi polulla eteenpäin. Jukka joutui valitettavasti keskeyttämään kisan Cabane de Millelle.

Panimme merkille pari asiaa juoksijoiden varusteista. Todella monella oli aivan uuden karheat vermeet päällä. Oli Salomonin ja muiden valmistajien kompressiovaatteita päästä varpaisiin tämän kevään väreissä. Harvassa oli vanhojen kisojen kuluttamat vaatteet. Mietimme Juhan kanssa, mistä tämä kertoi. Kertoiko se kaupallisuuden ja mainoksien vähitellen syövyttävästä lajista? Vai räjähdysmäisesti kasvavasta lajista ja täysin uusista lajin harrastajista?

Monella juoksijalla oli todella pieni reppu, johon mahtui ehkä vain se pakollinen sadetakki. Moni näistä juoksijoista oli pukeutunut kevyesti hihattomaan paitaan ja shortseihin. Pyörittelimme päitämme. Vaikka alhaalla laaksossa olisikin helle, ylhäällä on yleensä kylmempää ja tuulee. Ja yöllä lämpötila laskee aina. Lisäksi rasitus ja väsymys. Vuoristokisoihin on syytä varata reppuun lämmintä vaatetta, vaikkei kisan säännöissä niin vaadittaisikaan.

Olen aistivinani, että pikkuhiljaa kisoista on katoamassa se solidaarinen lämmin trail-henki, joka imaisi minut aikoinaan lajiin mukaan. Ilmapiiri on muuttunut. Tilalle tuntuu hiipineen kaupallisuus ja kova kilpailuhenki. UTMB:ssäkin järjestäjät joutuvat joka vuosi viilaamaan sääntöjä aina vain tarkemmiksi kaikenlaisen sääntöjen kiertämisen välttämiseksi. Tämä ei ole järjestäjien henki, mutta pakon sanelema juttu. Vanhan ajan vuorilla liikkumisen eetos on katoamassa. Onneksi se henki elää vielä ainakin pitkissä kisoissa PTL:ssä ja TDG:ssä.

La Foylysta hyppäsimme bussiin ja ajoimme Orsieresiin. Näin vältimme tylsän reilun 8 km:n pätkän laakson pohjalla. Orsieresista nousimme sitten vajaat 600 metriä helteessä todella jyrkkää kärrytietä Champex'hen.

su 3.7. Champex - Chamonix 41km/3200m+

Champex (1477m) - Fenetre de Arpette (2665m) - Chalet du Glacier (1583m) - Les Grands dessus (2113m) - Col du Balme (2203m) - Le Tour- Montroc- Tre le Champ (1417m) - Aiguilette d'Argentiere (1893m) - Lac Blanc (2350m) - La Flegere (1860m) - Chamonix (1035m)

Starttasimme viiden jälkeen henki höyryten. Aamu oli todella kylmä, vaikka hellelukemia olikin luvassa iltapäiväksi. Ei mitään rauhallista aloitusta. Oli juostava heti itsensä lämpimäksi.

Päivän ensimmäinen nousu Fenetre d'Arpetelle oli tekninen ja jyrkkä. Koko laakso oli karu ja jylhä, täynnä isompaa ja pienempää kiveä. Laskussa kohti Trientia pääsimme ihailemaan jäätikköä todella läheltä. Jäätikkö hehkui upeaa sinivihreää väriä.

Päivän loppuosa menikin sitten minulta pelkkänä treeninä. Saavuimme Col du Balmella, ja Chamonix'n laakso avautui. Polut muuttuivat ruuhkaisiksi. Juokseminen oli usein vaikeaa, ja kulkeminen meni usein jonossa hipsutteluksi. Se siitä omassa rauhassa vuoristossa kulkemisesta.

Upea reissu Juhan kanssa! Juttu luisti rennosti ja matka taittui. Huumori ja vuoristokukat lensivät! Tulevaisuudessa luvassa on varmasti yhteisiä reissuja.

Uskon, että Juha sai melko selvän kuvan, mistä tässä lajissa on kysymys. Nyt hänen on helpompi myös valita, millaisiin kisoihin jatkossa osallistua ja millaisia reittejä valita. Olisiko PTL kuitenkin enemmän Juha sun juttu kuin klassikko-UTMB? Onko tämän reissun jälkeen enää paluuta juoksemaan laakson pohjia myötäileviä kisoja?

Mutta miksi ne kilometrit on niin hitaita? Eikö ne äijät juokse niissä kisoissa? Pelkkää sauvakävelyä?

Lisää kuvia eli more photos

Off Vanoise 2011

2011-06-26T14:57:00.023+03:00

17.-19.6. Villemartin

Anna ja minä vietimme pitkän treeniviikonlopun ranskalaisen ystävän Laurent Sallen luona Vanoisen kansallispuistossa. Tavoitteenamme oli nauttia kolme pitkää päivää Vanoisen vuoristopoluista ja hyvien ystävien seurasta ja vieraanvaraisuudesta.

Sää ei suosinut meitä viikonlopun aikana. Perjantaiaamupäivänä sää oli upea, mutta jo puolenpäivän aikaan alkoi sataa. Koko lauantain satoi rankasti. Pilvet riippuivat matalalla ja peittivät kaikki näkymät. Ukkonen jyrähteli ajoittain. Ylös huipuille ja harjanteille ei ollut asiaa. Lämpötila alkoi laskea lauantaina. Iltapäivällä lämpötila 2350 metrissä vuoristomajalla oli vain pari plusastetta. Tuore lumi peitti vuoret sunnuntaina jo 1900 metrissä. Sunnuntaiaamupäivänä satoi yhä vettä ja ylempänä lunta. Kylmä tuuli puhalsi voimakkaasti myös alempana laaksossa.

Ennalta suunnitellut viikonlopun päiväreitit piti muuttaa sään vuoksi. Vain perjantaina pystyimme tekemään melkein suunnitelman mukaisen reitin. Joka päivä lähdimme polulle alppistartilla viimeistään kello 5 rankkasateesta huolimatta. Välillä mielialat olivat melko matalla painaessamme tuulta ja tuiskua vastaan märkinä ja kylmissämme. Tunnuslauseeksi viikonlopun aikana meille kuitenkin muodostui toiveikas "Tomorrow will be another day".

Maanantaina ehdin vielä aamulla tekemään upeassa säässä hyvän lyhyen 23km/1700m+ lenkin, joka huipentui yhtämittaiseen 1700 laskumetrin alamäkeen. Oli mahtavaa juosta täysillä alaspäin pieniä mutkittelevia polkuja 45 minuuttia! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Harmittamaan jäi, että ehdimme näkemään vain vilauksen Vanoisesta hyvällä säällä. Vanoisen mansikkapaikat jäivät ensi vuoteen. Viikonlopun aikana nousimme muutaman kerran vain yli 2500 ja 2600 metriin. Hyvällä säällä olisimme käyneet jopa yli 2900 metrissä. Miltä Vanoise sitten näytti? Paratiisilta. Rauhallista luonnontilaista luontoa, upeita jäätiköitä, kaunista ja jylhää sekä paljon marmotteja.

Viikonloppu oli kuitenkin hyvä kesän ensimmäiseksi alppitreeniksi. Saldoksi tuli 150 km ja 9000 nousumetriä. Kausi on vasta alussa. Juissia ja intohimoa jäi vielä paljon seuraaviin kesän reissuihin. Viikonloppu oli myös hyvä testi varusteille. Tällaista keliä on edessä kaikella todennäköisyydellä PTL:n tai TDG:n aikana.

Oma kunto oli taas arvoitus. Miten harjoittelu oli onnistunut? Tänä talvena ja keväänä olin kokeillut toisenlaista lähistymistä kesään kuin aikaisempina vuosina. Nyt olin keskittynyt pitkiin 3-4 päivän mäkitreeniryppäisiin ja jättänyt pitkät tasamaajuoksut tosi vähälle. Harjoitustunteja kertyi vähemmän ja lepoa enemmän kuin aiemmin. Mutta leikkimielinen tavoite eli avaruuden raja 100 km (100 000 nousumetriä) ennen ekaa alppireissua tuli vastaan kesäkuun alussa. Eihän tuossa määrässä mitään järkeä ole, eikä tuosta kannata kenenkään ottaa mallia. Minusta on mukava kokeilla joka vuosi erilaista harjoitteluajatusta. Jokainen niistä on toiminut, enkä osaa sanoa, mikä olisi paras. Tuntuu, että suuri osa harjoittelusta on kuitenkin vain pelkkää lumetta.

Jalat ja kroppa tuntuivat todella hyviltä koko viikonlopun ajan. Jotenkin minulle tuli sellainen tunne, että viime kesän vuoristotreeneillä ja -kisoilla olisi edelleen suuri vaikutus. Ihan kuin oma pohjakunto olisi yhden portaan ylempänä ja olisin valmiimpi kuin viime vuonna tähän aikaan. Voisiko viime kesän tekemisellä olla suurempi vaikutus kuin koko talven ja kevään puuhastelulla?

Team Mountain Flowers

Lisää kuvia eli more photos

Tor des Géants 2010

2010-09-24T14:38:00.101+03:00

Courmayeur, Italia 12.-18.9.2010

Tor des Géants oli nimensä mukaisesti todellinen jättiläisten kierros! Kulissit kisan ympärille loivat Mont Blanc, Monte Rosa, Cervino, Gran Paradiso ja Rutor. Reitti oli tekninen, vaativa ja jopa julma mutta niin mielettömän kaunis. Korkeita vuoria, pitkiä jyrkkiä laskuja ja nousuja, ja hyvin vähän tieosuuksia. Jättiläisten kierros 335km ja 24000m+!

Järjestävä organisaatio Courmayeuer Trailers oli koonnut 1200 vapaaehtoista Aostan laaksoon ja sitä ympäröiville vuorille. Jokaista juoksijaa kohti oli siis neljä vapaaehtoista. Kaikki järjestelyt toimivat erinomaisesti ja helposti. Reitti oli merkattu hyvin maastoon. Ihmiset olivat aidosti lämpimiä ja ystävällisiä. Koko kisaa ympäröi mielettömän tiivis ja käsinkosketeltava tunnelma.

Lähdin kisaan ystäväni Laurent Sallen kanssa. Tarkoituksenamme oli juosta kisa yhdessä lähdöstä maaliin ilman mitään aikatavoitteita. Ainoana päämääränä oli maaliin pääsy. Koko kisa oli arvoitus kaikille osallistujille, koska kukaan ei ollut vielä osallistunut näin pitkään ja kokonaisnousultaan rankkaan nonstop-vuoristokisaan. Monilla oli kokemusta PTL:stä, mutta sekin on "vain" 240 km pitkä ja kokonaisnousua reitillä kertyy 18000m+. Kysymysmerkki oli myös Laurentin polvet, jotka kipeytyivät pahasti UTMB-kisassa. Hän sai vahvan lääkekuurin ja kolme kertaa päivässä ultraäänihoitoa kisojen välisen kahden viikon ajan. Kuinka polvet kestäisivät TDG:n?

Väliaikoja ja hiukan untakin väliin:

La Thuile 17km 3h06

Valgrisenche 49km 11h05
Cogne 102km 29h06 (unta 2h30)
Donnas 149km 44h52 (unta 1h30)
Niel 186km 61h46 (unta 2h)
Gressoney 200km 68h24 (unta 2,5h)
Cretaz 236km 84h10 (unta 5h)
Ollomont 283km 107h16 (unta 3h)
Courmayeur 334km 128h41

Kisan aikana nukuin n. 16 tuntia. Usein uni oli katkonaista ja levotonta. Ainoastaan Cretazissa nukuin viisi tuntia yhtäjaksoisesti kertaakaan välillä heräämättä. Tarkoituksenamme oli silloin nukkua vain kolme tuntia, mutta koska sängyt sijaitsivat Cretazin huoltopaikalla elokuvateatterin hämärässä salissa ja salin loistava akustiikka söi menevien ja tulevien juoksijoiden kolinat sekä kuorsaukset, tuhinat ja unissa puhumiset, nukuimme erinomaisesti. Yleensä makuusaleissa oli melko levotonta ja äänekästä, puhetta, naurua, kännykän piippausta sekä reppujen ja laukkujen säätämisestä aiheutuvaa meteliä. Korvatulpat tosin onneksi vaimentavat osan äänistä. Toinen loistava nukkumispaikka oli Nielissä, jossa lepopaikat oli sijoitettu yksityiskodin kahden hengen makuuhuoneisiin.

Laurent sai isot rakot jalkapohjiin jo ensimmäisenä yönä. Koskaan aikaisemmin hänelle ei ole tullut rakkoja yhteisissä pitkissä juoksuissamme. Huoltopisteiden lääkärit saivat kuitenkin ihmeitä aikaan. Kisan loppua kohti hänen molemmat jalkapohjansa oli teipattu jo kokonaan. Tämä tietysti hidasti juoksua alamäissä. Kahtena viimeisenä päivänä myös Laurentin kipeytyneet polvet hidastivat vauhtiamme. Viimeiseen laskuun Rifugio Bertonelta Courmayeuriin annoin Laurentille puolen tunnin etumatkan ja makoilin sen aikaa aurinkotuolissa, juttelin englantilaisen toimittajan kanssa ja nautiskelin kisan ainutta oluttani.

Minulla taas oli kisan aikana kaksi vaikeaa hetkeä. Ensimmäinen oli maanantaina noustessamme reitin korkeimmalle kohdalle Col Losonille. Väsymys ja unen puute alkoivat jo painaa, polttava aurinko hiillosti, ja olisiko korkeudellakin (3296m) ollut jotain vaikutusta. Viimeiset sata nousumetriä olivat todella hitaita. Toinen vaikea hetki osui loputtomalta tuntuneeseen lähestymisnousuun Col Malatralle. Edellä menevien keinuvien jalkojen tuijotus alkoi hypnotisoida minua ja tunsin pyörrytystä. Tietysti alla vaikutti myös väsymys sekä energian ja nesteen puute. Onneksi pyörrytys meni nopeasti ohi, kun tankkasin ja jätin väliä edellä menevään enkä enää tuijottanut hänen jalkojaan.

Kisa oli meille myös hyvä kulttuurimatka Aostan laaksoon. Jokaisella huoltopisteellä istuimme rauhassa alas ja jutustelimme järjestäjien ja muiden juoksijoiden kanssa. Taukohetkemme kestivät 30-50 minuuttia. Tutuistuimme lukemattomaan määrään paikallisia juustoja ja maistelimme erilaisia ilmakuivattuja lihoja (niin koti- kuin villieläintenkin lihoja). Opimme paljon muistakin paikallisista herkuista ja viineistä, historiasta, tavoista, maanviljelystä, metsästyksestä ja kielestä. Huoltopaikoilla turinoidessamme moni juoksija käväisi nopeasti tankkaamassa pisteellä ja jatkoi matkaansa. Usein ohitimme kuitenkin samat juoksijat ennen seuraavaa huoltopistettä.

Kaiken kaikkiaan kisa meni minulta läpi kuitenkin melko helposti. Jalkoihin ei tullut yhtään rakkoa, lihaksissa ei ollut mitään kipuja tai jäykkyyksiä, eivätkä polvetkaan kipeytyneet. Seuraavana päivänäkin kävelin normaalisti. Jalat eivät olleet yhtään kipeät. Valmistautuminen kisaan oli siis onnistunut. Talven ja kevään jättäritreenit sekä kesän pitkät treenit Alpeilla olivat purreet. Tietysti vuosien kokemus vuoristojuoksuista myös auttoi. Tai sitten koko kisa tuli otettua liian iisisti. Fyysisesti olin sellaisessa kunnossa, että loppuajasta olisi lähtenyt helposti 10-20 tuntia, jos olisin mennyt omaa vauhtiani. Mutta uskon, että leppoisalla asenteella, ihmisistä, maisemista ja koko tapahtumasta naatiskelulla oli suuri vaikutus maaliin pääsyyni. Vaikka kisa olikin fyysisesti todella rankka, se oli henkisesti helppo ja jopa miellyttävä. Aina oli aikaa poimia vaikka polun varrelta mustikoita ja puolukoita tai nauttia ylimääräinen vartti mustikkapiirakasta ja tuplaespressosta Rifugio Bonattilla.

Kisan aikana keskustelin paljon myös muiden juoksijoiden kanssa. Juoksimme Laurentin kanssa joskus pitkiäkin pätkiä muiden juoksijoiden kanssa yhtä matkaa. Se oli loistava mahdollisuus jakaa kokemuksia ja tuntemuksia. Belgialaisen Isabelle Ostin kanssa kuljimme kaksi mahtavaa viimeistä päivää yhdessä. Juoksijoiden yhteishenki tiivistyi upeasti päivä päivältä loppua kohden. Päätösjuhlassa minulla ja Laurentilla olikin sitten paljon tuttuja, niin juoksijoita kuin järjestäjiäkin, joiden kanssa jutella ja muistella kisaa. Uusia ystäviä tarttui tuliaisiksi paljon tältä kisaviikolta. Päällimmäisenä muistissa kisasta ovatkin juuri ihmiset ja heidän kanssaan jaetut hetket ja keskustelut, yhteiset kokemukset.

Kisa kulki upeissa maisemissa Alta Via 1:tä ja Alta Via 2 :ta seuraillen. Valitettavasti yöllä moni hieno paikka jäi näkemättä. Erityisesti mieleen on jäänyt kaikista paikoista ja maisemakuvista Alppien reunalla sijainnut Rifugio Coda. Sieltä etelään katsoessa aukeaa Italia tasaisena aakeena laakeena, mutta pohjoisessa Alpit jatkuvat loputtomina huippuina ja kaukaisuudessa häämöttävät mahtavat Mont Blanc, Cervino, Monte Rosa ja Gran Paradiso. Sinne täytyy palata joskus vielä omien lasten kanssa!

Kisaan starttasi 356 juoksijaa, joista maaliin pääsi 179. Oma sijoitukseni oli 80. Mutta ennen ylimääräisiä loppunaatiskelujamme Rifugio Bonattilta maaliin, sijoitukseni oli 70. Eli jos olisimme jatkaneet yhtä matkaa Isabellen kanssa maaliin saakka, sijoitukseni olisi ollut kymmenen pykälää parempi.

Kisaa suosi loistava sää. Vain ensimmäisenä yönä satoi kevyesti. Aurinko paistoi tai oli puolipilvistä. Muutamana iltapäivänä aurinko paistoi todella kuumasti. Yölläkään lämpötila ei laskenut pakkasen puolelle.

Reitillä oli kolmenlaisia huoltopisteitä: vesipisteitä, ruokapisteitä sekä basecampejä. Usein vesipisteillä oli myös upea kattaus monenlaista kiinteää ruokaa. Parhaat muistot huoltopisteiltä ovatkin juuri kahdelta vesipisteeltä, joissa yllätykseksemme olikin tarjolla mitä erikoisimpia paikallisia juustoja, lihoja ja muita herkkuja. Basecampeissa oli lisäksi tarjolla lämmintä ruokaa, usein pastaa ja vihanneskeittoa. Basecampeissa oli mahdollisuus nukkua pitempään kuin muilla huoltopisteillä, joissa lepoaika oli rajattu 1-2 tuntiin. Jokainen juoksija sai juoksunumeroa noutaessaan keltaisen putkilaukun, johon oli mahdollisuus laittaa esim. vaihtovaatteita ja omia eväitä. Tätä keltaista laukkua järjestäjät sitten kuljettivat aina basecampista toiseen odottamaan juoksijaa. Jokaisessa basecampissä annettiin puinen eläinaiheinen mitalin, jossa luki paikkakunnan nimi. Viimeisen mitalin sai maalissa Courmayeurissa. Hieno idea järjestäjiltä.

Tor des Géants oli mielettömän upea kokemus!

Lisää kuvia eli MORE PHOTOS

Video kisan startista

TDS 2010 UTMB 2010

2010-08-31T16:37:00.019+03:00

Chamonix 28.-29.8.2010

Mitähän tästä nyt kirjoittaisi ...?

UTMB ja CCC keskeytettiin perjantai-illalla huonon sään takia. TDS peruttiin. Yön aikana järjestäjät päättivät järjestää korvaavan juoksun Courmayeur - Champex - Chamonix lauantaina klo 10 alkaen. Mukaan mahtuisi maksimissaan 1500 TDS:n, UTMB:n ja CCC:n juoksijaa. Chamonix'sta luvattiin kuljettaa busseilla 1000 juoksijaa Courmayeuriin. Kun kisat keskeytettiin, olimme ehtineet jo siirtyä bussilla tunnelin läpi Courmayeuriin. Hyvä tsäkä. Yön aikana ei tosin tullut nukuttua kuin alle tunti urheiluhallin lattialla.

Vaikka mitä tahansa spekulaatiota, aggressioita ja shittiä Chamonix'ssa kisaviikonloppuna kuulikin ja mitä tahansa eri foorumeilla yhä keskustellaankin järjestäjien toimista, niin kisojen keskeyttäminen oli ainoa oikea ratkaisu järjestäjiltä. Se siitä ja eteenpäin.

Laurent, Janne ja Anna

Hei! Täällähän on muitakin suomalaisia.
Iloisia trailaajia ekassa nousussa: Ilari ja Anna.

Naatitaan!

Juoksu eteni Annan piiskatessa välillä meitä miehiä reippaampaan menoon. Olin Laurentin kanssa enemmän tai vähemmän treenimoodilla ja yritimme säästellä paikkoja. Polut olivat todella mutaisia ja liukkaita. Aikaa käytimme 88 km:n (5100m+) reittiin 18 tuntia. Anna oli hienosti oman sarjansa 12.

TDS-reitin vaihtuminen UTMB-reitiksi oli iso pettymys meille. TDS-reitti olisi tarjonnut "villimpiä" maisemia, korkeammalla pienempiä polkuja sekä pitempiä ja jyrkempiä nousuja ja laskuja. Nyt juostiin pitkiä pätkiä myös asvaltilla. TDS olisi myös toiminut paremmin TDG:n harjoituksena. Mutta hienoa, että pääsimme juoksemaan edes korvaavan kisan.

Nykymakuuni UTMB-reitti on liian tasainen ja se kulkee liikaa laakson pohjia. Pidän "sahalaitareiteistä", joissa heti laskun jälkeen lähdetään uuteen nousuun. Ja mahdollisimman jyrkkään ja pitkään.

Mutta upea kokemus! Ja hauskaa oli!! Ja ensi vuonna sitten yhdessä PTL:ään?

Off Verbier - Zermatt

2010-08-13T13:36:00.022+03:00

4.-8.8. Sveitsi

Useita vuosia mielessä oli kaihertanut projekti juosta Chamonix'sta Zermattiin. Alkukipinän ajatukselle olin saanut joskus törmättyäni kirjaan nimeltä Walker's Haute Route. Kirjan kuvaaman reitin alkupää Chamonix'sta Champex'iin on tullut minulle jo liian tuttuksi viime vuosien aikana. Champex'sta Le Châbleen reitti kulkee laakson pohjalla, eikä sitä voi kutsua todellakaan Haute Routeksi. Joten luonteva aloituspaikka reissulle oli Verbier.

Nyt tuli hyvä tilaisuus juosta reitti Annan kanssa osana hänen valmistautumistaan TDS:ään. Siksi tällä kertaa ei kysymyksessä ollut nonstopjuoksu vaan etappijuoksu sopivan haastavin päivämatkoin Annan vauhdilla.

Alustavaa reittisuunnitelmaamme jouduimme muuttamaan reissun aikana, kun vatsapöpö iski ja vei mehut ja toi kuumeen. Reittimme muotoutui lopulta seuraavaksi:

Verbier (1500m) - Les Ruinettes ( 2200m) - Col Termin (2648m) - Cabane de Louvie (2207m) - Col de Louvie (2921m) - Col de Prafleuri (2965m) - Cabane de Prafleuri (2624m) - Col des Roux (2804m)- Lac des Dix (2364m) - Col de Riedmatten (2919m) - Arolla (2000m) - Les Hauderes (1452m) - La Sage (1667m) - Villa (1714m) - Col de Torrent (2919m) - Barrage de Moiry (2249m) - Col de Sorebois (2835m) - Zinal (1675m) - Forcletta (2874m) - Gruben (1822m) - Augstbordpass (2894m) - Jungen (1955m) - St. Niklaus (1127m) - Täsch (1438m) - Täcshalp (2214m) - Ober Sattla (2693m) - Tufteren (2215m) - Zermatt (1606m)

Hieno reissu. Upeita maisemia. Ja kaikki vuodenajat muutamassa päivässä! Erityisesti mieleen jäi pitkä päivä sankassa lumisateessa raekuurojen ryydittämänä vaikeassa teknisessä maastossa.

Lisää kuvia reissusta eli PHOTOS

Off Tour des Combins

2010-07-29T19:34:00.063+03:00

24.-25.7.2010 Bourg St Pierre, Sveitsi

Sven Thorin ja Janne

Viikonlopun tavoitteenani oli juosta läpi vuoristovaellusreitti Tour des Combins (TDC) nonstoppina yhdessä viime vuonna PTL:ssä tapaamani ranskalaisen Sven Thorinin kanssa. Suunnitelmissamme oli tehdä muutama variaatio perus-TDC-reittiin tämänvuotisen PTL-reitin hengessä.

Aloitimme lauantaina aamuneljältä seuraamalla PTL 2010 -reittiä Bourg St. Pierrestä (1632m) Col de Lanelle (3033m). Lasku Col de Lanelta oli vaarallisen jäinen. Uuden lumen alla oli peilikirkasta jäätä, jolla liu'uimme melko holtittomasti. Laskun jälkeen nousimme Mont Rogneux'lle (3083m). Sieltä laskeuduimme Cabane de Millelle, josta jatkoimme virallista TDC-reittiä. Edellisen illan aikana oli satanut, ja sade oli tullut lumena yli 2700 metrissä. Tämä reitin osa oli tekninen, ja liukas lumi lisäsi vielä vaativuutta. Selänne ylös Mont Rogneux'lle ja alas sieltä oli paikoitellen todella kapea ja pudotus alaspäin oli äkkijyrkkä. Selänteen ilmavuus jäi valitettavasti kuitenkin mielikuvituksen varaan, koska olimme pilven sisällä.

ylös kohti Col de Lanea

jäistä liukua alas Col de Lanelta

nousu Mont Rogneux'lle

Mont Rogneux

molemmilta puolilta jyrkkä tiputus alas jonnekin

Sää oli koko lauantain pilvinen, ja etenemimmekin suurimmaksi osaksi pilvien sisällä. Upeat maisemat, jäätiköt, laaksot ja vuoret jäivät ihailtaviksi toisen kerran. Iltaa kohti tuuli alkoi voimistua, ja auringon laskettua lämpötila laski lähelle nollaa. Voimakkaan tuulen vuoksi ilma tuntui todella kylmältä. Yöllä minulla oli päällä kaksi pitkähihaista paitaa, tuulitakki ja kuoritakki, ja siitä huolimatta tärisin kylmissäni vaikka juoksin. Yön aikana pilvet väistyivät ja saimme ihailla upeaa tähtitaivasta ja täyttäkuuta.

pilvien takaa pilkottaa Glacier de Corbassiere

Lac de Mauvoisin

Aamuyöstä neljän aikaan saavuimme Rifugio Champilloniin ja päätimme mennä sisään lämmittelemään ja odottelemaan auringonnousua. Yön kylmimmät tunnit olisivat olleet vielä edessä ja aloimme olla jo todella jäässä. Nukuimme vuoristomajan tuvan kylmällä lattialla katkonaisesti muutaman tunnin. Dormin puolelle emme menneet kolistelemaan, vaan yritimme olla mahdollisimman hiljaa tuvan puolella. Vuoristomajan vahtia emme uskaltaneet herättää, koska muutaman kerran aikaisemmin vuoristomajoilla olen kokenut tylyn kielteisen vastaanoton aamuyöstä.

Mikä ilme olikaan tytöllä, joka tuli valmistamaan aamiaista, kun hän näki kaksi outoa miestä tuvassa. Aamukahvin jälkeen auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta jatkoimme matkaa kohti Col Champillonia. Tuuli tosin oli koko sunnuntain edelleen todella voimakas.

sunnuntaiaamuna aamuauringon lämmittäessä

Col Champillon (2708m)

Reitin loppuosa St. Rhémysta Col du Grand St. Bernardin kautta Bourg St. Pierreen oli meluinen ja stressaava, koska koko matkan laaksossa kulkee myös vilkkaasti liikennöity autotie. Se on etenkin turistien suosiossa. Jatkuvat moottoripyörien kiihdytysäänet kaikuivat kovina laaksoa ympäröivistä vuorista. Vähän tylsä päätös reissullemme. Alunperin suunnitelmissa oli jatkaa Col du Grand St. Bernardilta PTL 2010 reittiä Pointe de Drônen (2949m) ja Pointe des Six Grosin (2873m) kautta Bourg St Pierreen. Mutta koska Pointe de Drône oli pilvien peitossa, päätimme jättää sen valloittamisen ensi vuoteen. Takaisin Bourg St. Pierressä olimme sunnuntai-iltapäivänä.

taustalla Pointe de Drône

Col du Grand St. Bernard

Reittimerkinnät Sveitsin puolella ovat selviä ja niitä on jopa liiankin usein. Mutta Italian puolelle siirryttäessä merkinnät harvenevat ja välillä niitä ei ollut ratkaisevissa kohdin. Yöllä koimme muutaman ongelmallisen tilanteen juuri Italian puolella, kun polku katosi kokonaan tai muuttui kymmeneksi eri suuntaan risteäväksi lehmäpoluksi. Mitään reittimerkintöjä ei löytynyt mistään suunnasta haravoimalla, eikä pelkällä suunnalla eteneminen ollut järkevää maaston takia. Näissä paikoissa oli vain laskeuduttava alemmas laaksoon ja edettävä selkeitä teitä pitkin. Mielenkiintoista oli myös se, että sveitsiläinen kartta alueesta tarjosi paljon tarkemman ja ajanmukaisemman informaation kuin italialainen kartta. Tämä selvisi meille tosin vasta kantapään kautta.

mustalla meidän kulkema reitti
punaisella PTL 2010 reitti

Mukava treeni lauantain harmaudesta huolimatta (100km/7800m+). Tämä oli erittäin hyvä harjoitus tulevaa Tor des Géantsia ajatellen. Syyskuun puolivälin kisassa on luvassa varmasti lunta ja kylmiä öitä.

Lisää kuvia reissusta eli PHOTOS

Off TDS 2010

2010-07-14T14:30:00.040+03:00

5.-7.7. Courmayeur - Chamonix

Anna ja Janne

Tulevaan elokuun lopun TDS -kisaan harjoittelimme Annan kanssa juoksemalla reitin läpi kolmessa päivässä. Seurailimme virallista kisareittiä pääosin muutamaa omaa variaatiota ja yhtä pummia lukuun ottamatta. Ne tosin toivat mukanaan lisänousumetrejä. Tarkoituksella jätimme tasaisemman viimeisen pätkän Les Houchesista Chamonix'hin kisapäivän huipennukseksi ja loppurutistukseksi. Sää oli helteinen ja upea koko reissun ajan. Hikistä mutta hauskaa!

1. päivä Courmayeur - Bourg St Maurice 40km/2000m+
2. päivä Bourg St Maurice - Col du Joly 35km/3100m+
3. päivä Col du Joly - Les Houches 30km/1800m+/2700m-

Reitin upein kohta on ehdottomasti ilmava ja kapea selänne Aiguille Croche - Mont Joly, josta avautuu upeat näkymät Mont Blancin massiiville. Toiselle puolelle Megèven suuntaan rinne tippuu jyrkästi alaspäin. Ensimmäistä kertaa pääsin nauttimaan Mont Jolylta avautuvista maisemista ilman pilviä. Tai ukkosta. Mont Jolylta alkaakin sitten kisan pisin lasku, melkein 1600m laskumetriä.

Aiguille Croche - Mont Joly

Toinen ehdoton suosikkini reitistä on pätkä Col de la Forclaz - Passeur de Pralognan: pieniä järviä, jyrkkiä rinteitä, teräviä vuorenhuippuja ja luonnon rauhaa syrjässä asutukselta ja autoteiltä. Lasku Passeur de Pralognanilta alas on jyrkkä ja tekninen. Siellä pääsimme myös laskettelemaan.

Passeur de Pralognan

Tällä TDS:n reitillä on ehdottomasti oma luonteensa verrattuna CCC:hen ja UTMB:hen. Polut ovat kapeampia ja vähemmän kuljettuja kuin UTMB:n rollaattoribaanat. Reitti menee myös monessa kohdin syrjäisemmissä ja karummissa paikoissa (poikkeuksena tosin erityisesti motoristien suosimat Col du Petit St Bernard ja Cormet de Roseland). Mont Jolyn ja Passeur de Pralognan laskut ovat vaativampia kuin UTMB:n laskut. Lisäksi reitti kulkee yli 30 kilometriä melkein yhtäjaksoisesti yli 2000 metrissä.

Naatitaan!

Lisää kuvia reissusta löytyy täältä.

Montagnhard 2010

2010-07-12T13:03:00.031+03:00

3.7.2010 St Nicolas de Véroce 56km/5000m+

St Nicolas de Véroce klo 03.00
Janne, Laurent Salle, Olivier Jacqueau

Kisan tavoitteena minulla oli viettää mukava viikonloppu ystävien kanssa vuorilla ja tehdä siinä samalla hyvä pitkä harjoitus. Loppuajalla ja sijoituksella ei ollut merkitystä. Toiveena oli myös yrittää pitää paikat ehjinä, koska maanantaina oli edessä kolmen päivän treenijuoksu (110km/7000m+) vaimon kanssa TDS:n reittiin tutustuen. Alun perin tarkoituksena oli juosta pitkä kisa 120km ja 10000m+, mutta toisin sitten kävi.

Lämpötila juoksun aikana kohosi +30 asteeseen, mutta missään vaiheessa meno ei tuntunut liian tuskaiselta. Kunto tuntui todella vahvalta, ja vatsakin toimi normaalisti helteestä huolimatta. Palautuminen edelliseltä reissulta oli sujunut hyvin.

Reitin korkein kohta Mont Joly oli vielä pilvetön lähtiessämme nousemaan Les Contaminesin kylästä kohti sitä. Mutta pitkän nousun aikana taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Pian ukkosmyrsky salamoi ja jyrisi joka puolella. Järjestäjien edustajat käskivät meidän pysähtyä odottamaan Mont Jolyn juurella olevalle chalet'lle (Les Marmottes) ukkosmyrskyn ohimenemistä ja lisäohjeita. Olimme siellä ensimmäisten joukossa. Reilun kahden tunnin aikana sinne kertyi juoksijoita yli 30. Aluksi pidimme sadetta katoksen alla, mutta kun rankkasade alkoi tulla vaakatasossa, siirryimme lampolan puolelle. Onneksi lampola oli pesty talven jäljiltä! Lammastilan emäntä tarjoili myrskyä pitäville juoksijoille teetä, kahvia ja omalla tilalla tehtyä juustoa.

Kun ukkosmyrsky hiljeni, järjestäjiltä tuli lupa jatkaa juoksua ja nousemista Mont Jolylle. Järjestäjät tarjosivat myös mahdollisuuden keskeyttää kisa juoksemalla alas St Nicolas de Veroceen ja saada siten lyhyemmän 56km:n kisan finisher-titteli. Kilpailun läpiviemiselle järjestäjät eivät voineet antaa tietysti tässä vaiheessa mitään varmuutta. Mahdollista oli, että kisa jouduttaisiin keskeyttämään taas joksikin aikaa, jos ukkonen alkaisi uudestaan. Monenlaista spekulaatiota, muttaa ja jossia oli ilmassa lampolan suojassa.

Olivierilla kypsyi päätös kisan keskeyttämiseen. Pitkän miettimisen jälkeen minä ja Laurent päätimme juosta Olivierin kanssa alas maaliin St Nicolas de Véroceen. Omalla kohdallani päätökseen vaikutti kisan jatkumisen epävarmuus. En halunnut taas odotella mahdollisesti jossain lampolassa tai navetassa. Halusin olla hyvissä ajoin sunnuntaiaamupäivällä maalissa, jotta ehtisin levätä ennen Off TDS:ää. Asiaan vaikutti myös se, että olimme viikonlopun Olivierin vieraina. Silti minun oli vaikea tehdä jo toinen perättäinen keskeyttämispäätös tänä kesänä, vaikka syyt ja olosuhteet olivatkin erilaiset. Sunnuntaiaamuna herätessäni fiilikset olivatkin alhaalla, mutta pari kuppia mustaa kahvia, lautasellinen croissantteja ja hyvä treeni vuorilla sai taas fiilikset nousemaan. Nyt reilu viikko kisasta ja upea 5 päivän alppitreenipätkä takana keskeyttämispäätös tuntuu merkityksettömältä.

Noin puolet lampolan suojassa olleista juoksijoista jatkoi kisaa ja puolet päätti keskeyttää kisan.

120km:n kisaan starttasi 134 juoksijaa, joista maaliin pääsi 35.

Upea kokemus ja hyvä treeni kuitenkin (taas)!

Muutama kuva alla ja lisää kuvia löytyy täältä.

Off Tour de l'Oisans (GR54) nonstop

2010-06-22T13:06:00.030+03:00

19.-20.6.2010 Ranska

Viikonlopun tavoitteena oli juosta Tour de l'Oisans eli Grande Randonnée 54 nonstoppina. Matkaa koko reissulla kertyy 180km ja korkeuseroa 12000m. Arvioitu loppuaika oli 40-45h. Lähtöpaikkana oli poikkeuksellisesti La Chapelle en Valgaudemar. Näin kaikki jyrkimmät nousut olivat heti alussa. Alkuun tulikin 35km:n matkalla mukavasti nousua 4300m+. Yleensä kierroksen starttipaikkana on Bourg d'Oisans.

Talvi oli ollut poikkeuksellisen runsasluminen ja alkukesän sää ei ole ollut erityisen lämmin. Lunta oli vielä paikoitellen paljon reitillä, ja varasimmekin mukaan kevyet jääraudat viimevuotisen Off BMTU:n kokemuksista viisastuneina. Jääraudoille ei tullut kuitenkaan reissulla käyttöä.

Säällä olikin sitten koko juoksun onnistumisen kannalta iso rooli. Päivällä lämpötila oli mukavan viileä. Ilma oli kostea ja lumi pysyi pehmeänä. Välillä taivaalta tuli pientä tihkusadetta. Sunnuntaiyöllä päätimme yhteistuumin pysähtyä pitämään kunnon tauon Pont d'Arsinessa. Lepotauon aikana sää alkoi heiketä. Ensin alkoi sataa vettä ja pian sade tulikin jo osittain lumena. Tuuli oli todella kova. Olimme laaksossa 1700m korkeudessa. Ylhäällä sää oli varmasti vielä kurjempi. Päätimme keskeyttää juoksumme. Olisimme tietysti voineet jäädä odottelemaan sään paranemista ja jatkaa myöhemmin, mutta silloin olisi ollut vaikeaa lopettaa reissu ennen maanantaita. Osalla oli velvollisuuksia ja muita menoja jo maanantaiaamuna.

Oli tietysti hiukan pettymys keskeyttää reissu, mutta ainoa oikea ratkaisu niissä olosuhteissa. Upea kokemus ja erittäin hyvä treeni (21h/ 95km/7500m+) kuitenkin!

Omaan kuntooni olin todella tyytyväinen. Keskeyttämishetkellä voimia oli reilusti jäljellä, ongelmia ei ollut jalkojen tai vatsan kanssa ja pystyin juoksemaan vielä melko normaalisti. Kuntoni oli arvoitus ennen reissua. Treenitunnit viime vuoden kevääseen verrattuna olivat vähäisemmät, mutta nousumetrejä oli kertynyt huimasti viimekeväistä enemmän (68000m+ joulun jälkeen).

Stéphane Couleaud, Janne, Etienne Fert
La Chapelle en Valgaudemer

Ylös...

... ja alas.

Lisää kuvia löytyy täältä ja täältä.
GR54:n reittikuvaus (ei täysin sama kuin meidän suunnitelma)

Trail des Aiguilles Rouges 2009

2009-10-05T14:46:00.076+03:00

27.9. Vallorcine - Les Houches 51km / 3300m+ /3550m-

Kauden päättäjäiset viikonloppuna Chamonix'ssa Jannen tapaan: ranskalaisten juoksuystävien kanssa seurustelua terassilla ja vaimon kanssa yhteinen vuoristokisa Trail des Aiguilles Rouges.

Startti klo 5 Vallorcinessa

680 juoksijaa ahtautui startin jälkeen kapealle polulle.

Aamu oli sumuinen ja pientä sadetta ripotteli välillä.

Ensimmäinen juomapiste Refuge de la Pierre à Bérnard (1924m)
13,8 km

Col de Salenton (2526m)

Ensimmäinen ruokahuoltopiste Refuge de Moede-Anterne (2002m)
22,6km

Pont d'Arlevé

Col du Brévent (2368m)

Huoltopiste Le Brévent (2500m)

Pitkä lasku Le Bréventiltä (2500m) Servoziin (814m) vei Annan jaloista voimat.
Laskun loppupuoli sujui omatekoisilla sauvoilla helpommin. Juuri ennen Servozia hän sai lainaan sauvat toiselta juoksijalta loppukisan ajaksi.

Aikaa reittiin käytimme 11h07. Mukavaa rentoa juoksua Annan vauhdilla. Luulenpa, ettei tämä jää meidän viimeiseksi yhteiseksi vuoristokisaksi. Kisan alku oli minulle tahmea. Henkisesti olin kai jo lomatunnelmissa. Koko pitkä kausi oli tähdätty PTL:ään ja nyt tämä kisa tuntui aluksi jotenkin rutiinilta. Mutta kyllä se pikkupojan innostus syttyi jo heti ensimmäisessä nousussa Col de Salentonille. Tämä on kivaa!

PTL 2009

2009-09-05T15:14:00.209+03:00

La Petite Trotte à Léon 240km/ 18000m+

PTL kisassa jokainen 3 hengen joukkue vastasi omasta huollostaan ja suunnistamisestaan. Reittiä ei ollut merkitty millään tavalla maastoon. Jokainen joukkue sai roadbookin ja nipun karttoja sekä joukkueet latasivat kisareitin omaan gps-laitteeseensa. Joukkueilla oli mahdollisuus ruokailla ja levätä reitin varrella olevissa harvoissa vuoristomajoissa. Lisäksi jokainen sai 30 litran dropbagin, jonka järjestäjät toimittivat Morgex'hen (98km). Jokaisen osallistujan ja joukkueen täytyi kantaa pitkä lista pakollisia varusteita. Tarkempaa tietoa säännöistä ja varusteista löytyy yllä olevasta linkistä.

Tässä raportissa on melkein 100 kuvaa, jotka kertovat kisasta toivottavasti enemmän kuin miljoona sanaa.

Chamonix-Refuge Deffeyes 80km / 5100m+ / 3700m- / 24h

Startti tiistaina klo 22

Ensimmäisennä yönä matkaa saatteli ukkosmyrsky sateineen.

col l'Enclave

Refuge Robert Blanc (2760m)

Tunnin ruokatauko

Col de la Seigne (2518m)

Kylmähoitoa jaloille

Col du Petit St Bernard

Belle Combe

Lacs de la Belle Combe

Pidimme 7 tunnin tauon Refuge Deffeyes'llä (2494m). Nautimme illallisen, painuimme 5 tunnin unille ja söimme aamiaisen. Viiden maissa jatkoimme taivallusta täysissä voimin huolimatta levottomasta yöstä dormitorissa, jossa joukkueita tuli ja meni.

Refuge Deffeyes - Refuge Bertone 38,4km / 3100m+ / 3600m- / 14h20

Passo Alto (2869m)

Morgex (884m): huolto ja dropbag
Ja edessä pitkä yhtäjaksoinen (2000m+) nousu kohti bivacco Luigi Pascalia

Bivacco Luigi Pascal (2914m)

Taustalla häämöttää "valkoinen vuori"

Morgex'sta Refuge Bonattille matkan teko oli erityisen hidasta. Joukkueemme jäsenellä Regisillä oli vaikeuksia ja hän otti puolen tunnin unet puiden siimeksessä Currulla.

Refuge Bonatti - Gite Bon Abri 51,5km / 3700m+ / 4300m- / 17h24

Refuge Bonattilla söimme illallista ja nukuimme vajaa 4 tuntia. Herätyskello soi klo 01.00. Tunti kului aamiaisessa ja varusteiden säätämisessä. Kahdelta jatkoimme taas matkaa. Yöllä pimeässä noustessamme kohti col du Ban Darrayta (2695m) huomasimme reitiltä eksyneiden joukkueiden otsalamppuja molemmilla puolilla laaksoa. Eksyneet joukkueet palailivat reitille pienien mutkien kautta. Itse emme eksyneet kertaakaan PTL:n aikana. Montagnhardissa tekemästämme pummista oli siis opittu.

Yön ja aamun aikana ohitimme muutamia telttoja, joissa joukkueet yrittivät nukkua. Yö oli kuulemma ollut niissä vähäuninen ja katkonainen kylmyyden ja ahtauden takia.

Plan de la Chaux
Täällä joukkueemme matkaan liittyi ranskalainen Sven Thorin. Molemmat hänen joukkuekaverinsa olivat keskeyttäneet aiemmin. Heidän joukkueensa lähetin oli jäänyt keskeyttäneille joukkueenjäsenille, joten Laurent soitti järjestäjille ja kertoi adoptiosta.
Meillä olikin ilo saada kulkea Svenin kanssa koko loppumatka.

Takana kaukaisuudessa siintää UTMB:sta tuttu Grand Col Ferret

Tässä Regis päätti keskeyttää kisan ja lupasi palata takaisin alas laaksoon ja sieltä La Foylyn kylään.

Nousu kohti col du Neve de la Roussea (2752m)

Lasku alas col du Neve de la Rousselta

collet de Revedin (2510m)

Tästä laskusta alas col du Revediniltä varoitettiin roadbookissa sekä ennen kisaa briefingissä:
Il est absolument deconseille de l'embrunter de nuit.
Tähän kohti reittiä oli olemassa variante 1, joka kiersi tämän vaarallisen laskun.

Sveitsin Val Ferret -laakso

Restaurant du Dolent, Prayon

Naatitaan! Vadelmia ja vaniljajäätelöä. Nam!

Pitkä nousu kohti cabane d'Ornya,
reitti ei kulkenut aivan cabane d'Ornylle asti vaan kääntyi polkujen risteyksessä (2691m) kohti Champex'ia.

jäätikkö cabane d'Ornyn lähistöllä

laskua kohti Champex'ia

Gite du Bon Abri - Chamonix 71,5km / 5400m+ / 5800m- / 25h44

Kuusi tuntia lepoa Gite du Bon Abrissa (1444m). Tuttu toimiva kaava edellisillasta: tunti illalliseen, neljä tuntia unten mailla ja tunti aamiaiseen ja kamojen säätöä. Startti klo 02.00.

Sven valmiina päivän ensimmäiseen nousuun kohti Fenetre d'Arpettaa (2665m)

Alhaalla häämöttää Vallorcine ja unelma UTMB-huoltopisteestä notkuvine ruokapöytineen

UTMB-huolto enää muutaman metrin päässä...
Mutta huoltopiste oli tyhjillään, ei edes ketään organisaatiosta ollut paikalla.
CCC:n viimeiset juoksijat olivat menneet muutamaa tuntia aiemmin ja UTMB:n ensimmäiset olivat tulossa muutaman tunnin kuluttua. Se niistä makkaroista ja juustoista!

Refuge de Loriaz (2006m)

lounaspaikka Cabane du Vieux Emosson (2173m)

nousu Cheval Blancille (2816m) alkuvaiheessa

Viimeiset metrit Cheval Blancille olivat jyrkkää nousua.

Ja vielä vain ylemmäs... tähtäimessä Le Buet (3096m)

Köysijakso alkaa

Ilmavaa

Enkeli vai pyöreä sateenkaari?

vielä muutama askel Le Buetin huipulle

Janne, Sven ja Laurent
taustalla Mont Blanc

kohti Refuge du col d'Anternea ja illallista, edessä ensin chalets de Villy

col du Brevent
Mieletön fiilis, kaikki nousut takana, enää pitkä jyrkkä lasku (13oom-) alas Chamonix'hin

Ei mihinkään kiirettä. Naatitaan! Kuppi kahvia ja suklaata.
Ja sitten juosten kohti maalia!

Viikko kisasta nyt takana. Vieläkin on vaikea pukea sanoiksi mielettömän upeaa kokemusta. Kirjoittelen jotain analyyttisempaa myöhemmin, kunhan tunnekuohu laantuu.

Jalat ja muu kroppa kestivät hyvin kisan. Viimeisen alamäen col du Breventilta juoksin rennosti ja vauhdikkaasti. Seuraavina päivinäkään ei ollut mitään kipuja tai jumeja jaloissa.

La Petite Trotte à Léon 2009

2009-09-01T16:57:00.010+03:00

La Petite Trotte à Léon, 240km - 18000m+

Chamonix, Ranska 25.-30.8.2009

Onnellisesti maalissa sunnuntaina aamuyöllä hiukan ennen neljää
eli aikaa kului vajaa 102h.

Lisää kuvia ja tarinaa lähipäivinä...

Off Vallorcine - Le Buet - Chamonix

2009-08-13T14:43:00.061+03:00

Chamonix, Ranska 1.8.2009

La Petite Trotte à Léon -joukkueemme yhteisharjoituksena teimme PTL:n loppuosuuden Vallorcinesta Chamonix'in. Reitin korkein kohta oli Le Buet eli "rouva Mont Blanc" 3096m.
Oli hyvä harjoitella kisan viimeinen pätkä hienossa säässä ja virkeänä. Seuraavan kerran kun nousisimme Le Buetille, olisimme varmasti väsyneitä ja jalat romuina. Olisi myös hyvä tuntea tuo pätkä etukäteen, jos vaikka sattuisimme olemaan siellä huonossa säässä tai yöllä tai pahimmassa tapauksessa yöllä huonossa säässä.

To Be Free Team: Janne Marin, Regis de la Salle ja Laurent Salle

Matkaa kertyi 48km ja kokonaisnousua 3200m+. Aikaa kului reissulla 11h45. Pidimme kunnon tauot Refuge du Vieux Emossonilla ja Refuge Col d'Anternella.

Neliveto päällä

Karua mutta kaunista!

Muutamissa jyrkissä kohdin reittiä saattoi turvautua ketjuihin.
Kaukana takana hohtaa Mont Blancin massiivi.

Jokunen luminenkin pätkä reitillä oli.
Pari viikkoa aiemmin eräät toiset trailaajat olivat kahlanneet 30 cm:n lumessa Le Buetilla.

Vaikeaa etenemistä sivusuunnassa rinnettä. Tässä kohdin ei ollut todellakaan polkua.

Kapean harjanteen molemmilta puolilta oli jyrkkää pudotusta monta sataa metriä.
Takana näkyy jyrkkä nousu Le Buetille.

Tulevassa PTL:ssa saattaa tulla vaikeuksia joukkueille, joilla on korkeanpaikan kammoisia jäseniä. Mitäs jos joku ei vain pysty menemään eteenpäin jostain kohdasta? Tuleva PTL on aivan eriluonteinen kisa kuin UTMB.

Jyrkimmissä kohdin saattoi käyttää apuna kaapelia.

Ilmavaa!

Treenireitin toinen puolikas Le Buetin jälkeen olikin vehreämpää maastoa.

Col de Brevent
Lopuksi vielä reipasta alamäkijuoksua Chamonix'in reilut 7km (1300m-).

Lisää kuvia täällä

Viimeisen Alppi-treeniviikon (ennen PTL-kisaa) saldoksi kertyi 245km ja 18000m+ vuoripolkuja.

Off TMB variantes

2009-08-11T07:59:00.026+03:00

Chamonix, Ranska 27.-31.7.2009

Pitkänä harjoituksena kiersin Tour du Mont Blancin mutta en perinteistä TMB- tai UTMB-reittiä, vaan käytin vaihtoehtoisia korkeammalla kulkevia reittivaihtoehtoja ja muita polkuja. Alkuperäiseen reittisuunnitelmaani jouduin tekemään reissun aikana muutaman muutoksen. Courmayeuriin täytyi päästä vielä keskiviikkoiltapäivän puolella, jotta saisin jostain toimivan sim-kortin hajonneen tilalle ja yhteyden PTL-kavereihin. Chamonix'in oikaisin jo päivää aikaisemmin, koska yhteisharjoitus Vallorcine- Le Buet - Chamonix oli syytä tehdä jo päivää aikaisemmin lauantaina säätilan vuoksi.

Lopulliseksi Off TMB variantes reitiksi muotoutui: Cham - Bellachat - Aiguilles Houches - Pierre Blance - Les Houches -Bellevue - Col de Tricot - Miage - Chalets du Truc - Les Contamines - Porcherey - Mont Joly - Aiguille Croche - Col du Joly - Col du Bonhomme - Col des Fours - Col de la Seigne - Col de Chavannes - Mont Fortin - Col Checroui - Courmayeur - Tete de la Tronche - Col Sapin - Refuge Bonatti - Arnuva - Grand Col Ferret - Petit Col Ferret - La Fouly - Champex - Fenetre Arpette - Col de Balme - Le Tour

Reppuun olin pakannut PTL-kisan varusteiden lisäksi kolme lisäkiloa harjoitusvaikutusta lisätäkseni. Sää oli koko reissun aikana aurinkoinen ja helteinen. Päivällä lämpötila kohosi +30 asteeseen. Neljään vuorokauteen kertyi polkuja 155km ja kokonaisnousua tuli 12000m+.

La Montagn'Hard

2009-07-09T13:44:00.062+03:00

St Nicolas-de- Vèroce, Ranska 4.-5.7.2009

La Montagn'Hard 115km - 10 000m+

Montagnhard ei ollut minulle henkilökohtainen kisa vaan La Petite Trotte à Léon (PTL) -joukkueemme yhteinen harjoitus. Tarkoitus oli edetä yhtä matkaa lähdöstä aina maaliin saakka. Kisan aikana oppisimme tuntemaan toisiamme paremmin ja keskustelisimme PTL:in liittyvistä asioista. Tavoitteena oli vain maaliin pääsy ilman aikatavoitteita. Montagnhardissa oli myös joukkuekisa, jossa joukkueen loppuaikaan laskettiin 3 parasta joukkueesta. Otimme omaan joukkueeseemme mukaan Olivier Jacqueaun, jonka perheen lämpimästä vieraanvaraisuudesta saimme nauttia ennen kilpailua Les Contaminesissa.

Les To Be Free: Hervé Meynier, Janne Marin, Laurent Salle, Olivier Jacqueau

Montagnhardin startti tapahtui klo 4 aamulla. Ennen lähtöä pidettiin hiljainen hetki Grand Raid du Mercantour -kisassa kuolleiden 3 osanottajan muistoksi. Kilpailun johtaja Olivier Tribondeau oli suunnitellut reitin mahdollisimman haastavaksi. Hän oli koonnut kisareitin omista lempipoluistaan Mont Jolyn ympäristössä. Pitkiä jyrkkiä nousuja ja laskuja riitti. Tasaista tällä reitillä ei ollut kokonaisuudessaan kuin pari sataa metriä.

Sää oli koko viikon aikana toistanut kaavaa: aamupäivä aurinkoinen ja hellettä, iltapäivällä ukkosta ja sadetta (paikoin isoja rakeitakin) ja iltaa kohden taas selkenevää. Kisapäivänäkin ennen iltapäivän ukkosia ja sadetta lämpötila oli lähellä +30c. Hiki juoksi! Onneksi ukkoskuurot olivat nopeita ja paikallisia, mutta ehtivät saamaan kyllä polut tehokkaasti mutaisiksi ja liukkaiksi. Yö oli puolipilvinen. Col du Bonhemmen takaa näkyi hetken aikaa valtavan kokoinen kuu. Aamulla taivas oli taas pilvetön.

Reitillä oli monenlaista alustaa: hiekkaa, pikkukiviä, pehmeitä kukkaniittyjä, samettisia nurmikenttiä, kivisiä kärrypolkua, neulasten peittämää singletrackia, pahoja kivikkoja ja lohkareikkoja, sateen pehmittämää savea, liukasta mutaa, lehmän lantaa ja muutama lyhyt pätkä asfalttia.

Mont Jolylle nousin täysin pilvessä.

Naatitaan!

Useasti reitti kulki lehmien ja lampaiden laitumien halki.
Sähköpaimenissa kulki todellakin sähkö...

Viimeisen nousun päällä, maaliin enää vain 800m-.
Mahtava fiilis kun jalat sallivat vielä rennon ja vauhdikkaan alamäkijuoksun!

Maalissa olimme loppuaikaan 32h48, oma sijoitukseni oli 61. Kisaan starttasi 223 juoksijaa, joista maaliin pääsi 85 eli 38%.

Montagnhard oli rankka kisa, mutta sujui minulta ilman suurempia vaikeuksia. Jalat kestivät todella hyvin, pahoja väsymyksen tunteita ei tullut ja hellekin oli tällä kertaa siedettävää. Joukkueemme vauhti oli minulle rauhallinen ja paukkuja jäi säästöön reilusti. Arvelen, että jos olisin edennyt täysin omaa vauhtiani ja olisin välttynyt loukkaantumisilta, olisin pystynyt noin 5-6 tuntia parempaan loppuaikaan. Mutta parempi näin. Tavoitteena ollut PTL-joukkueen yhteistreeni onnistui hyvin, vaikka Herve olikin vaikeuksissa jo melko alkuvaiheessa ja joutui lopulta keskeyttämään. Huumori ja askel lensi loistavasti koko matkan ajan Olivierin ja Laurentin kanssa.

Palautuminen Off BMTU:sta oli sujunut hyvin ja alkuviikon trekkaus St Gingolphista Chamonix'in ei tuntunut jaloissa. Kaikenkaikkiaan loistava treeniviikko vuorilla!

Montagnhardin järjestelyt toimivat todella upeasti ennen kisaa, kisan aikana ja sen jälkeenkin. Ainoan pienen miinuksen järjestäjille annan reitin merkkauksesta. Muutaman kerran yöllä jouduimme tarkastamaan reitin kulun roadbookista, kun risteyskohdissa reitin merkintä oli hiukan puutteellista. Omaa puolen tunnin eksymistä reitiltä ei voi laittaa puutteellisten reittimerkintöjen piikkiin, se oli täysin omaa huolimattomuutta yön pimeinä tunteina.

Kisan jälkeen keskustelua on herättänyt kisareitin pituus. Muutamat juoksijat mittasivat omilla mittareillaan ja tietokoneohjelmillaan reitin pituudeksi 125-126km.

Lisää kuvia

OFF BMTU 2

2009-07-09T13:39:00.004+03:00

Stephanen kuvat (linkki)

OFF BMTU

2009-06-17T09:58:00.140+03:00

Chamonix, 12.-14.6.2009

Viikonlopun tavoitteena oli juosta yhteistreeninä UTMB-reitti toisinpäin nonstoppina. (UTMB<=>BMTU) Virallista UTMB-reittiä aioimme hiukan varioida korvaten tylsät tasaisemmat pätkät enemmän vuoristomaisemmilla reittivalinnoilla. Takaisin Chamonix'ssa arvioimme olevamme sunnuntaina puolilta päivin eli loppuajaksi tulisi 40h.

BMTU-trio: Stephane Couleaud, Basile Carle ja Janne Marin

Omat fiilikset olivat korkealla lähdössä. Olin odottanut innolla vuoripolkuja jo melkein vuoden. Toisaalta oma kunto jännitti hiukan. Olin muuttanut omaa harjoitteluani aiemmista vuosista radikaalisti erilaiseksi. Nyt näkisin, olisiko valmistautumisessani ollut ideaa. Toisaalta talven ja kevään aikana pikkunyppylöissä hinkatut 40000 nousu- ja laskumetriä antoivat luottamusta tulevaan.

Matkaan starttasimme pastaillallisen jälkeen UTMB:n viralliselta lähtöpaikalta perjantai-iltana kahdeksalta. Viikonlopun sääennuste lupaili aurinkoista ja kuumaa. Ensimmäinen nousu la Flegeren kautta Tete aux Ventsiin sujui reippaasti. Laskeva aurinko värjäsi vuoret upeasti punaisiksi.

Laskeuduttuamme alas Col des Montetsille emme jatkaneet virallista UTMB-reittiä Vallorcineen, vaan aloitimme heti tiukan nousun pieniä polkuja pitkin Col des Possettesin kautta Col de Balmelle. Col de Balmelta suunnittelimme juoksevamme Fenetre d'Arpetten kautta Champexiin. Mutta heti Col de Balmelta lähdettäessä polku oli lumen peitossa pitkän matkaa. Tämä ennusti, että reitti Fenetre d'Arpettelle tulisi olemaan pääosin lumen peitossa. Päätimme palata Col de Balmelle ja jatkaa sieltä Trientiin ja sieltä edelleen normi-UTMB-reittiä Bovinen kautta Champexiin.

Kahden aikaan yöllä Bovinella noustessa olin todella väsynyt. Haukottelin kovaa ja teki mieli ottaa nokoset. Mutta tiesin kokemuksesta, että väsymys menee kyllä ohi ja aamuneljältä olen taas täysin virkeä. Tämä ensimmäinen yö on minulle väsymyksen kannalta aina vaikea. Toisena yönä tällaista väsymystä, haukottelua tai unenpuutteen tunnetta ei ole tullut eikä tullut tälläkään reissulla.

Champexin saavuimme neljän aikaan koko kylän vielä nukkuessa. Sieltä jatkoimme pieniä polkuja pitkin kuusimetsän suojissa alas Issertin kylään. Sen jälkeen seuraavat 20 kilometriä olivatkin sitten ylämäkeä. Päivä alkoi jo vähitellen sarastaa. Vähäpuheisten miesten puheet käsittelivät vain mahdollista aamupalaa. Omat eväät repussa alkoivat tökkiä jo tässä vaiheessa reissua.

La Foulysta löysimme yhden aukiolevan hotellin, jonka ravintolassa nautimme aamupalaa ja pidimme taukoa 45 minuuttia. Kolme muuta hotellia tai Gitea olivat vielä kiinni tässä vaiheessa kesää. Hotellin asiakkailla oli sietämistä meissä, kun riisuimme märät haisevat kenkämme ja sukkamme. Aamupalan jälkeen olimme uusia tuoreita miehiä ja juttu luisti vitsaillen taas entiseen malliin. Pian reitti kääntyikin jyrkästi nousuun kohti Grand Col Ferretia.

Loppuosa nousua Grand Col Ferretille oli suurelta osin lumen peitossa. Lumi oli jo paikoin todella pehmeää. Ensimmäinen askel saattoi kantaa hyvin, mutta seuraavalla askeleella vajosikin sitten lumeen munia myöten.

Grand Col Ferret, Sveitsin ja Italian raja,
takana aukeaa Italian Val Ferret

Grand Col Ferretilta jatkoimme alas Arnuvaan. Paikoin polulla oli laajoja alueita lunta. Osa oli edelleen jäisiä yön jäljiltä. Allaolevassa kuvassa Stephane on liukastunut ja liukunut 25 metriä alaspäin. Onneksi hän kuitenkin sai pysätettyä liukunsa ennen kiveä. Seuraavana yönä koimme kauhun hetkiä Col du Bonhommella, kun jäisiä rinteitä oli ylitettävänä kymmenkunta. Liukastuminen siellä olisi merkinnyt monen sadan metrin liukua alaspäin päätyen kivilohkareisiin tai jyrkänteelle ja alas vapaaseen pudotukseen. Basilella ja Stephanella oli sauvat, joista saattoi saada hiukan apua. Mutta sauvojen piikitkään eivät tahtoneet pureutua kunnolla jäiseen pintaa. Itse yritin käyttää käsissä teräviä kiviä, joita iskemällä jäähän koitin turvata pystyssä pysymiseni. Todella pelottavaa!

Matkalla tuli vastaan minun ja Stephanen tuttuja "ultra-trailaajia". He olivat nauttimassa upeasta päivästä vuorilla. Joku kutsuu sitä treenaamiseksi, joku toinen elämäntavaksi. Juttelimme ja vitsailimme ja toivotimme "Bon courage". Arnuvasta reitti kääntyi taas jyrkkään nousuun kohti Refuge Bonattia.

Refuge Bonatilla nautimme lounaaksi keittoa ja polentaa. Tauko venyi 50 minuutiksi. Onnekas Stephane taisi nukahtaakin muutamaksi minuutiksi. Lämpötila oli noussut jo +30 asteeseen. Tauon jälkeen jatkoimme juosten melko tasaista polkua pitkin Refuge Bertonelle. Polku Refuge Bertonelta alas Courmayeuriin oli täynnä ihmisiä, joten vauhdikkaasta rennosta juoksusta ei tullut mitään. Jatkuva jarrutelu tuntui myöhemmin reisissä.

Courmayeurissa olimme neljältä iltapäivällä. Olin tuossa vaiheessa todella uupunut kuumuudesta ja mahaa alkoi poltella ikävästi. Dolonnen vanhassa kaupunginosassa päätimme pitää 1o minuutin lepotauon. Retkotimme keskellä varjoisaa kapeaa kujaa ja paikalliset ohikulkijat pujottelivat ohitsemme suurempia ihmettelemättä. Dolonnelta nousu Col Checrouitille oli minulle tuskien taival, koko reissun ylivoimaisesti vaikein hetki. Mahan polttelu vain paheni. Pysähtelin välillä ja käperryin kyykkyyn, kun kipu kävi sietämättömäksi. Jokainen kulaus vettä lisäsi polttelua. Mutta jotenkin vain rimpuilin Basilen ja Stephanen perässä ylöspäin. Kokemuksesta tiesin, että muutaman tunnin kuluttua olo on jo parempi, kun kuumuus alkaa helpottamaan ja ylhäällä käy viileä tuuli.

Col Checrouitilla pysähdyimme hetkeksi nauttimaan kylmiä juomia Refuge Maison Vieillelle. Refugen keittiö oli vielä kiinni näin alkukesästä, mutta baarista löytyi kyllä juomia kaikissa sateenkaaren väreissä. Tauon aikana latasin mahaani valtavan määrän kuivamuonapuuroa ja suolapähkinöitä. Ajattelin, että joko iso satsi ruokaa rauhoittaisi mahan tai sitten se räjäyttäisi mahan lopullisesti. Pikku hiljaa mahan polttelu loppuikin ja 45 minuutin päästä tuli lisäksi oikein kunnon energiapotku. Col Checrouitilta reitti jatkui Arete Mont Favren kautta alas Lac Combalille. Oli ihana juosta vauhdikkaasti alamäkeä, kun olo oli taas normaali!

Lac Combal

Lac Combalilta reitti kääntyi pitkään loivaan nousuun kohti Col de la Seignea, Italian ja Ranskan rajaa.

Col de la Seignelle saimme nousta viimeisten auringon säteiden saattelemana. Loppunousu oli lumen peitossa.

Col de la Seignelta juoksimme vauhdikkaasti alas la Ville des Glaciersiin, jossa pidimme lyhyen tauon. Sieltä emme jatkaneet UTMB-reittiä Chapieux'in kautta Col du Bonhemmelle, vaan suuntasimme korkeampaa reittiä Tete des Foursin kautta Co du Bonhommelle. Matka on lyhyempi, mutta reittinä se on haastavampi ja ehkä ajallisesti pidempi. Tuosta jyrkästä noususta tulikin pimeässä todella haastavaa ja hidasta. Mitään selkeää polkua kivisessä maastossa ei ollut, vaan maastoa täytyi yrittää lukea, mistä reitti mahdollisesti saattaisi kulkea. Välillä se oli todella turhauttavaa. Mutta ilman pahempia pummeja löysimme perille lumiselle ja jäiselle Tete des Foursille. Sieltä rauhallinen laskeutuminen Col du Bonhommelle, jonka kivikoissa meitä odottikin sitten kauhun hetket jäisten lumirinteiden muodossa.

Selviydyttyämme hengissä jatkoimme vauhdilla alas kohti Refuge la Balmea. Stephane ja Basile alkoivat olla jo todella väsyneitä ja haaveilivat tunnin nokosista refugella. Itse olin vahvassa vedossa eikä minua nukuttanut lainkaan. Mutta en pannut pahakseni ajatusta tunnin levosta. Refuge la Balmen isäntä nauroi vain kysymyksemmelle päästä tunnin levolle sisälle refugeen: "Menkää Chamonix'in nukkumaan!" Katsastimme matkalla vielä kaksi refugea, mutta molemmissa kukaan ei ollut hereillä. En oikein tajunnutkaan, kuinka kovassa unen tarpeessa Stephane ja Basile olivat. Notre Dame de la Gorgen kirkkokin oli kiinni, mutta sen takaosan yhteydessä oli suojaisa katos, jonkinlainen varastotila. Sinne kylmälle kivilattialle me kääriydyimme avaruushuopiimme tarkoituksena nukkua tuntia. Stephane laittoi herätyksen. Olin varma, etten saa unta kun minua ei nukuta yhtään. Mutta uni tuli välittömästi. Heräsin muutamaa minuuttia ennen puhelimen herätystä pahaan takareiden kramppiin, joka tuntui kestävän ikuisuuden.

Unien jälkeen viiden aikoihin aamulla jatkoimme kohti les Contaminesia täristen ja palellen. Jalkoja vain liikkeelle ja lämpöä kroppaan! Les Contaminesista suunnittelimme jatkavamme alkuvuosien UTMB-reittiä Col de Vozalle kiertämättä nyky-UTMB:n mukaisesti St Gervais'n kautta. Päätimme lisäksi valita korkeammalla kulkevan reitin heti les Contaminesista les Champeliin. Sillä pätkällä sekoilimmekin sitten oikein kunnolla. Kartta ja polut eivät käyneet yhteen ja reittimerkinnät maastossa olivat vähintäänkin sekavat ... tai sitten me aloimme olemaan jo melko heikossa energiassa ja hapessa. No, tulipahan nekin polut tutuiksi ja 500 lisänousumetriä. Mitäs parista lisätunnista.

Gite de Champelissa nautimme runsaasta aamupalasta. Täällä isäntä oli erittäin ystävällinen ja aidosti kiinnostunut meidän BMTU:sta ja yleensäkin "trailereista". Suosittelen!

Col de Vozalta valitsimme viimeisen laskun reitiksi UTMB:stä poiketen pienen polun, joka kulki metsän siimeksessä. Stephane muisteli käyttäneensä tätä polkua jonkun kerran vuosia sitten. Tämä polku oli sittemmin muutettu maastopyöräreitiksi. Onneksi samaan aikaan polulle ei sattunut kuin kaksi alamäkiajajaa.

Jalankulku kielletty!

Päätimme lopettaa BMTU:n Les Houchesiin. Virallista UTMB-reittiä olisi ollut vielä jäljellä 8 kilometriä. Mutta koko loppupätkä olisi ollut tylsää tasaista hiekkätietä Arve-jokea seuraillen. Ei mitään vuoristojuoksua. BMTU:lle kertyi mittaa noin 150km, kokonaisnousua 9000 metriä ja aikaa kului vajaa 40h.

Tämä oli voimakkain juoksukokemukseni tähän mennessä! Tämä laittaa ajattelemaan tulevia juoksuhaasteita uudelta kokemuspohjalta. La Montagn'hard ja PTL tulevat olemaan varmaan hienoja tiimijuoksuja. Mutta heinäkuun lopulle suunnittelemaani pitkää omaa vuoristojuoksuotatusta täytyy miettiä vielä rauhassa uudelleen. Onko yksin juokseminen enää mielekästä upean BMTU-kokemuksen jälkeen?

UTMB 2008

2008-08-15T14:40:00.181+03:00

Chamonix, Ranska 29.-31.8.2008

Ultra-Trail du Mont-Blanc 166km +9400m 46h max.

Reitti oli tänä vuonna reilusti vaativampi kuin edellisinä vuosina. Reitin loppuun oli lisätty yksi jyrkkä vaativa nousu ja viimeinen lasku oli ajoittain todella tekninen. Reittimuutoksella oli saatu kisan loppuun vielä upeita maisemia ja etenkin näkymä Mont Blancin massiiville. Yöllä maaliin tulleet saivat ihastella alhaalla laakson pohjalla häämöttävän Chamonix'n valoja. Viime vuonna reitin loppuosa Col des Montetsilta kulki alhaalla Chamonix'n laaksossa pääosin metsän siimeksessä. Toinen isompi muutos oli tehty reittiosuudelle La Peule-La Fouly. Aikaisemmin se on seuraillut laakson pohjalla autotietä ja polkuja. Nyt reittiosuus kulki pitkin kaunista kapeaa vuoripolkua ylhäällä vuoren rinteellä. Reitiltä oli lisäksi vähennetty juoma- ja ruokahuoltopisteitä viime vuodesta.

ENNEN KISAA

Torstaiaamuna kävin pienellä lenkillä Petit Balcon Sudilla CCC:hen osallistuneen ystäväni Mika Myllön kanssa. Sykkeet näyttivät huolestuttavan korkeilta. Olotila ei muutenkaan ollut normaali. Päivällä nousi kuume, nenä ja kurkku olivat tukkoiset. Torstain ja perjantain aikana mittasin useasti leposykkeen, joka oli 15-20 pykälää normaalia korkeampi. Tämän vuotisena tavoitteena oli lauantain puolella maaliin pääsy eli loppuajaksi alle 29h30, mutta sen sai nyt haudata. Tavoitteeksi tuli vain maaliin pääsy. Onneksi perjantaina startissa ei ollut enää kuumetta, mutta kroppa tuntui vieraalta ja sykkeet olivat edelleen korkeat.

Juoksunumeroita jonottamassa starojen kanssa torstaina
(Diane Van Deren , Kami Semick, Nikki Kimball; kuvan ulkopuolella David Goggins)

pakollisten varusteiden tarkistus

Muutama tunti ennen starttia lähtöalueella ei näy vielä juoksijoita

BON COURAGE!

Chamonix - Courmayeur 77,5km / +4273m

Lähtöalueelle pakkautui melkein 2400 juoksijaa. Moni yritti päästä vielä viime hetkillä työntymään lähemmäksi lähtöviivaa. Järjestäjät nostattivat tunnelmaa hehkuttavilla puheilla ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Musiikki pauhasi. Juoksijat halailivat toisiaan ja toivottivat "Bon courage". Helikopteri kierteli ilmassa kuvaten. Liikutuin, kyyneleet tulivat silmiin ja iho meni kananlihalle. Tätä juhlaa olin odottanut vuoden. Katsojia oli kadun reunat täynnä, talojen ja autojen katoilla sekä parvekkeilla. Kesken musiikin kuului "piip" -ääni. Juoksijamassa alkoi liikkua pikkuhiljaa nykäyksittäin. Se oli menoa nyt!

Ajatuksenani oli lähteä kisaan reippaasti mitään säästelemättä ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle ensimmäisen yön turvin ennen lauantain hellettä. Kuumassa juokseminen ei ole sopinut minulle koskaan ja sairaana vielä huonommin. Tällä taktiikalla minulla olisi sitten aikaa raahautua maaliin alle 46 tunnin aikarajan vaikka korkeassa kuumeessakin. Kisan ensimmäiset 9-10 tuntia olivat vaikeita. Kropassa tuntui kaikenlaisia isoja ja pieniä oireita. Sykkeet olivat korkeammalla kuin koskaan kesän aikana edes yksittäisessä treenissä. Pystyin kuitenkin pitämään yllättävän hyvää vauhtia rajuista tuntemuksista huolimatta. Tosin vauhti oli kaukana siitä, mitä olin alunperin ajatellut voivani tänä vuonna juosta. Mielenkiintoista oli huomata, että jalat olivat koko ajan kuin erillään muusta kropasta. Ne tuntuivat tuoreilta ja kevyiltä.

Les Contaminesin jälkeen juoksijoiden alkujännitys oli jo lauennut, ja alkumatkan levoton säntäily ja kouhottaminen oli rauhoittunut. Ensimmäisenä yönä olisi tärkeää löytää oma tasainen rytmi. Nyt se oli minulla vaikeaa kropan oireiden takia. Mutta yritin parhaani mukaan nauttia ympärillä olevasta pimeydestä ja rauhasta, sulautua maisemaan, ihailla kirkasta tähtitaivasta, katsella otsalamppujen helminauhaa vuorenrinteellä ja haistella jäätiköiltä tulevia tuulahduksia.

Onneksi olotilassa tapahtui täydellinen käänne aamuyön tunteina. Kivut, vatsakrampit, nenäverenvuoto, kylmän väristykset ja rytmikset katosivat. Sykkeet laskivat lähelle normaalia. Eteneminen ja tuntemukset kehossa olivat melko normaalit siitä eteenpäin. Tosin vauhtia en saanut enää kiristettyä.

Lac Combalin huoltoon tultaessa eräs juoksija kaivoi ensimmäiseksi tupakat esille repusta ja veti nautiskellen savua keuhkoihinsa. Aika erikoinen näky ultratapahtumassa.

Tuota alkupätkää tämän vuoden kisasta en halua enää enempää muistella.

Courmayeur - Champex 45,3km / +2626m

Aamupala Courmayeurin huollossa venyi puoleksi tunniksi. Vaihdoin vaatteet, rasvailin paikat, latasin reppuun evästä drop bagista ja nautiskelin pitopöytien antimista. Nousu Refuge Bertonelle oli viime vuotiseen tapaan hiukan tahmeaa maha täynnä. Reitin hienoin juostava pätkä on Refuge Bertone - Arnuva. Kumpuilevaa polkua vuoren rinteellä kahdessa tonnissa riittää 12 km. Koko ajan vasemmalle aukeaa upea näkymä Mont Blancin massiiville ja edessä lähestyy Grand Col Ferret.

Grand Col Ferretille nousu tuntui olevan erityisen vaikeaa kaikille juoksijoille. Moni pysähtyi välillä hengähtämään ja huokaili rasitusta. Lämpötila kohosi jo lähelle +30°. Tuossa nousussa ei löytynyt omaan vauhtiini sopivaa "junaa", jonka mukana olisi ollut helpompaa edetä. Muutama meni ohi, mutta en pysynyt heidän kyydissään. Enemmän tuli kuitenkin selkä edellä vastaan. Loppuosa noususta oli loivaa, mutta selänteelle pystytettyä järjestäjien keltaista telttaa sai odottaa pitkään. Rajanylitys Sveitsiin tapahtui ilman muodollisuuksia.

Grand Col Ferretiltä alkoi sitten melkein 20 km:n pitkä yhtämittainen lasku. Alku La Peuleen oli helposti juostavaa loivasti laskevaa polkua. Sieltä reitti jatkui kapeampana polkuna vuoren rinteellä melko tasaisena, kunnes alkoi laskea jyrkästi alas laakson pohjalle. Muutaman kilometrin tieosuuden jälkeen olinkin jo La Foulyn huollossa. Grand Col Ferretin (99km) jälkeen minulla alkoi kuin kokonaan uusi kisa. Koko loppumatkan eteneminen oli helppoa ja nautittavaa. Kisa ei tuntunut enää kisalta vaan pikkupojan leikiltä. Mitä seuraavaksi tulisi vastaan? Näkyisikö seuraavan mutkan takana taas uusi kiinniotettava selkä?

La Foulyn huollossa huomasin juoksijan, jonka juoksunumero oli 233. Omani oli 235. Vanhoilla juoksijoilla numerot määräytyivät suoraan edellisvuoden sijoituksen mukaan. Aloimme jutella ja selvisi, että hän oli tullut maaliin 7 minuuttia ennen minua. Vitsailimme, että tänä vuonna ero olisi toisin päin. Huollosta lähdimme samaa matkaa. Yhteinen juttu luisti hyvin tämän brasilialais-sveitsiläisen Jacques Gillaux'n kanssa ja matka taittui kuin huomaamatta Champex-Laciin. Koko loppumatkan juoksimmekin sitten yhdessä. Kun katsoo reittiprofiilia, nousu Champex-Laciin vaikuttaa lyhyeltä ja helpolta, mutta 2o kilometriä pitkän yhtämittaisen loivan alamäen jälkeen tuo 4oo nousumetriä tuntuu huomattavasti pitemmältä nousulta.

Champex - Chamonix 43,6km / +2549m

Tauko Champex-Lacissa venähti 40 minuutiksi Jacquesin kanssa. Vaihdoimme rauhassa vaatteet, söimme, pakkailimme reppujamme sekä katselimme huoltoon tulevia ja sieltä lähteviä juoksijoita. Monet juoksijoista, jotka olimme ohittaneet ennen Champec-Lacia, lähtivät nopeasti huollosta eteenpäin. Mutta ohitimme Jacquesin kanssa heidät taas pian ennen Bovinelle nousua. Soitin myös Mikalle Chamonix'in ja kyselin hänen kuulumiset CCC:ltä.

Champex-Lacista reitti jatkui melko tasaisena muutaman kilometrin. Huollossa tankattu lämmin ateria ehti mukavasti asettua ennen seuraavaa rutistusta, Bovinelle nousua. Viime vuotiseen tapaan Champex-Lacista lähtiessä tiesin pääseväni maaliin. Jännä tunne vaikka matkaa oli vielä jäljellä reilun maratonin verran, kolme tiukkaa nousua ja mahdollisuus hajottaa paikat. Bovine on märkä ja kivikkoinen, tekninen nousu, jossa täytyy nostella jalkoja kuin korkeissa rappusissa. Monet pitävät Bovinea pahimpana nousuna, mutta omasta mielestäni se ei ole erityisen paha. Hidas ja vaativa kyllä.

Jacquesin vaimo ja hänen 3 lastansa ottivat meidät vastaan kannustushuudoin Trientissä. Trientin huollossa kuulin myös ensi kertaa omasta kokonaissijoituksestani järjestäjiltä. Yllätyin korkeasta sijoituksestani. Olin ohittanut paljon juoksijoita matkalla, mutta en voinut tietää, kuinka paljon juoksijoita oli edessä. Laskeskelin, että tällä vauhdilla meillä olisi mahdollisuuksia alle 33 tunnin ja uuteen omaan ennätykseen. Jacques hörppäsi teensä loppuun ja huikkasi "Let's try it! Let's go!". Trientistä reitti jatkui jyrkähköllä nousulla pimeän metsän siimeksessä. Sovimme, että Jacques vetäisi nousun edellä. Hän pelkäsi, ettei pysyisi minun vetovauhdissani. Lasku Vallorcineen oli kolmevaiheinen: ensin mukavaa pientä mutkittelevaa polkua niittyjen keskellä, sitten tylsää hiekkatietä ja lopuksi metsäpolkua.

Matka Vallorcinesta Col des Montetsille oli vain viimeisen nousun odottelua. Osallistujien ennakkomietteissä tuo viimeinen nousu oli herättänyt pelon sekaisia ajatuksia. Itse olin treenannut tuon nousun kolme kertaa läpi kesän aikana. Joka kerta se oli ollut tuskainen pätkä. Vaikean tuosta noususta tekee sen alkuosan jyrkkyys ja teknisyys. Loppuosa on loivempaa, mutta korkeimman kohdan saavuttamista saa odottaa pitkään.

UTMB:n viimeinen nousu ylös Col des Montetsilta

(kuvattu aiemmin kesällä)

Viimeisessä nousussa Jacquesin ja minun ohi vilahti kaksi erillistä juoksijaa. Nuo sprintterit olivat kuin eri kilpailusta. Heidän vauhtinsa oli jotain aivan käsittämätöntä. Mistä ihmeestä voi saada sellaisen turboboostin vielä 30 tunnin jälkeen? Miten ylipäätään on mahdollista lentää sellaista vauhtia jyrkässä teknisessä ylämäessä? Molemmat juoksijat tulivat sitten selkä edellä vastaan viimeisessä laskussa. He laahustivat ja olivat aivan poikki.

Tuon nousun varrella ohitin kolme yksittäistä juoksijaa, jotka olivat käpertyneet lepäämään avaruushuopansa suojaan. Yksi tällainen lepäilijä oli myös viimeisessä laskussa vaarallisesti aivan polun vieressä makaamassa. Jokainen näistä yritti kai nukkua. Mutta kaikki todennäköisesti tuloksetta, koska kaikki ohijuoksijat kyselivät heidän vointiaan ja tarjosivat apua.

Viimeisen laskun aivan loppumetreillä sattui käsittämätön tapaus. Aina ennen kuin ohitimme edellä menevän juoksijan, Jacques pyysi kohteliaasti ranskaksi "latua". Mutta viimeinen juoksija jonka ohitimme kisassa, kiilasi tahallisesti Jacquesin melkein pusikkoon. Tuosta alkoikin sitten kova väittely ja mieletön kirikamppailu heidän välillään. Seurasin heidän perässään huvittuneena tilannetta muutaman minuutin. Sitten spurttasin molemmista ohi ja Jacques teki myös irtioton kiilaajaan. Juoksimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Päätimme päästää törkeän kiilaajan sovinnolla ohitsemme ja maaliin ennen meitä.

Maaliin saavuin hyvävoimaisena ja jalat ehjinä. ( 32h34min, 138./2377)

maalisuoralla

maalissa fiiliksiä kyselivät heti kilpailun johtajat Catherine ja Michel Poletti

Tableau des passages
Points	Heure pass.	Temps course	Classement
La Charme
Saint-Gervais	V-21:14	02h42mn31s	587
Les Contamines	V-22:42	04h10mn24s	502
La Balme	S-00:15	05h43mn48s	486
Refuge Croix du Bonhomme	S-01:42	07h10mn21s	472
Les Chapieux CCAS	S-02:24	07h52mn47s	445
Col de la Seigne	S-04:34	10h02mn24s	374
Lac Combal	S-05:12	10h40mn27s	345
Arête Mont-Favre	S-06:18	11h46mn00s	336
Col Chécrouit
Courmayeur (Dolonne)	S-07:26	12h54mn59s	297
Refuge Bertone	S-09:18	14h46mn02s	278
Refuge Bonatti	S-10:37	16h05mn40s	275
Arnuva	S-11:29	16h57mn19s	260
Grand Col Ferret	S-12:51	18h19mn19s	251
La Fouly	S-14:10	19h38mn30s	225
Champex-Lac	S-16:35	22h03mn08s	187
Bovine	S-19:18	24h46mn30s	172
Trient	S-20:25	25h53mn57s	168
Catogne	S-22:08	27h36mn27s	159
Vallorcine	S-23:02	28h30mn01s	154
La Tête au vent	D-01:22	30h50mn23s	157
La Flégère	D-02:00	31h28mn36s	146
Chamonix - Arrivée	D-03:06	32h34mn14s	138

Vuoristojuoksua Chamonix'n ympäristössä

2008-08-05T12:58:00.000+03:00

Chamonix, Ranska 28.7.-1.8.2008

Viimeisen treeniryppään vuoristojuoksua ennen tulevaa UTMB -kisaa tein Chamonix'n laaksoa ympäröivillä vuorilla. Alle neljään vuorokauteen kertyi vuoristopolkuja 150km ja kokonaisnousuksi +12000m. Alkuperäinen tavoitteeni oli kokonaisnousun suhteen +16000m, mutta helle lyhensi jokaista treenipäivää muutamalla tunnilla. Lisäksi palautuminen tuntui olevan vielä kesken edellisestä treeniviikosta Alpeilla ja Gran Trail Valdigne -kisasta. Nyt saldoksi tuli yksi puolikas ja kolme pitkää treenipäivää sekä lopuksi treenipätkä aamuyöstä aamuun. Upeita hetkiä vuorilla!

Juoksupäiviin mahtui jyrkkiä nousuja ja laskuja,

loivempia laskuja ja nousuja,

vehreitä vuoristoniittyjä,

karuja kivikoita,

hellettä ja iltaa kohti mentäessä ukkosmyrskyjä,

helposti juostavia polkuja,

vaikeampia teknisiä pätkiä,

kauniita vuoristojärviä

sekä yllättäen jyrkänteelle päättyvä polku.

Gran Trail Valdigne 2008

2008-07-16T17:41:00.000+03:00

Courmayeur, Italia la 12.7.

Lähtöasetelma

Alkuviikon olin treenannut pitkiä päiviä Chamonix'ta ympäröivillä vuorilla. Eli jalat eivät olleet tuoreet startissa. Tarkoitus olikin tehdä hyvä kisaluontoinen treeni vuoristotreeniviikon pätteeksi.

Koko kisaa edeltävän yön jyrisi ukkosmyrsky. Kisa-aamuna satoi enää vain kevyesti. Mutta sääennuste lupasi päiväksi taas ukkosta ja reippaampaa sadetta. Niinpä päätin olla ottamatta kameraa mukaan kisaan.

Reittikartta ja -profiili (87km/5100m+)

Courmayeur - Colle Liconi (8km, +1446m)

Juoksu starttasi Courmayeurin kylän keskustasta klo 10. Juoksijoita ahtautui lähtöalueelle yli 600, joista n. 430 osallistui pidemmälle 87 km:n matkalle.

Ensin juostiin muutama sata metriä tasaista kävelykatua, ja sen jälkeen reitti kääntyi nousuun. Alkunousu seuraili asfalttitietä, mutta pian reitti siirtyi kapealle polulle. Osa polusta oli vähemmän kuljettua märkää heinikkoa. Viimeiset 300 nousumetriä Colle Liconille olivat todella jyrkkää nousua. Colle Liconilta avautui upea maisema Liconi-järvelle. Sade lakkasi nousun aikana.

Kuten aiemmissa vuoristojuoksukisoissa GTV:ssäkin ensimmäiset tunnit olivat stressaavia. Juoksijat venyivät pitkäksi jonoksi ensimmäiseen nousuun. Ahtaalla polulla ohiteltiin typerästi, etenemisestä tuli pysähtelevää, kyynärpäät ja sauvat heiluivat vaarallisesti, oman rytmin ja ihannevauhdin löytäminen oli vaikeaa. Useimpien rynnijöiden vauhti tosin hiipui jo ennen kisan puoliväliä.

Colle Liconi - Planaval (10km, -1001m, +81m)
Ensimmäisen alamäen (n. -800m) rullasin vauhdilla Liconin juomahuoltopisteelle. Selkää tuli mukavasti vastaan polkua päästellessäni. Laskun jälkeen reitti kulki pienellä polulla vuoren rinnettä seuraillen melko tasaisena Planavaliin. Tuota neulasilla päällystettyä "singletrackia" oli mukava juosta. Planavalissa oli isompi huolto, jossa en kuitenkaan viipynyt kuin muutaman minuutin. Pilvet alkoivat rakoilla ja aurinko paistaa lämpimästi.

Planaval - Col du Bard (15km, +873m, -447m)
Reittiä oli muutettu viimevuotista vaativammaksi. Nyt reitti lähti nousemaan Planavalista heinikkoon merkittyä uraa pitkin. Pitkä nousu Testa Felitalle sisälsi sekä loivaa että jyrkkää osuutta mutta myös kaksi tasaisempaa juostavaa pätkää. Viimeiset sadat metrit huipulle edettiin kallioista selännettä pitkin, jonka toiselta sivulta oli jyrkkä pudotus kauas alas. Tarkkana sai olla. Lasku Col du Bardille (n.-450m) alkoi jyrkästi kivikossa ja heinikossa, mutta jatkui sitten loivemmin ja pehmeämmin polkua pitkin.

Col du Bard - La Salle - Morgex (11km, -1266m)
Col du Bardilta polku kääntyi alaspäin kohti La Sallen kylää (n.-1200m). Metsässä kiemurrelleen serpentiinipolun juoksin alas todella vauhdikkaasti hitaampia ohitellen. Charvaz'n juomahuoltopiste oli sijoitettu hauskasti muutaman talon väliin, ja se putkahti esiin kulman takaa muutaman metrin varoituksella. Tämä oli yksi suosikkikohdistani reitillä. Loppuosa laskusta meni poluilla peltojen ja pusikoiden keskellä ja oli ajoittain huonosti merkitty (tai sitten minulla oli liikaa vauhtia, että olisin ehtinyt aina huomaamaan punaisia merkintöjä).
La Sallessa pysähdyin puoleksi minuutiksi juomaan teetä. La Sallesta Morgex'hin reitti on tasaista pikkutietä. Tuon pätkän juoksin peesaten erästä italilaista Suomi-fania. Kaikki oli hänen mukaansa Suomessa "magnificent".

Morgex - Pre Saint Didier (5km, +100m)
Morgex'ssa pitämäni 10 minuutin tauon aikana vaihdoin kuivat kengät, sukat ja paidan sekä latasin reppuun lisää evästä. Muutama appelsiinilohko ja juustoviipale suuhun, hymy kameralle ja sitten taas matkaan. Suomi-fani jäi monen muun kanssa nautiskelemaan olutta huoltotelttaan.
Reitti Pre Saint Didieriin seuraili laakson pohjaa ja oli helposti juostavaa. Pian Morgex'sta lähdettyäni alkoi sataa ja ukkonen jyrähdellä. Se niistä kuivista kengistä.

Pre Saint Didier - Arpy (6km, +631m)
Pre Saint Didierin juomahuoltopisteellä oli vihdoin kauan kaipaamaani kahvia. Pari kuppia huiviin ja sitten taas menoksi. Reitti kääntyi heti nousuun kohti Arpya, ensin kapeana polkuna ja myöhemmin kapeana hiekkatienä. Jossain vaiheessa sade yltyi rankkasateeksi ja vaatteet kastuivat läpimäriksi. Ukkonen jyrähteli. Näin salaman iskevän vaakatasossa. Arpyn huollossa vaihdoin repusta kuivaa vaatetta päälle, sateenpitävän takin ja pitkät trikoot sekä hörpin kuumaa teetä. Huolto oli sisätiloissa, ja siellä piti sadetta ja lämmitteli paljon juoksijoita, osa vilttien alla. Jatkoin matkaa niin pian kuin mahdollista.

Arpy - Colle Croce (7km, +711m)
Heti kun astuin ulos sisätiloista rankkasateeseen, aloin täristä ja vapista kylmissäni. Hampaat kalisivat yhteen. Jalat tärisivät niin paljon, että tuntui mahdottomalta edes pysyä pystyssä. Mutta jotenkin vain sain pakotettua itseni juoksuun, ja kyllä se kroppa pikkuhiljaa lämpeni. Viidentoista minuutin kuluttua olo alkoi olla jo melko normaali. Mielenkiintoinen kokemus. Loppunousu Colle Crocelle kulkikin kevyesti. Sadekin lakkasi jossain vaiheessa nousua.

Colle Croce - la Thuile (5km, -940m)
Colle Crocen selänteen päältä näkyi upeasti kaukana alhaalla oleva la Thuilen kylä. Sidoin nauhat tiukemmalle, käänsin lipan taakse ja aloin päästellä alamäkeen. Vauhdin hurmaa! Pian laskun alettua reitti sukelsi metsän suojaan, ja muutama kilometri ennen kylää juostiin peltojen keskellä loivempi pätkä osin asfalttitiellä.

la Thuile - Colle dell'Arp (10km, +1130m)
La Thuilen kylästä reitti nousi aluksi loivasti polkua pitkin, mutta jatkui pian kapeaa asfalttipintaista serpentiinitietä seuraillen. Vähitellen alkoi pimeys laskeutua. Yritin pärjätä mahdollisimman pitkään ilman otsalamppua. Mutta vähän ennen Youlaz'n juomapistettä lamppu oli jo pakko sytyttää. Viimeiset 500 nousumetriä Youlaz'sta kohti Colle dell'Arpia polku oli erittäin mutainen ja liukas. Samalla alkoi myös tihkusade. Ylhäällä Colle dell'Arpin päällä oli kisajärjestäjillä tarkastuspiste, jonka kirkkaat valot loistivat kauas alas.

Colle dell'Arp - Dolonne (10km, -1347m)
Tarkastuspisteellä sotilasasuiset miehet tarjosivat mukin teetä ja varoittelivat ottamaan alkuosan laskusta erittäin varovasti. Kun lähdin juoksemaan melko reipasta vauhtia alaspäin, he huusivat vielä varotuksen perääni. Ja syystä. Kapea polku laski heti jyrkästi ja oli erittäin mutainen ja liukas. Juoksun aikaisemmat kolme pitkää laskua olivat olleet pääosin kuivia. Mutta tämän laskun alkuosa oli jatkuvaa liukastelua. Jokainen jalan alastulo oli ennalta-arvaamaton. Etureidet ja polvet sekä erityisesti keskivartalon lihakset joutuivat koville. Juoksu oli kaikkea muuta kuin rentoa, mutta yritin painaa alaspäin mahdollisimman kovaa vauhtia riskirajoilla. Jossain vaiheessa lasku onneksi siirtyi kuivalle jeeppitielle, ja loput -300m serpentiinipolkua kulki metsän siimeksessä.

Kaaduin tämän viimeisen laskun aikana kolme kertaa, kerran selälleni ja toisen kerran pahasti mahalleni satuttaen nivuseni maasta törröttävään puunjuureen. Viimeinen kaatuminen tapahtui kuivalla serpentiinipolkuosuudella. Astuin polulta syrjään ja löysin pian itseni kolme metriä alempaa polulta.

Lasku loppui Dolonnen kylän laidalle, ja maaliin oli enää muutama sata metriä kylän talojen keskellä. Maali tuli minulle yllätyksenä. Olin valmistautunut vielä parin kilometrin kovaan kiriin Dolonnen halki urheiluhallille, mutta maalipaikkaa olikin siirretty viime vuodesta. Tajusin tulleeni maaliin vasta, kun kilpailun toimitsija alkoi leikata ranteessa olevaa chippiä irti.

Koko kisan ajan minulla oli vahva hyvä tunne omasta etenemisestäni. Meno oli nautittavaa ja rentoa huikeissa maisemissa. Juoksu tuntui jopa yllättävän helpolta, vaikka alla oli kova alkuviikko ja määrällisesti rankka kesäkuu. Viime vuodesta aika parani 2,5h, vaikka reitti olikin tänä vuonna muutaman kilometrin pitempi.

Rankasta säästä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) upea päivä vuorilla!

Loppuaikani oli 13h44 ja sijoitukseni 29.
87km:n kisaan starttasi n. 44o kilpailijaa, joista maaliin pääsi 25 tunnin aikarajan sisällä 236.

Väliaikoja (ja epävirallisia sijoituksia järjestäjien kertoman mukaan)

Colle Liconi 8km 2hoo
Planaval 18km 3h12 (118.)
Charvaz 35km 5h51
Morgex 44km 6h43 (80.)
Pre Saint Didier 49km 7h37
Arpy 55km 8h54
la Thuile 67km 10h38 (44.)
Dolonne 87km 13h44 29.

Annecime 2008

2008-05-10T20:51:00.000+03:00

Annecy, Ranska 3.5.

Upea 80km:n reitti kiersi Lac d'Annecyn ympäröivillä vuorilla. Postikorttimaisemia riitti koko matkan ajaksi!

Järjestäjät ilmoittivat reitin kokonaisnousuksi 5600m+. Mutta osallistujien gps- ja ilmanpaineeseen perustuvat mittarit summasivat 4600m+ - 5600m+. Joka tapauksessa neljä isoa vuorta; ihania pitkiä nousuja ja laskuja.

Reitti oli todella tekninen ja vaativa. Osan ekasta noususta sai lipsutella kovaksi tamppaantunutta jäistä latupohjaa myöten kohti Crêt de Châtillonia. Reitillä oli myös pitkiä pätkiä polviin asti upottavaa sohjoa. Välillä jalat upposivat mutaan nilkkoja myöten, mutta puhdistuivat pian pienten purojen ylityksissä. Oman haasteensa toivat myös kivikot ja lehtien alla piilossa olleet puiden juurakot. Löytyi reitiltä paljon myös kuivaa pientä polkuakin.

Reitin varrella oli kolme ruokahuoltopistettä ja sen lisäksi 5 vesipistettä. Lathuileen (42km) oli mahdollista toimittaa oma drop bag.

Treenamisen vuoden ykköstavoitteeseen UTMB:hen aloitin tammikuun alusta muutaman kuukauden treenitauon jälkeen. Annecime sopi mainiosti ohjelmaan testikisana sijoittuen UTMB-valmistautumisjakson puoleen väliin. Annecime tulisi näyttämään, missä kestävyyden suhteen mennään ja onko alkuvuoden harjoittelussani ollut oikea ajatus. Olin muuttanut harjoitteluani viime vuodesta melko radikaalisti.

Tavoitteenani Annecimessa oli nauttia aistit avoimina ympäröivästä luonnosta ja maisemista, ja tietysti ottaa ilo irti pitkistä nousuista ja vauhdikkaista laskuista. Tarkoitus oli myös napsia kuvia reitin varrelta. Kuvia kertyikin yli 200.

Startti klo 3.30. Aikaa päästä maaliin 20h.

Lähdössä Annecyssa lämpötila oli +8c, mutta ekassa nousussa oltiinkin jo lähellä nollaa. Iltapäivällä lämpötila kipusi reilusti yli parinkymmenen.

Tämä pitkä luminen osuus oli oma suosikkipätkäni reitistä.

Viimeiset 3km juostiin pitkin rantabulevardia.

Maaliin juostiin punaista mattoa pitkin. Loppuaika 13h01 , sijoitus 32. Juoksuun starttasi 271 juoksijaa, joista maaliin pääsi 199.

Väliaikoja:
Crêt de Chatillon (20km) 2h45
Lathuile (40km) 5h52
Bluffy (65km) 10h16
Annecy (80km) 13h01

Kisa sujui yllättävän helposti siihen nähden, että varsinaista kunnon mäkitreeniä ei tässä vaiheessa kevättä vielä ollutkaan alla. Kaikki tasaiset pätkät ja loivemmat ylämäkiosuudet juoksin ja jyrkemmät rinteet kävelin reippaasti. Alamäet rullasin vauhdikkaasti ja niissä tulikin aina selkää vastaan. Yhtään synkkää, vaikeaa vaihetta ei kisassa minulle tullut. Upea päivä vuorilla!
Viimeiset 3 tuntia etenin ainoastaan vettä juoden. Juoksun loppupuolella mahaa alkoi poltella melko heti, kun yritin syödä geeliä, patukkaa tai muuta kiinteämpää. Vielä perjantaiaamuna vaivanneella vatsataudilla saattoi olla jotain tekemistä vatsan polttelun kanssa Annecimessa tai sitten ei mitään. Mutta melko hyvin jalka nousi nuo viimeiset tunnitkin ilman "välttämättömiä" sokerilisiä.

Lisää kuvia
Videopätkä
Tulokset

Ensi vuonna uudestaan ja reilusti alle 12h!